Tosi tarina: Elinkautinen

Julkaistu torstaina 17.03.2011 14 224

"Elinkautinen on liian pitkä tuomio jatkaakseen elämää sen jälkeen, ja liian lyhyt päättääkseen sen", sanoo vankilassa tuomiotaan istuva Juha Heinonen.

TV1 tiistaina 22.3. klo 20.00

”Kuulun kalustoon. Sosiaalinen elämäni rajoittuu kirjeisiin”, sanoo Kylmäkosken vankilassa murhasta elinkautista istuva Juha Heinonen. Puhelinta hän on käyttänyt viimeksi vuonna 2001.

Tosi tarina kertoo yksinäisen vangin elämästä. Sulkeutuva rautaportti, piikkilanka-aita ja tyhjyyttään kolisevat käytävät kehystävät kertomusta.

Sellissään vanki katsoo kaltereiden viereisen rautaritilän läpi puiden runkoja.

”Nuorena sitä luuli, että maailma on auki ja kaikki mahdollisuudet on avoinna”, Heinonen sanoo.

”Se on paha yhdistelmä, että luullaan paljon ja ollaan vähän. Nyt olen elättivaris, joka maksaa yhteiskunnalle 50 000 euroa vuodessa”.

 

Näytelmä vankilasta

Askeettinen lataus vaihtuu veriseen satiiriin Heinoisen kirjoittaman näytelmän Kuningaskahle katkelmissa. Juha Hurmeen ohjaama esitys kiertää maata.

”Näytelmä tapahtuu vankilassa koska tunnen paikan”, Heinonen sanoo.

”Kuningaskahleen tyyppinen projekti olisi tuskin missään muussa suljetussa vankilassa voinut tulla kyseeseen kun täällä, mikä kertoo aika paljon vankeinhoidon systeemistä, jossa lähdetään aina siitä että ei käy.”

Osastot suljetaan -kuulutus lopettaa vangin pohdinnat ja jättää katsojan miettimään ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta. Miehellä on takana kymmenen vuotta ”kakkua”, jäljellä ainakin pari-kolme.

Elinkautisvankeja on Suomessa tällä hetkellä 160.

Dokumentin on kuvannut Timo Silvonen, äänittänyt Pekka Pylkkö ja ohjannut Tom Östling.

 

Suosittele224 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 21.03.2011

En usko että Heinonen teki rikokset selväjärkisenä. Olihan alkoholi ja amfetamiini kuvioissa ja näin myös muutti aivotoiminnan. Hän on kärsinyt virheistään ja hänen katuvat silmänsä kertovat sen. Ihminen ei ole virheetön. Toiset tekevät pieniä toiset suuria,varsinkin päihteiden sekoituksessa. Hänellä olisi vielä tulevaisuutta jos yhteiskunta ja laki antaisi hänen yrittää. Ihminen voi muuttua ja se ilmeisesti näkyy, onhan hän tehnyt näytelmän.Anteeksi anto on suurin asia mitä lähimmäinen voi toisilleen antaa.Minä tavallisena,itsekin virheitä tehneenä, Mä ainakin ANNAN JUHALLE ANTEEKSI.Jospa sitten minäkin saisin anteeksi joita vastaan olen rikkonut.

Antakaa hänelle elämä.....

lauantaina 28.04.2012

Sinulla ei ole oikeutta antaa Heinoselle anteeksi. Ainoastaan uhrien omaisilla olisi.

tiistaina 22.03.2011

Lue tapauksen taustat. Kyseessä oli kahden ihmisen kylmäverinen teloitusmurha. Lähtivät Espoosta Orivedelle murhaamaan ihmisiä. Heinonen on kiistänyt rikoksen, ei ota vastuuta teoistaan. Miten voisi siis katua! Toivottavasti istuu vielä pitkään vankilassa. Ilmiselvästi vaarallinen psykopaatti.

tiistaina 22.03.2011

Millä tuomiolla tuomitsette, sillä tuomiolla teidät tuomitaan. Millä mitalla mittaatte, sillä mitalla teille mitataan.

tiistaina 22.03.2011

No jo on kaikki maailmanparantajat liikkeellä. Toivottavasti kyseinen henkilö muuttaa teidän lähipiiriinne asumaan, jotta voitte "kahville" kutsua ja kattoa kuinka käy,lähteekö henki vai ei. Kyllä vaikuttaa siltä, jotta tämä tyyppi on TODELLA vaarallinen, ties vaikka olisi koko toiminnan aivot. KYSYKÄÄ UHRIEN OMAISILTA siitä teidän anteeksi annosta. Toivon Tarja Halosen pitävän linjansa elikautisvankien armahtamisessa. vähintään se 15 vuotta istumista, onhan kyseessä kaksoismurhaaja! Omaisille tämän miehen teko oli OIKEA ELINKAUTINEN.
Tyyppihän yrittää ilmiselvästi hyödyntää julkisuutta ja omaa luontevaa ulosantiaan saadakseen itsensä nopeammin vapaalle jalalle! Toivottavasti oikeus tapahtuu ja jätkä istuu vähintään sen 15 vuotta, edes hitunen oikeutta uhreille!

tiistaina 22.03.2011

Tuplateloitusmurha. Uhrien kannalta ei ole väliä tekikö väärin-tuomittu-oikeasti-hieno-ihminen-kun-teatteriakin-tekee-Heinonen tekonsa selvin päin vai päihteiden vaikutuksen alaisena - ansaitsi tuomionsa ja ansaitsee istua sen loppuun asti.

Ilpo Siiran kommentti on käsittämätön. Ovatko yhteiskunta ja kunnolliset, rikoksia tekemättömät tavalliset ihmiset syypäitä tapahtumiin, joista Heinonen ja kumpp. sai tuomion? Yritätkö pelotella vai syyllistää heitä? Eikö rikollisia saisi tuomita?

tiistaina 22.03.2011

Ihminen voidaan työpaikalla ja muuallakin vetää edesvastuuseen jopa kiroilusta. Kyse on ulkonäöstä, olemuksesta, puhetaidosta, intellektuellisuudesta, aatteista, sympaattisuudesta, jne, ketkä katsotaan syyllisiksi tai syyttömiksi. Olisiko esim. Tony Halmeen tyyppinen kundi saanut YLE:ltä jo toistamiseen ohjelma-aikaa ja sympatioita netissä?

Joka vetää viinaa ja piriä, hän on aloittanut sen toiminnan harkitusti. Vai kaadettiinko aineita viikkokausia kaverin kurkkuun? Jos päässä kuuluu vain titityytä tuliaseiden käyttäjällä tai testo-Buttilla kirveen, se tie on valittu jo aikaisemmin.

Huumeiden käyttö ei tässä maassa ainakaan vähene. Jengi on niin eksyksissä ja yhä pahemmin.

tiistaina 22.03.2011

Mies on tekonsa tehnyt. Nyt dokkari pyörittelee miehen turhautumista ja lipsahtaapa jopa korni sanankäänne "mielenkiintoni on tapettu" joukkoon!
Dokkari ei ota kysymyksen asettelussa oleellisinta esille; kokeeko vanki tasoittavansa tilejä yhteiskuntaan ja itsensä kanssa? Vai onko todella niin että purnukoiden vääntäminen ja teatterin tekeminen linnassa olikin dokkaritekijän ainut mielenkiinnon kohde?
Väittäisin kuitenkin että miehen elämä ei ole ohitse mutta asenteen hän on heittänyt sitä vastoin pihalle ja asettuu kiltisti dokkarin tekijän asettamaan marttyyrin viittaan.
Vain kerran tekijä "uskaltaa" väittää vastaan kun puhutaan mielenkiinnon tappamisesta ja katoamisesta. Turha miehen on väittää että ei kiinnosta vaikka hän olisi ulkona; kirjoittaisi näytelmiä, duunaisi purnukoita - sitä sanotaan työn teoksi ja normaaliksi elämäksi!

tiistaina 22.03.2011

SILLÄLAILLA !!! Tämä ohjelma oli taas surullinen esimerkki siitä, että tänä päivänä rosvoilla ja murhamiehillä on on tässä valtakunnassa enemmän ymmärtäjiä kuin uhrien / omaisten ns. oikeuksien puolustajia saati sitten hakijoita. Ohjelmasta välittyi kuva , että HUMAANI (!!!? ) näytelmäkirjailija oli olosuhteiden pakosta ( = TUOMIO MURHASTA !!! ) joutunut niinkin epämiellyttävään elinympäristöön kuin vankilaan, lähes ilman omaa syytään ! Hän toi julki kovasti vankilan ankeutta, VOI VOI ! Toivottavasti ohjelman viestistä ei keneltäkään kuitenkaan unohtunut, että KYSE ON MURHAMIEHESTÄ, vaikka hän olisi kirjoittanut kuinka maailmankirjallisuuden helmen tahansa !!!

keskiviikkona 23.03.2011

Näin on. Vanha sanonta: kukin maailmassa saa ansionsa mukaan. Lieventävää oli vain se, että tappoivat kaksi velallista narkkarihörhöä. Silti ei saisi tappaa ketään. Libyassakaan.

keskiviikkona 23.03.2011

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2002/06/116546/oriveden-murhista-vankeutta Tuossa olisi vähän faktaa. Heinonen tuomittiin murhasta ja avunannosta murhaan. Eipä ihme ettei tahtonut rikoksesta puhua vaan käytti ilmaisua "jouduin tilanteeseen jossa kaksi ihmistä kuoli".

tiistaina 29.03.2011

juha on tosi ÄIJÄ ja todella taitava käsistään, joutais jo kotio päästä kylmäkoskelta

lauantaina 31.03.2012

Melko tietämätöntä porukkaa Juha Heinosen kohdalta. Ensinnäkin, Heinonen ei ollut vetänyt piriä tai viina, minkä todistaa tutkimukset. Häntä ei tuomittu kahdesta murhasta vaan hovioikeuden mukaan hän syylistyi yhteen murhaan. Toisessa murhassa hän oli todistajana. Hovioikeuden päätöksessä sanotaan "siis ei ole merkitystä kumpi ampui", eli että teko olisi tehty yhdessä suunnitellen. Tämän Heinonen kiistää jyrkästi. Käräjäoikeudessa kaksi syytettyä syyttivät toistaan samoilla sanankäänteillä, siis kumpaa uskoa. Molemmat tuomittiin, toinen (virolainen) tosin kahdesta murhasta. Heinosella on oikeus sanoa mielipiteensä asiasta ja todeta itsensä syyttömäksi, vaikka hänet onkin tuomittu. Oikeuden päätös ei tarkoita sitä, että ihminen olisi syyllistynyt siihen tekoon mistä hänet tuomitaan; vääriä tuomioita on ennenkin annettu.

perjantaina 07.06.2013

Vankilat ovat tunnetusti täynnä syyttömiä ja olosuhteiden uhreja. Että se edes siitä katumisesta...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä