yle.fi

Ihanat Lihavat, 9. viikko

24. maaliskuuta - 30. maaliskuuta

Hei kaikki ihanat laihduttajat ja innokkaat liikkujat!

Kun Ihanat Lihavat -ryhmä on nyt muuttunut, niin innostus laihtua on kasvanut entistä enemmän. Pauliina kun on niin rakastunut liikkumaan, että se antaa uutta potkua meille muille, joilla jo tuumas hiukkasen innostus laantua.

Punttisali on nyt todella kova sana. Siellä me tytöt käydään ainakin kolmesti viikossa, onhan meillä siellä niin mukavat näkymät ja hyvät opettajat : )

Karin paino on pikkasen noussut, mutta nou hätä, koska hänen tavotepainonsa on 80 kg ja siihen ei ole kuin vaivaset 3 kg. Ite (Cicu) ku sais vielä kilon pois, ois oma tavote saavutettu: Onneksi Hellu on jopa ylittänyt 1,5 kilolla tavoitteensa, jeee, hyvä Hellu : ) Ja Paukultakin on tippunut jo yli kilo ensimäisen viikon jälkeen.

Jalkani on vielä kipeä ja tuppaa välistä turpoamaan, mutta se ei riitä syyksi, ettenkö harrastais liikuntaa. Onhan paljonki punttisalilla mitä voi tehdä vaikkei jalka toimisikaan. Niin ja tietysti vesijumppa se on kaikista parasta, ei raisita niveltä liikaa.
Pauliinan mukaantulo oli tosi piristävää, aivan kun oltaisiin vasta aloitettu laihtumaan. Eli saattaapi olla, että tässä jopa laihdutaan enemmänkin kuin alunperin aateltiin...

Meillä on muuten sitten uusi Maskottikin, Loimu-koira jonka kauniin hymyn voi nähdä kuvagalleriassa.

Toivottavasti saadaan Loimu meidän kanssa joskus jopa lenkillekin : )

Tjemppiä kaikille ryhmille ja muistakaa: älkää antako periksi vaikka pikkasen paino tuppaisi nousemaan - tiiä vaikka se ois oikeeta lihasta joka kehossa painaa ; )

Keväisin terveisin Ihanien Lihavien puolesta
Durasell-pupu Cicu...

PS: Syökää porkkanaa, se piristää : )

> takaisin

Lähetä linkki

Esitysaika

Mitä kuuluu Dieetit puntarissa -sarjan kilpailijoille nyt, vuosi dieetin jälkeen? Onko uudesta ruokavaliosta tullut pysyvä elämäntapa? Lihavuustutkija Kirsi Pietiläisellä on kiintoisaa kerrottavaa uusista lihavuustutkimuksista. 

YLE Teema 25.5.2009 klo 20.15, uusinta 31.5.2009 klo 13.15