Ensimmäisessä leikkeessä tutustutaan kuurojen ja viittomakieltä käyttävien arkeen ja työhön.

Kuuro Boris Kankkonen kertoo, kuinka hän lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan leipuriksi Ruotsiin. Kaksivuotisessa koulutuksessa hän oli ainoa kuuro, eikä hänelle ollut tarjolla viittomakielentulkkia.

Opintonsa Kankkonen sai suoritettua lukemalla huulilta sekä katsomalla muiden opiskelijoiden muistiinpanoja. Myöhemmin hän suoritti vielä vuoden kestävän korkeamman tutkinnon, jolloin hänestä tuli leipurimestari.

Toisessa leikkeessä on keskustelua kuurojen teatterista. Ohjelmasta selviää, minkälaista on alkuperäisrunous ja kuurojen musiikki.

Kolmannessa leikkeessä selviää, millaista on elämä kuurosokeana. Miten kuurosokea pystyy kommunikoimaan ympäristönsä kanssa? Vuonna 1980 Suomessa oli n. 360 kuurosokeaa. Joukko ei ole iso, mutta jokainen heistä kaipaa apua arkipäiväisissä asioissa ja työelämässä.

Neljännessä leikkeessä tutustutaan kuurojen ja viittomakieltä käyttävien mahdollisuuksiin opiskella Suomessa. Ohjelma vierailee Turun Kristillisellä opistolla, jossa v. 1980 opiskeli 13 kuuroa. He tulivat opistolle ympäri Suomea ja asuivat pääsääntöisesti siellä. Ohjelmassa nähdään, kuinka opetus taipuu kahdelle kielelle.

Viidennessä leikkeessä kerrotaan laista, jonka mukaan kuurolla ja kuurosokealla on oikeus valtion maksamaan viittomakielen tulkkiin. Se takaa kaikille kuuroille mahdollisuuden saada tulkki mukaansa tärkeitä asioita hoitamaan tai suurempiin juhliin. Mm. suuremmat hankinnat, terveyspalvelut ja oikeudelliset asiat oikeuttavat saamaan tulkin. Vapaa-ajantoimintaan, kuten yleiurheiluotteluun, tulkkia ei kuitenkaan valtion kustantamana ole mahdollista saada.

Teksti: Heidi Tetri

AVAINSANAT: hiljaisuus, ilmaisu, kielet, kulttuuri, kuurosokeat, kuurot, kuurous, puhekyvyttömyys, sosiaalisuus, tunnekieli, valistus, viittomakieli, viittomakieliset, viittomat, äidinkieli

Anna palautetta sivun sisällöstä