Oulun poliisin matkassa - osa 2

OULU
21.2.2009

YK Antti Leivo ja VK Tomi Kokko jatkoivat työvuoroaan lauantai-illan kääntyessä sunnuntaiaamuksi. Nallikarissa oli ilmoituksen mukaan ryhmä nuoria riehunut leirintäalueella. Toinen partio ehti sinne kuitenkin ensin ja tilanne siellä oli jo rauhoittumaan päin. Apua ei tarvittu. Kylpylän tienoilla pysäytetty Fiat-kuski ajoi myöskin hiljaa aivan muista syistä kuin siksi, että alkoholia olisi veressään ollut...

Toppilan Toyota

...mutta harmaalla Toyota-kuskilla Toppilassa sen sijaan oli. Silminnäkijä soitti, että autoilija oli kaahannut Sulfiittikadulla pahasti päin puuta niin, että Toyotan osiakin oli matkan varrelle lennellyt. Kuski autoineen yhytettiin Paalikadulta, kun Antti Leivo teki rohkean mutta onnistuneen arvauksen siitä, minne päin auto saattaisi olla matkalla. Täten partio pääsi ottamaan kuskin lähes verekseltään kiinni. Sammaltava kuski kielsi olevansa humalassa, vaikka puhalsikin 1,22 promillen lukemat. Mies oli käynyt hakemassa elämänsä kalleinta lihapiirakkaa grilliltä - siinä meni auto ruttuun ja syytteitä napsahti. Toinen partio haki miehen kyytiin ja saimme myöhemmin kuulla, ettei nuorukainen tahtonut oikein hyväksyä kiinniottoaan vaan alkoi riehua vielä poliisiautossa matkalla kamarille.

Liikennepartiointi Hietasaaressa ei tuottanut merkittäviä rikkomuksia mutta vakavampi tilanne oli menossa Ainolanpuistossa, jossa neljän tummaihoisen miehen kerrottiin teräaseella uhaten yrittäneen ryöstää miehen. Partiomme pysäytti Ainolanpuistosta päin ajaneen auton, jossa vaikutti olevan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Heillä oli kuitenkin asiat kunnossa eikä heitä tekopaikalla ollut nähty. Seurasi partiointia Ainolanpuistossa ja siellä kulkikin eräs tuntomerkkeihin sopiva henkilö. Erittäin yhteistyöhaluinen afrikkalaistaustainen mies tuntui hänkin olevan aivan syytön tapahtumiin. Niinpä ryöstäjät jäivät sillä erää kadoksiin.

Hätä ei lue lakia

"Joku virtsaa meidän pääovelle!" Tällaista ohjeistusta huuteli sisällä poliisiasemalla päivystänyt vartija, joka oli kyseisen tapahtuman nähnyt ovikamerasta. Partiomme 801 sattui olemaan hollilla ja otti vedenheittäjän kiinni verekseltään linja-autoaseman luota. Kovasti ilkivallan kiistänyt miekkonen lakkasi pullikoimasta, kun vartija tunnisti hänet takuuvarmasti samaksi mieheksi. Häpeän puna poskillaan oli miehen kömmittävä pahnoille lepäilemään - kun hän ensin oli toki varmistanut, että mikähän kaupunki muuten mahtoi olla kyseessä tässä nyt. No Ouluhan se.

Oulun poliisilaitoksen viikonloppu:

pahoinpitelyjä 20
liikennetehtäviä 51
kotihälytyksiä 36
varkauksia 12
huumausainerikoksia 3

Partioiden tehtäviä yhteensä 294
joista Oulussa 197

Oulu sai kunnian lopettaa Poliisin Matkassa- reportaasit Suomessa ainakin tällä erää. Oikeusasiamiehen päätöksestä johtuen pidämme näistä kuvauksista nyt aimo tauon ja suuntaamme kameramme Suomenlahden tuolle puolen...

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä