YLE Teema

 

Anonyymi, hänelle vastaa haikumaakari to.16.12.

Anonyymi kirjoitti:
Runo 2
Mielestäni kertoo alistetusta ihmisestä, istuu sykkyrässä,ajatus "jos minua ei olisi" kuka olisi minun paikallani ottamassa nämä "raipat" vastaan.. aika jännä tunne ensi lukemallani
Laina

-Tätä mieltä, anonyymi!
Tästäpä saisi ihan hyvät iskelmän sanat, jos rytmi olisi hieman napakampi ja täsmällisempi. Kaksi ensimmäistä rimmaa aika hyvin, mutta kolmannessa on aivan eri syke. Miltä kuulostaisi näin:
Olisinko tuulonen
henkäys sen hento
kuin on ¨päiväperhosen
suviaamun lento

Loppusoinnut ja rytmi puolustavat kyllä paikkaansa, kun tekee värssyä joulupakettiin tai syntymäpäivälahjaan. Kyllikki Härkäpää kertoi eräässä haastattelussa mielirunostaan, se kuului näin:
Tärkeää on aina taide,
siitä elon polun kaide.
Siksi olkoo tämä runo
rikkeetön kuin kananmuno. (Taitaa olla Jukka Parkkisen korven veikon lausuma)

Rehtori Martti Ruutu kertoi äitinsä jostain syystä liikuttuneen lahjarunosta: Jos äiti nenäliinaa tarttis
niin muista silloin pikku Marttis!
"Semmingin kuin" aikamiehenä Ruutu oli 2 m pitkä.

Saan itse onnitteluvärssyn aikaan viidessä minuutissa, mutta en osanottoa suruun, se voi vaatia päiviä.

Haikumaakari (eikö niistä voisi tehdä oman ohjelman?)
Tänä jouluna/harakan huttuun pistää/pyry naustetta.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.