YLE Teema

 

Toinen Päivi

Päivieliina kirjoitti:
Miksi kaikki auttajat aina heräävät, kun puolet valtakunnasta on raunioina? Jos tarkkaan katsoo tv:n kautta välitettyä kuvaa, voi todeta, että pahvilaatikoissa ja hökkeleissä asuvat ihmiset olisivat tarvinneet apua jo ajat sitten. Hökkelikylä kun romahtaa, kaikki jäävät loukkuun. Kansalaisten omat insinööritaidonnäytteet eivät tässä nyt oikein auta, kun kansa on näin köyhää. Kai omatunto alkaa kolkutetella maailman luokan tähdillä kun katselevat omia nurkkiaan. Täyttä shaissea tämänlainen konsertointi. Auttakaa ajoissa. Nyt vaan halutaan huomiota ja levymyyntiä. Niin ja ihana auttamisen fiilishän tästä tulee.

Mistä noita shaissettajia oikein tulee? Mikä on Päivieliina sinun ehdotuksesi katastrofin ratkaisemiseksi? Oletko todella sitä mieltä, että koska asiat ovat aiemminkin olleet huonosti, ei nytkään tehdä mitään ihmisten auttamiseksi? -Nyt kun apua tarvitaan eniten.
So what, jos julkimot saavat oheistuotteena osallistumisestaan myös itselleen hyötyä. Onko se sinulta pois?
Happaman elämänasenteen omaavat eivät tule koskaan parantamaan maailmaa, mutta asenne antaa heille itselleen kätevän tekosyyn vetäytyä kaikesta postitiivisesta. Parempaa kevättä sinulle ja haitilaisille.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.