YLE Teema

 

Lillian Roxon, rockin äiti

Julkaistu perjantaina 21.01.2011 0 kommenttia 106 suositusta

Henkilökuva rock-journalismin esikuvasta ja feminististä Lillian Roxonista, joka kirjoitti maailman ensimmäisen rock-ensyklopedian.

torstai 10.2. klo 18.35

Lillian Roxonin ja rockin intohimoinen suhde käynnistyi vuonna 1959, kun nuori Brisbanessa varttunut australialaistoimittajan matkasi kohti New Yorkia. Kymmenessä vuodessa Roxonista oli tullut kaupungin kuumimman klubin, Max’s Kansas Cityn ”kuningatar” ja hän oli kirjoittamassa maailman ensimmäistä rock-ensyklopediaa. Roxon liikkui mm. ystävänsä Andy Warholin The Factory -studiolla, joka oli aikakauden suurimpien rockjulkimoiden olohuone.

Dokumentissa Lillian Roxon, Rockin äiti (Mother of Rock, the Life and Times of Lillian Roxon) palataan 1960- ja 70-luvuille, Yhdysvaltoihin kertomaan tarinaa maailman ensimmäisestä vakavasti otettavasta rocktoimittajasta, joka eli New Yorkin julkimoiden parissa ja oli itsekin yksi aikansa tunnetuista hahmoista. Aikakausi ja ilmapiiri olivat täynnä suurta rockhenkeä, kun poptaiteilijat ja rokkarit kohtasivat punkaallon pyyhkäistessä yli Amerikan. Dokumentissa kuullaan pitkä liuta suurten rockhahmojen, toimittajien, valokuvaajien ja Roxonin ystävien haastatteluja. Mukana on mm. Iggy Popin tuore haastattelu.

Roxon tuli juutalaisperheestä, joka oli paennut Mussolinia Italiasta Australian Brisbaneen. Hän kävi Sidneyn yliopiston ja liittyi anarkistiseen Push-liikkeeseen. Journalistina Roxon erottui jo varhain tuoreilla näkökulmillaan, jotka enteilivät uutta journalistista otetta. New Yorkissa Roxon kiinnostui rock- ja popkulttuurista ja alkoi kirjoittaa siitä säännöllisesti. Hän raportoi mm. Beatlesien ja Rolling Stonesien invaasion Yhdysvaltojen musiikkimarkkinoille. 1970-luvulla hän nautti erityistä suosiota New Yorkin The Max’s Kansas City -klubilla, jonka vakioasiakkaisiin kuuluivat mm. John ja Yoko, Jimi Hendrix, Janis Joplin, The Doors, Patti Smith, Alice Cooper…

Roxonista tuli pian New Yorkin tunnetuin rocktoimittaja, jolla oli oma, yli 250 kanavalle lähetettävä radio-ohjelma ja kolumni New Yorkin Sunday Newsissä sekä lukemattomissa muissa lehdissä. Kova työtahti ja rock-elämä veivät kuitenkin veronsa, ja Lillian menehtyi vain 41-vuotiaana astmakohtaukseen.

Roxon tunnetaan nykyään ensimmäisenä vakavan rockjournalismin esikuvana. Hän oli keskeisesti mukana 60-luvun kehittyvässä rock-skenessä. Hän kirjoitti nasevalla ja ironisella tyylillään mm. vuonna 1969 julkaistun maailman ensimmäisen rock-ensyklopedian.

Ohjaaja Paul Clarke. Australia 2010.

Suosittele106 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook