YLE Radio 1

RSO.23.09. (Radio)
Mikko Heiniö: "Kuukonsertto mezzosopraanolle, pianolle ja orkesterille".
Ainahan on virkistävää kuulla , kun nykysäveltäjät kirjoittavat melodisesti. Paikoitellen 1900-luvun alkupuolen imreonistisuutta. Piano, sopraano ja orkesteri hyvin tasapainossa. Osattiin myös kirjoitta ohutta satsia.
Tuttuja teemoja. Oliko se jonkinlaista sitaatti-tekniikkaa. Tuli sieltä "Mun kanteleeni kauniimmin soi" vai oliko se Dowlandia. Hieno idea. Patarummut ja Tom-Tom rummut olivat varsin äänekkäitä, mutta hyvällä maulla tehty.
Mezzosopraano Monica Groop onnistui hyvin ja älkää ampuko pianistia, oli sekin siellä säestäjänä.
Mutta miksi näin pitkä, 40 minuuttia? Uudelleen kirjoittamaan ja 10 minuuttia pois.
Leonard Bernstein:"On the town, kolme tanssikohtausta, sekä sinfonisia tansseja musikaalista "West Side Story".
Vaikutelmia oli, Stravinsky, Bela Bartok, Gershwin ja soivat siniset Blue-melodiat.
West Side Story, suomennan sen "Itärannikon loru",oli Amerikkalaista sinfonista jazzia ja saippuasarjojen mainoksia.
Sitten kulunnut, tuhansia kertoja käytetty klisee. Kapelimesteri sairastuu, ja tulee nuori kapelimestari tilalle ja on syntynyt uusi tähti. Ei se nyt ihan näin hepposta ollut.
TTA.

Pienen eliitin Museomusiikkia.
Perjantai Hesarissa oli kokonainen sivu Leif Segerstamin sinfonioista.
Sinfonioita on 230 kpl. Nyt kantaesitettiin sinfonia nro 201. Partituurissa on kuusi sivua. Yksi sivu kestää kolme minuuttia ja tahtiviivoja ei ole.
Nykyään pystyy 90-vuotias höperökin tekemään sinfonian sävellys-ja nuotintekokoneella. Eihän sellaisella persoonattomalla tekeleellä ole mitään merkitystä.
Jos kirjoittaa Ominkäsin lyijykynällä ja pyyhekumilla, niin hyvän sinfonian voi kirjoittaa kolmessa kuukaudessa.
Hesarin entinen musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo piti Segerstamin sävellyksiä humpuukkina.
Minusta nämä Segerstamin tekeleet ovat huijari-koijarin Museomusiikkia, jonka aika unohtaa täysin.
TTA.

05.02.2010.
Gustav Mahler:"Sinfonia nro. 3 d-molli".
RSO. Joht. Sakari Oramo. Solisti mezzosopraano. Naiskuoro. Poikakuoro.
OLEN SANATON.
Quare verbis parcem ? Gratuita sunt.
"Miksi säästäisin sanoja ? Ne ovat ilmaisia".
Finis coronat opus.
"Loppu kruunaa teoksen".
TTA.

Samat sanat.Yleensä ykkönen. Meillä Nokilla alkaa papinvaalit, oma ehdokas on jo tiedossa.

RSO:n konsertti. Johanneksenkirkko. 09.04.
Ville Matvejeff: "ad Astra". Kantaesitys.
Onhan tätä avaruusmusiikkia tehty lukuisissa elokuvissa ja 1900-luvun alkupuolella, esim. Gustav Holst. Kovasti oli äänekästä. Tonaalista enimmäkseen, mutta ei tässä persoonallista ollut, mutta hyvä harjoitelma nuorelle.
Nyt pitäisi esikuvat ja malli-partituurit karsia.
Antonin Dvorak: "Raamatullisia lauluja".
Jyrkästi kaikkien uskontojen vastustajana arvostelen tätä musiikkina. Dvorakin myöhäistuotantoa 1890-luvulla.
Muut tekivät jo impreonistisuutta ja atonaalisia kokeiluja. Tämä on persoonallista duuri-molli-harmoniaa.
Dvorak oli melodian mestari.
Bohuslav Martinu: "Sinfonia nr.6".
Lisänimi "Sinfonisia fantasioita" oli oikea. Sävelletty 1951. On alettu kiitettävästi esittämään 1900-luvun musiikissa vaihtoehtoja Schönbergin koulukunnalle, sarjallisuudelle, soitinsirkukselle ja effekti-musiikille.
Martinun sinfonia on aika "Siksakkia". Oli Stravinski, Amerikkalaista kapakkamusiikkia, Tsekkien kansanmusiikkia, koraaleja. Tähän oli sekoitettu tyypillistä aikansa atonaalisia satseja ja klustereita.
Hyvin tämä fantasia toimi ilman teoriaa.
TTA.

RSO. 21.04.2010.
Kaija Saariaho: "Laterna Magica".
58-vuotiaan Saariahon myöhäistuotantoa. Nuoruus ja keski-ikä on ohitse. Nyt pitäisi uudistua, mutta en minä
huomannut sellaista. Paljon ääniä, paljon tapahtui, taisi olla niitä elektrooni-vempeleitäkin.
Tämä on "Feministimusiikkia". Mitä hennompi nainen, sitä voimallisemmin kirjoitetaan.
Tavallinen kansa sanoo: "Se on "Taivaanrannan maalari". Mitä sillä sitten tarkoitetaan
Kaija S. on "Taivaanrannan säveltäjä". Maailmankaikkeus laajenee 400 kilometriä sekunnissa. Sinne Kaijan sävellykset
pakenevat ja lopulta putoavat "Mustaan aukkoon" ja joutuvat toiseen Maailmankaikkeuteen.
Rahmaninov: "Pianokonsertto nr.4.G-molli".
Vähemmän tunnettu konsertto. Rapsodiaa ja virtuoosia, mutta ei mitenkään syvällistä.
Carl Nielsen: "Sinfonia nr.4. Sammumaton".
En erikoisemmin pidä Nielsenin sinfonioista. Hän saattaa kirjoittaa suuremmoista orkesterisatsia, mutta sitten hän
alkaa pilaamaan sitä loputtomilla fugaatoilla. Todellista typeryyttä oli muutama Brahmsin motiivi ja orkestrointi.
Patarummut olivat komeita. Sakari Oramo korosti Timppoja, niin että ne ajoittain hukutttivat orkesterin.
TTA.

Joka niemeen notkoon saarelmaan, musiikkijuhlat tahdon perustaa.
Konsertti Hollolan kirkossa. 08.07.2010.
Quadrion-jousikvartetti.
O.Golijovin: "Tenebrae".
Juutalainen säveltäjä. Koska tämä on Juutalainen, niin sitä yritetään pakolla esittää, vaikka unohdus olisi parasta.
Tusina tavaraa. Paksusti soitinnettu. Laiskasti etenevä, jonkinlaista synkooppi minimalistia. Miksi esittää ulkomaalaisia
B-luokan säveltäjiä ? Ennemmin esittäisi Suomalaisia unohdettuja C-luokan tekijöitä.
Sitten hiukan akustiikasta. Finlandiatalossahan on täydellinen akustiikka radionkuuntelijoilla.
Usein radionporukan vierailessa kotimaassa tai ulkomailla, niin mikrofoonit on asetettu pieleen.
Hollolan holvikirkossa on noin neljän sekunnin jälkikaiku. Lilli Paasikiven ääni kuului selvästi ja hyvin. Jousetkin kuuluivat jotenkin, mutta puhaltimet olivat kadonneet johonkin holvistoon. Tehostemikrofooni oli suljettu soiton aikana, niin ettei
kuulunut yskähdyksiä.
Hector Berlioz: "Kesäisiä öitä".
Olisi pitänyt esittää alkuperäisesti laulajalle ja pianolle. Tälläinen kamariyhtye sovitus oli lähinnä irvikuva.
Mezzosopraano Lilli Paasikivi oli loistokunnossa. Sanoissa kuvattiin aistillisia, eroottisia Ranskalaisia kesäöitä. Rakkautta, kuolemaa ja surua ja Suomalaista kesäyötä, hyttysiä, hyttysiä, hyttysiä.
Frans Schubert: "Jousikvartetto nr.14 d-molli. Tyttö ja kuolema".
Kypsää ja tumman jyhkeää soittoa. Elina Vähälä Stradivarius viuluineen dominoi ja johti dramaattisesti,
mutta myönteisesti.
TTA.

RSO.08.09.2010. Joht. Sakari Oramo.
Kaija Saariaho: "Konsertto klarinetille ja orkesterille". Kantaesitys.
Ei kiinnosta tälläinen soitinsirkus. Onneksi ei Kari Kriikun Hei-Hei-liikunta näkynyt radiossa.
Oli jälleen loputtomia klarinetin rääkäisyjä ja glissandoja.
Kaija Saariahon musiikki on mennyt takapakkia. En huomannut mitään kypsän säveltäjän kypsää myöhäistuotantoa. Mutta loistava markkinoija Kaija on. Finlandiatalo oli loppuunmyyty.
Säveltäjä kertoi pikkutarkasti tyhmille kuulijoille, mitä teos muka kuvaa, mutta minun mielikuvitus ei riittänyt.
Tässä esimerkki Iso-Isän-Isän Museomusiikkia 1950-luvulta. http://www.youtube.com/watch?v=8w5OkJ9ZtDI
Sergei Prokofjev: "Sinfonia nr.6.Ess-molli.
Sodan jälkeen kantaesityksessä 1947 teos sai yleisöltä ja kriitikoilta innostuneen vastaanoton.
Myöhemmin teos on jäännnyt suosituimpien 5 sinfonian ja 7 sinfonian varjoon.
Ei suurillakaan säveltäjillä aina homma onnistu.
TTA.

Yritän kuunnella uudempaakin musiikkia, mutta heti kun tulee ensimmäinen glissando, niin panen radion kiinni.
Tällä viikolla olen saanut melkoisen annoksen Arvo Pärtiä, jota on juhlittu Viron Klassikaraadiossa jo elokuun lopusta lähtien ja juhlat sen kun vaan jatkuu. Mystistä, rauhallista musiikkia mutta täytyy sanoa, että kun tiistaina olin kuunnellut Johanese pasisoonia tunnin verran niin olin kypsä vaihtamaan johonkin muuhun. Tänään päivällä tuli Lamentate ja siitä pidin. Kuunnellessani tein kirjallisia töitä matkanjohtajakeikkaa varten.

Onko RSO:n konserteissa Pärtiä tiedossa?

Lappeenrannan kaupunginorkesteri. Solisti Mikael Helasvuo. 30.09.2010.
Paavo Heininen:"Huilukonsertto. Autrefoisi ".Kantaesitys.
Kevät koittaa Paavo Heiniselle.
Jotenkin tuli mieleen 1900-luvun alkupuolen Alban Berg. Hänhän sai kaiken dissonoivan keskelle kaunista melodiaa.
Autrefoisi tarkoittaa "Ennen vanhaan". Tämä oli nykyaikana todella rohkea sävellys. Tässä oli HUILU. Ei mitään soitinsirkusta, ei rääkäisyjä, ylipuhaltamista, nappuloiden kolinaa, vihellyksiä, hyräilyä soittaessa, surkeita neljännesaskeleita, siis sitä avutonta paskaa, mitä on jo sukupolvien aikana tehty.
Tässä oli hyvin paljon pastoraali-tunnelmaa. Melodiaa rakennettiin omintakeisesti. Ei tiennyt etukäteen, mitä tulee ?
Kovasti oli karakteerista, vastakohtaisuuksia. Kokonaisuus oli liian pitkä, yli 30 minuutttia, mutta ei pitkästyttävä.
Heininen ei kirjoittanut synkkää auringonlaskun musiikkia uskonnon harhamaailmassa.
Keväthän Paavolle koittaa.
TTA.

Kutsuisin huilukonserttoa uusimpressionistiseksi orkesterin koloristisessa sointiväripaletissa.

RSO. 15.12.2010.
Joht. Hannu Lintunen. Helena Jantunen sopraano. Jaakko Kortekangas baritoni. Polyteknikkojen kuoro.
J.Sibelius: "Vapautettu kuningatar".
Tätä on harvoin esitetty. 1900-luvun jälkipuoliskolla apuraha-säveltäjä-nerot pitivät tätä pöllähtäneenä, jota ei pitäisi enään esittää. Haukkujien teokset on jo nyt unohdettu. Sibelius elää uutta nousua.
J.Sibelius: "Neljä orkesteri laulua".
Helena Juntunen sopraano. Ei tämä ollut onnistunutta laulua. Ääni oli kumman kireä ja ei kuulunut tumman orkesterin lävitse. Äänellä se variskin laulaa. Olisihan tämän voinnut esittää puhtaamminkin, eikä nieleskellä sanoja kurkussa. Sibeliuksen laulut ovat mestariteoksia.
Jouni Kaipainen:"Comedia. Sinfonia nr.4".
Sävellys perustuu Dante "Jumalainen näytelmä". Olisiko Kaipainen tässä järkäleessä suuruuden hullu
Tyrmäys tuli, mutta tekniillinen tyrmäys. Uskon, että Kaipainen on vielä tolkussaan. Rumaa, sinfoonista musiikkia. Paljon urkupisteitä, paljon vaskia. Sitten herättiin tylsyyden horroksesta, kun alkoivat patarummut jyskyttää. Oli valssin renkutusta ja oltiinko Helvetissä tai maallisissa iloissa.
Teoksen muoto ei ollut yhtenäinen, ei ollut imua. Loppupuolen Paratiisi oli kuin toinen sävellys. Vedettiin Lutherilaista virttä Joonas Kokkosen hengessä.
TTA.

TTA:kin voisi opetella RSO:n uuden ylikapellimestarin nimen, sitä tullaan lähitulevaisuudessa tarvitsemaan:
http://www.yle.fi/rso/show_page.php?pag ... =469&lang=

Lintu on eittämättä yksi tämän hetken valovoimaisimmista suomalaisista kapellimestareista, joten hänen valintansa tähän virkaan oli enemmän kuin paikallaan.
Itse tutustuin miehen elävään, eläytyvään johtamistapaan seuratessani Turun Kaupunginorkesterin (vai oliko se silloin jo Filharmonia?) edesottamuksia vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Kun poikkeuksellisen mukaansatempaavasti johtanut HL pakkasi kapsäkkinsä ja lähti ensimmäiselle ulkomaankomennukselleen, Turun Sanomat otsikoi: Lintu lensi Ruotsiin...

kylläpä oli nukuttavaa tavaraa...minnekä ovat englundin, salmenhaaran, sulho rannan kuorosinfoniat unohtuneet tai meriläisen, krohnin ja marttisen oratoriot? kenties ne on sävelletty vain tutkijoita varten.

Tampere Filharmonia. Joht. Hannu Lintu. 05.01.2011.
J.Brahms: "Unkarilaiset tanssit. nr. 1-3- 4- 5 ".
Suuret säveltäjät osaavat tehdä populaarimusiikkia. Brahmsin Unkarilaiset tanssit ovat Brahmsin sävellyksiä. Jos niissä on jotain Mustalaismusiikkia, niin ne ovat Brahmsin sävellyksiä.
Näillä pienillä mestariteoksilla Brahms rikastui, eikä niinkään sinfonioilla.
Richard Strauss:"Ruusuritari-sarja".
Kun on sukunimi Strauss, pitää tehdä Straussin valsseja, vaikka ei olekkaan mitään sukua niille Valssi-Strausseille.
Mitä säveltäjä on ajatellut perverssin, puoli-atonaalisen Salome-ooperan jälkeen
Pistetään viihteeksi.
Persoonallista Straussia, vaikka minä en ole koskaan pitänyt näistä Straussin operettimaisista ooperoista.
Uljas Pulkkis:"Klarinettikonsertto".Kari Kriikku ja G.Suovanen baritoni.
Melodista ja hyvin soivaa. Klarinetilla oli jatkuvia virtuoosi juoksutuksia. Niitä oli liikaa, kliseisiin asti. Olisi pitänyt olla enemmän orkesterin ja solistin vuoropuhelua. Kun klarinetti soitti korkealta pitkiä nuotteja, odotin niitä Kriikkumaisia rääkäisyjä. Ei tullut. Vain lieviä alaspäin tulevia glissandoja.
Uljas Pulkkis on säveltänyt rohkeasti klarinetille, ei soitinsirkukselle. Baritoni siellä lopussa oli erikoinen, mutta kävi hyvin
kokonaisuuteen ja muotoon.
Tämä konsertti oli loistavaa propakantaa ns. Klassilliselle musiikille, missä oli uusikin teos.
Samaan aikaan 30 radiokanavaa soitti jympytys-populaari-musiikkia ja mainoksia.
TTA.