yle.fi

K-reppu

TV1 maanantaina 29.9.2008 klo 22.30

Muusikko, mekaanikko vai masinisti?

Samuli Kosminen ja Jukka Perko ovat muusikoita, Eino Stenvik pyörittää metalliverstasta. Edellisten ja jälkimmäisen välille syntyy soiva yhteys, kun muusikot käyttävät Stenvikin verstaan levyleikkuria ja epäkeskopuristinta yhdessä omien tietokoneidensa kanssa, ja tuloksena on häkellyttävä Konela-sinfonia.
K-reppu seurasi kuinka Konela luotiin Rämsöön Moottorimusiikkifestivaaleille, kuinka muusikot hakivat uuden musiikkiteknologian sekä vanhan metallipajan työkoneiden välistä yhteyttä ja sukulaisuutta. Esimerkiksi anha levyleikkuri on vanha, hiljalleen väistyvä työkone, joka kuitenkin löytää sukulaisuuden työkoneiden tuoreimman sukupolven, tietokoneen kanssa.
Konela on kunnianosoitus Eino Stenvikin verstaskoneille, saksofonille ja dataprosessorille. Oman jännitysmomenttinsa molempiin esityksiin tuovat vanhojen vaikkakin vielä täydessä käytössä olevien koneiden omatahtoiset soolot. Koneilla on persoonallisuus, niiden rytmiin ja ääniin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Niinpä ne saattavat vaatia aivan uusia improvisaatioita soittaen siten soittajia! Muusikot toivoivatkin ettei Stenqvist olisi rasvannut koneitaan liian hyvin.
Tärkeämmäksi kuin koneiden eli soittimien välinen yhteys, osoittautuu huippumuusikoiden ja konemekaanikon yhteistyö. Yhteistä miehille on vilpitön usko ja palo työhönsä. Silti toinen kuulee koneessa musiikkia, toiselle käyntiääni on osoitus koneen toiminnasta. Miten tästä voi syntyä musiikkia? Jonkinlaisen vastauksen tähän antaa K-reppu, jonka on ohjannut Risto Kuusisto.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

K-reppu

TV1 tiistaisin klo 19.00
Uus. keskiviikkoisin klo 23.00

K-rappu

TV1 tiistaisin klo 19.20
Uus. keskiviikkoisin klo 23.20