M.Y. Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä (1993)

Julkaistu tiistaina 16.07.2013 0 48

”Koulussa jokaisen luokalla oli ainakin yksi hiljainen heppu, jonka pipoa heiteltiin välitunnilla ja joka ei uskaltanut mennä hakemaan sitä pois. Minä olin se heppu. Jos joku silloin olisi sanonut, että sinusta, Matti, tulee isona poliisi, se olisi totisesti ollut pelkkä pilaa, vielä sellaista ettei sille olisi kukaan vaivautunut nauramaan, saati että joku olisi ottanut sen todesta. Kaikkein vähiten minä itse.”

Matti Yrjänä Joensuu syntyi Helsingissä syksyllä 1948. Lapsuuden ympäristössä Katajanokalla asui siihen aikaan vähävaraista väkeä. Koulussa Matti jäi luokalleen kaksi kertaa. Ylioppilaaksi hän pääsi 21-vuotiaana, syksyllä 1969. Lukiossa hän oli innostunut kirjoittamaan pakinoita ja lyhyitä rikostarinoita, joita kaupitteli aikakauslehdille.

Armeijan jälkeen Joensuu meni konekirjoituskurssille ja sai töitä väestörekisteristä. Siellä hän näki ilmoituksen poliisikurssista, ja hetken mielijohteesta haki sinne. Järjestyspoliisina aloittanut Joensuu anoi siirron rikospoliisiin – murharyhmään. Uusi työ toi yllätyksen: se ei vastannut kirjojen ja leffojen synnyttämiä odotuksia. Joensuu halusi kertoa rikospoliisin arjesta muillekin; hän kokeili iltapäivälehdessä rikostoimittajan hommia ja vuonna 1976 julkaistu esikoisteos Väkivallan virkamies voitti pohjoismaisen dekkarikilpailun Suomen osakilpailun.

Kirjailija Joensuu onnistui vaikeassa yhtälössä: hän koukutti lukijan kertomalla poliisin työstä varsin realistisesti. Romaaneissa eivät aseet paukkuneet. Yli 30-vuotisen poliisiuransa aikana Joensuu ei itse kaivanut kertaakaan asetta kotelosta.

Joensuu näki rikolliset uhreina: rikollinen kasvaa muottiinsa lapsuuden ja nuoruuden kaltoin kohtelun ja väheksynnän seurauksena. ”Ei ollut sattuma, että minusta tuli poliisi ja vieläpä väkivaltarikostutkija. Minulla on aina ollut tarve selvittää se tragedia, jota jouduin lapsena seuraamaan.” Lapsena pelkoa kokeneesta pojasta kasvoi ympäristöään tarkkaileva ja havainnoiva kirjailija: ”Minulle oli elinehto lukea toisten ilmeitä ja eleitä.”

Kirjailija ei koskaan avautunut lapsuudestaan tarkemmin. 1970-luvulla hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa ja konekirjoitettuja mietteitä kertyi yli sata mapillista. Sisältöjen salassa pysyminen oli suuri huoli: ”Päiväkirjat poltetaan, kun potkaisen tyhjää”.

Romaanien päähenkilö, ylikonstaapeli Timo Harjunpää on arkinen, humaani poliisi, joka Joensuun tavoin harrastaa filosofista pohdiskelua, ymmärtää rikollisia ja korostaa lapsuuskokemusten merkitystä. Kirjoissa ei niinkään selvitetä, kuka rikoksen teki; olennaisempaa on, miksi hän sen teki. Harjunpää tulkitaan usein Matti Yrjänä Joensuun alter egoksi, mutta kirjailija korostaa ripottelevansa tunteensa ja kokemuksensa tarinoiden kaikkiin hahmoihin. Mutta onpa Harjunpään elämässä suoria lainauksiakin kirjailijan arjesta, esimerkiksi tapa nukkua yövuoron jälkeen saunan lauteiden alla.

Vuonna 1993 ilmestynyt, Finlandia-ehdokkuudella huomioitu Harjunpää ja rakkauden nälkä kertoo yöllisestä hiipparista, Tipistä, naisten asuntoihin murtautuvasta nuoresta miehestä. Hän ei varasta eikä riko mitään. Lapsena piesty Tipi ei pysty käsittelemään tunteitaan; asuntomurrot ovat ainoa keino saavuttaa vastakkaisen sukupuolen läheisyys. Kirjassa suunnitellaan myös perinteistä rikosta, pankkiryöstöä, mutta mielen syövereitä tonkivassa romaanissa sen merkitys on vähäinen.

Erakkokirjailijaa vaivasi jatkuva ulkopuolisuuden tunne; poliisipiireissä hän oli kirjailija, kirjailijapiireissä poliisi. Poliisin ammatista hän jäi eläkkeelle vuonna 2006. Pari vuotta myöhemmin toinenkin avioliitto kariutui ja kirjailija muutti lapsuuskesiensä maisemiin Valkeakoskelle. Joensuu menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2011. Vuonna 2010 julkaistu Harjunpää ja rautahuone jäi hänen viimeiseksi kirjakseen.

Lapsuuden kokemukset ja ulkopuolisuuden tunne vaivasivat Joensuuta läpi elämän: ”Edelleen minusta tuntuu, että toisinaan pipoani heitellään – nyt tosin uskaltaisin hakea sen pois, mutta en huoli; on ihmisiä, joiden yksinkertaisesti täytyy saada heitellä toisten pipoja.”

Teksti: Olli Laine, Yle Kulttuuri

Lisää: 10 kirjaa rikoksesta