YLE Teema

 

Systeri

Tuttua tutumpaakin Heikki.
Mietin tässä tuota laman aikaa, yrittäjien lisäksi olivat ihmiset jotka menettivät työpaikkansa kun yritykset saneerasivat työväkeään ulos, mikä oli heidän kohtalonsa jonkin aikaa ansiosidonnaisella ja sen jälkeen perusturvan varassa jos ei saanut työtä tai päässyt koulutukseen, samaan aikaan purettin kaikkialta hyvinvoinyiyhteiskunnan rakenteita kauttaaltaan ja syylistettiin työttömiä. Heidän joukossa on myös paljon uhreja jotka kantavat tätä taakkaa vielä tänäänkin. Talous saa olla vaikka kuinka vakaalla pohjalla, laskelmat eivät pidä kun tulee huono aika, monet vastoinkäymiset kuten sairaus,jokin suuri äkillinen muu rahan meno voi tässä tilanteessa viedä pohjan pois kaikilta tulevaisuuden suunnitelmilta.
Edessä on mahdollisesti velkavankeus josta ei ole selvitty tänäkään päivänä. Mitä se sitten tarkoittaa sitä ei kaikki ehkä ymmärrä, kun on tottunut hoitamaan raha-asiat tunnollisesti, laskut on maksettava tunnollisesti maksoi mitä maksoi. Kun kerra menettää luottotietonsa on leimattu ainiaaksi toisen luokan kansalaiseksi. Omakohtaista kokemusta olisi vaikka kirjan verran. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, onpahan sitäkin kokemusta rikkaampi ja osaa antaa arvoa jokaiselle pienelle ihmeelle elämässä. Poikani sanoi joskus: Äiti se löytää aina jotakin hyvää vaikka olis kuinka vaikeata.(Olen sanonut joskus vaikeana päivänä omille nuorille että onhan meillä vielä koti ja perhe kaikilla ei ole sitäkään)

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.