Aiheesta lisää
Oulun poliisin matkassa
OULU
21.2.2009
Kuvausryhmämme tutustui Oulun uuteen tilannekeskukseen ennen kaduille partioimaan lähtemistä. Tilannekeskus päivystää 24 tuntia 7 päivänä viikossa. Sen tehtävä on antaa tukipalveluja koko Oulun läänin poliisitoiminnalle ja johtaa poliisin operatiivista toimintaa. Oulussa on otettu kirjaimellisesti ohje, jonka mukaan tehtävät ja suoritteet on 'viipymättä' saatettava päällystön tietoon. Näin tapahtuukin - päällystöä on aina paikalla. Varsinaiseen käytännön työhön kuuluu yleensä seitsemältä tapahtuva tilannekuvan siirto, jossa väistyvä kenttäjohtaja ja tilannekeskus-päivystäjä siirtävät päivän informaation aloittavalle kenttäjohtajallle. Tästä parin tunnin päästä seuraa sitten käskynjako kenttäjohtajan ja järjestyspoliisin partioiden kesken. Yksi partioista oli 801, jonka muodosti kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Antti Leivon lisäksi vanhempi konstaapeli Tomi Kokko.
Ookkonä Oulusta...
Kymmenen yli kymmenen oli ajankohta, kun Hallituskadulle tuli illan ensimmäinen tehtävä. Reilusti juopotelleen mieskaksikon toinen osapuoli retkotti maassa siihen malliin, että hänen ainoa oikea sijoituspaikkansa oli valtionhotelli. Hänen kaverinsa koetti saada poliiseja ylipuhuttua viemään heidät kotiin mutta kaverin kunto ei riittänyt vahtimaan sammunutta. Kaveri passitettiin taksijonoon.
Sitten partiomme käväisi Club Teatrian pihalla vartioimassa, että lopuillaan olleen hevitapahtuman yleisö pääsi turvallisesti kuka mihinkin. Muutama nuori nainen istuskeli kylmällä tantereella mutta he saivat kohta kyydin eikä poliisien tarvinnut sen kummemmin puuttua asiaan. Järjestyksenvalvojan mukaan kaikki oli mennyt tapahtumassa hyvin.
Kuten muuallakin, kihlakuntauudistus on vaikuttanut myös Oulussa kenttäpoliisin työhön. Matkat ovat pidentyneet ja tehtävät lisääntyneet. Yleisjohdon paikalla oloa tilannekeskuksessa konstaapelit kuitenkin kiittelivät. Kovin väkivaltaisena kaupunkina Oulua eivät Kokko tai Leivo pitäneet mutta tehtäviä on kuulemma Helsingin jälkeen toiseksi eniten Suomessa. Silti kumpikin viihtyy ammatissaan: Tehtävien määrä on sopiva ja niiden kirjo monipuolinen.
...pelekääkkönnä polliisia?
Niittyarosta tuli ennen puoltayötä ilmoitus asemiehestä, joka hiippailee rappukäytävässä. Paikalle mentiin useammalla partiolla ja taloon sisälle menevät konstaapelit ottivat varustuksekseen kilvet. Taktisia suojaliivejä ei Leivo vielä määrännyt. Oli ensin saatava yhteys joko ilmoittajaan tai epäiltyyn. Se onnistuikin. Tomi Kokon puhelussa ilmoittaja sanoi, että epäilty oli huudellut ja uhkaillut aseella jo aiemminkin ja nyt käynyt oven takana riehumassa. Ilmoittaja päästi poliisit myös sisään rappuun. Epäilty taas sanoi puhelimessa, että hänellä oli ollut kädessään vain avainnippu, eikä hän edes omista asetta. Poliisien tehdessä asunnossa etsinnän, tämä varmistuikin. Koko juttu oli lähtenyt liikkeelle naapuritorailusta - epäilty asemies oli kovasanaisesti kehottanut ilmoittajaa vaientamaan asunnosta kuuluvaa metakkaa. Ilmoittaja oli pelästynyt aiempia aseuhkailuja ja taskussa pullistellutta avainnippua. Tilanne raukesi onnellisesti.
Oulun poliisin loppuyöhön palataan ensi viikolla.
Oulun poliisilaitoksen viikonloppu:
pahoinpitelyjä 20
liikennetehtäviä 51
kotihälytyksiä 36
varkauksia 12
huumausainerikoksia 3
Partioiden tehtäviä yhteensä 294
joista Oulussa 197
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan