Ruisrock pysyköön Ruissalossa

Kesä tulee - ja kärp... festivaalit. Media jakoi taannoin tietoa RMJ-festarin paluusta juurilleen. Eli Raumanmeren juhannus on taas takaisin Raumalla, ei kotipesässään Otanlahdella mutta lähellä kuitenkin. Ja joka tapauksessa kaukana Porista, tuosta suippokorvien kotipesästä.

Seikkailu maksoi järjestäjille maltaita ja muistutti jälleen kerran siitä miten festivaalia ei pidä viedä pois synnyinseuduiltaan. Porin Delta Arena on teknisessä mielessä loistava ympäristö mille tahansa suurtuotannolle mutta ainutkertaiseksi kokemukseksi siitä ei ole. Vie RMJ biitsiolosuhteista Deltan kaltaiselle teolliselle alustalle ja näe miten tapahtuman brändiarvo murenee käsiin. Paitsi esiintyjät ja ihmiset myös puitteet ratkaisevat sen kuinka arvokkaana kesätapahtumaa pidetään. Naapurikaupunkien välisestä vihanpidosta puhumattakaan. Piste.

Turulla on mahdollisuus oppia RMJ:n tragediasta. Ruisrockia ei pidä pakottaa pois Ruissalon saarelta. Ei vaikka minkä tahansa vastustamisideologia kuinka kukkisi ajattelussa. Turkuhallin (ja Messukeskuksen) yhteydessä on suurtapahtumalle sopivat korvaavat tilat, kyllä vaan, mutta mahdollisella siirrolla atmosfääri ja prestiisi nollautuisivat tapahtuman ympäriltä sataprosenttisesti. Ruisrock ei ole enää Ruisrock jos se viedään Artukaisiin DDR-funkkiksen ja peltojen keskelle. Eikä järjestäjä ole silloin välttämättä enää nykyinen, kuten Vantaan Festivaalien suunnalta onkin jo viestitty.

DBTL:n siirto pykälän verran muualle nykyisestä sijainnistaan sen sijaan voisi olla kannustettava skenaario. Kaupunginteatterin edustalla tapahtuma on nykymuotoisena vain kaikkien tiellä, miksei leiriä voitaisi kasata esimerkiksi Forum Marinumin yhteyteen. Joki on edelleen läsnä ja tilat nykyistä avarammat. Miksi ei ainakin kokeiltaisi uutta sijaintia.

Keskikaupungillekin saisi yhden tapahtuman niin halutessaan. Yliopistonkadun kävelykatuosuus, Humalistonkatu klubeineen ja Puolalanpuisto. Sehän on Turun Flow, eikö vain! Mutta mistä energiset ja osaavat järjestäjät. Turun asema festivaalien pääkaupunkina alkaa olla menneen talven lumia tätä menoa. Onneksi Ilmiö Uittamolla antaa hiljaista signaalia siitä, että innovatiivista toimintaa löytyy yhä kunhan sitä osaa aluskasvillisuudesta tarkkaavaisesti etsiä.

Kai Suikkasen patsashanketta ei pidä enää jarruttaa

Nyt jos koskaan Turku on median polttopisteessä. TPS:n neljäs SM-finaalipeli tänään Turkuhallissa ahtaa hallin mediapaikat enemmän kuin täyteen. Parhaimmat valtakunnallisista tiedotusvälineistä (kuten STT) ovat nuohonneet Aurajoen maisemissa jo useita päiviä.

Kaikki mitä TPS tekee juuri nyt on kiinnostavaa: pelaajien valmistautumisrutiinit, valmentajien kommentit, turkulaisen jääkiekon nousun suuri ihme. Ja jos mestaruus tulee tänään, iltapäivälehtien reportterit jäävät edelleenkin kaupunkiin ja sumuista tajunnanvirtaa kultajuhlista on luvassa useiden päivien ajan. Torilla tavataan!

Mielenkiintoista prosessissa on nähdä miten media käsittelee tapahtunutta. Peilataanko tilannetta epämääräisen Turun taudin kautta ja minkälaisia taustasyitä yllättävälle finaalipaikalle halutaan löytää.

"TPS:n pelastajia" on jo löydetty aimo nippu mikä on yllättävää sillä seura on edelleen korviaan myöten veloissa, myymässä kiinteää omaisuuttaan ja sen ovat pelastaneet lähinnä pelilliset esitykset, eivät kesken kauden joukoista poistuneet toimitusjohtajat tai akatemiamiehet. Tilanne tietenkin ruokkii opportunismia mutta joku raja sentään, hyvät ihmiset. 

Toisaalta kaikki kuhina TPS:n ympärillä on omiaan kohentamaan Turun mediakuvaa. Turku saa siipeensä kunnallispolitiikasta, kulttuurimäärärahojen väärinkäytöstä, poliittisista korruptioepäilyistä, lätkäpomojen sekoiluista ja muista negatiivisista asioista kenties syystäkin.

Siksi jokainen valonpilkahdus paremmasta on paikallaan ja sitä Kai Suikkasen joukot todellakin pystyvät tarjoamaan. Upeaa nähdä miten yksi mies Pohjois-Pohjanmaalta voi tulla ja laittaa keskusteluilmapiirin näin täydellisesti uusiksi.

Kävi Tepsille finaaleissa lopulta miten kävi, internet-keskusteluissa lanseerattua Suikkasen patsashanketta ei liene enää mitään syytä jarruttaa Turussa.

Blogistanian toinen Turku

Nettiviestinnän piirissä toisinaan kuultu väite on, että valtamedia on uhanalainen laji ja että se hukkuu omaan agendaansa eräänlaisena tiedonvälityksen portinvartijana. Portinvartijuudella tarkoitetaan tässä tapauksessa keskusteluilmapiirin poliittista, taloudellista tai ideologista filtteröintiä, usein myös toimimista vanhahtavana kansanvalistuksen airueena. Eli objektiivisuus valtamediassa on näköharhaa ja taustalla piilevät median omalla hankelistalla olevat asiat. Turussa asia liitetään useimmiten toriparkkikeskusteluihin, etenkin alueen valtalehden osalta. Valtakunnallisesti portinvartijuus keskittyy esimerkiksi maahanmuuttokriittisyyden demonisointiin. YLE ja HS ovatkin jo saaneet tuomionsa moniarvoista lähidemokratiaa korostavalta nettiyleisöltä moneen kertaan.

Ottamatta kantaa onko niin tai näin, lienee joka tapauksessa hyvä katsoa miten "toinen Turku" jaksaa, minkälainen on blogien Turku. Toteuttaako se sananvapautta valtamediaa paremmin ja onko se vertailuryhmäänsä ennakkoluulottomampi sisällöiltään. Olen koonnut omaa blogilistaani random-periaatteella Nikkola Median "Turku Blog City" -palstalle ja tähänastinen otanta näyttää kiinnostavan monipuoliselta. Valtamedialta syystä tai toisesta unohtuvia asioita on listalla sekä paljon politiikkaa, viihdettä ja urheilua. Muotimaailmaa unohtamatta. Turkulaisten blogien parissa viihtyy pidempäänkin.

Oma vaatimaton mielipiteeni on, että perinteiset poliittiset mielipidekirjoitukset ovat Turun blogosfäärin heikointa antia. Kaupunginvaltuutettuja, kansanedustajia ja EU-lobbareita lapsettaa aivan liian usein. Jos ja kun sanottava julistuksista unohtuu, kääntyy keskustelu liian helposti ilmeisimpien poliittisten vastustajien halventamiseen. Tälläinen itsetarkoituksellinen vastakkainasettelu antaa hyvin valjun kuvan edustuksellisen demokratian nykytilasta. Ilmiö toistuu tasaisesti kaikissa poliittisissa ryhmissä Kokoomuksesta Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon.

Toisaalta uuden poliittisen kulttuurin piiristä nettijulkisuuteen tulee haasteellisempaa materiaalia. Jiri Keronen haastaa oikean ja vasemman laidan olemassaoloa hyvin mielenkiintoisella tavalla. En ole aivan varma ojentaisinko hänelle avaimia kaupunkiin missään olosuhteissa mutta ajattelussa on särmää, piti siitä henkilökohtaisesti tai ei. Särmää löytyy myös Olavi Mäenpään blogista, jossa CAPS LOCK uhkaa jatkuvasti unohtua päälle. Mäenpää on kova post-SMP:läinen propagandamies vaikka en hänen rasistista populismiaan juuri missään mielessä ostakaan. Lisäksi uudessa arkistoblogissa lennähtää tiskiin tuima pala turkulaista ajankuvaa viime vuosikymmeniltä.

Urheilussa Turun blogosfääri on hyvin edustettuna. Jääkiekko tietenkin dominoi keskustelua juuri nyt mutta jalkapallon saralta löytyy todellinen helmi. Kaikki viestimet mukaanluettuna parasta turkulaista jalkapallokirjoittelua on viime vuodet harjoitettu futisblogi Puoliajassa. Valtamedia on jo löytänyt omansa, sillä blogin ylläpitäjä siirtyy kesäksi toisen iltapäivälehden leipiin. Resepti Puoliajan menestykselle on joka tapauksessa selvä: se kuuntelee lukijoitaan, menee mukaan futismaailman arkeen, nousuihin ja laskuihin, seuraa harjoituksia, seuraa pelejä, seuraa fanikulttuuria, elää ja innostuu lajin mukana. Uskaltaa kysyä helppoja kysymyksiä, uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä. On hemmetin innoissaan kaikesta! Monestako maakuntalehden urheilutoimituksesta voi sanoa samaa?

Myös alakulttuurien Turku on blogosfäärissä hyvin edustettuna. Missä on bileet ja raikuuko vallatussa talossa "We shall overcome", se on lähes reaaliajassa tarkastettavissa alan sivustoilta. Sama koskee taiteilijoiden työtilapulaa kaupungissa, he ovat hereillä verkossa ensikäden tietoineen. Tsekkaa uutiset täältä ja vertaa niitä valtamedian ylöspanoihin, vertailut voivat tuoda yllättäviä tuloksia. Muista myös, että vaikeneminenkin voi olla julkisuustemppu. Tässä mielessä Turun blogiverkoston voikin arvioida ylläpitävän sananvapautta Turussa pienellä mutta merkittävällä tavalla.

Parhaimman kuvan Turun blogikulttuurista saa tietenkin tutustumalla blogeihin omakohtaisesti. Nikkola Mediassa otetaan edelleen vastaan linkkejä paikallisesta osaamisesta. Myös täällä on mahdollista keskustella alan tarjonnasta. Mikä on sinun mielestäsi Turun paras blogi? Entä mistä aiheista haluaisit blogien kirjoittelevan enemmän?

TVO:n alasajo alkaa

Legendaarisen opiskelijapaikan, eli Turun varsinaissuomalaisen osakunnan loppusuora häämöttää kevään tultua nykymuodossaan. Toukokuun lopussa merkittävä maamerkki turkulaisessa kulttuurielämässä saa väistyä pyöräsuojan ja pyykkituvan tieltä. Kyllä, luitte aivan oikein. Kulttuuripääkaupunki 2011 poliittisine toimijoineen (lista TYS:n hallituksen jäsenistä löytyy sivun alaosasta) suhtautuu hyvin haastavalla tavalla omaehtoiseen kulttuuritoimintaan Aurajoen rannoilla. Onneksi kohta sentään haitarit soivat ja painitaan, periturkulaiseen tapaan.

Loppusuoraansa nykymuotoinen TVO juhlistaa kahdella tavalla. Huhtikuussa 6.-18.4. 2010 Rehtorinpellonkadun tiloissa järjestetään kolmetoistapäiväinen lopettajaisfestivaali. Tämä ulottuvuus pitkissä jäähyväisissä muistuttaa siitä, miten arkisen osakuntatoiminnan ulkopuolella "Teviksestä" muotoutui merkittävä vapaan kulttuurin tyyssija Turkuun. Kautta Suomen tunnettu TVO merkitsee käytännössä samaa kuin Marquee tai CBGB's englanninkielisissä metropoleissa. Tärkeää esiintymis- ja kohtaamispaikkaa niille, jotka varaavat ensimmäisiä keikkojaan tai toimivat virallisen kulttuuritoiminnan ulkopuolella. Uusin korvaaviin tiloihin ei näillä näkymin ole mahdollista sijoittaa laajamittaista esiintymistoimintaa, jos kohta esiintymistoimintaa ollenkaan.

Toinen lopunajan toiminnoista on dokumenttielokuvan laatiminen TVO:n alasajosta. Dokumenttiin kaivataan materiaalia kaikilta vuosikymmeniltä, linkki ja ohjeet löytyvät tästä. Toivottavasti kaikki turkulaiset ja Turussa opiskelleet kaivavat arkistojaan, materiaalia varmasti on. Siinä määrin jättimäinen instituutio Rehtorinpellontien TVO on tai pikemminkin oli, fyysisestä pienuudestaan huolimatta.

Aiheesta kannattaa messuta julkisesti siksi, että tässä ajetaan alas Turulle hyvin tyypillistä kulttuuritoiminnan muotoa. Turkulainen kulttuuriskene on luonteeltaan monesti sisäänpäinkääntynyttä, mutta omissa sisäisissä puuhissaan se saavuttaa yleensä korkean tason. TVO:lla allekirjoittanutkin veti ensimmäisiä levy-iltojaan reilut parisenkymmentä vuotta sitten, samaten DBTL:n alkuvaiheet nitoutuvat tähän paikkaan ja sen legendaariseen takahuoneeseen melko olennaisesti. On paitsi seisty päällään, myös mietitty seuraavia siirtoja hyvinkin tarkkaan. Pienistä puroista kasvaa suuria virtoja.

Turussa kulttuuriläpimurrot ovat kaikkina vuosikymmeninä tulleet pääosin julkisen tai virallisen kulttuurihallinnon ulkopuolelta. Tärkeä paikallinen voimavara, Turun underground, elää muualla kuin edustuksellisissa juhlapuheissa tai balansoiduissa tuloskorteissa. Siksi jokainen siirto tälläisen toiminnan alasajamiseksi tulisi laittaa uuteen harkintaan raukoilla rajoillamme. Löytyykö hallintotasolta kuitenkaan merkityksiä tunnistavaa sensitiivisyyttä Turulle omimmalle paikalliskulttuurille, sen näyttää aika.

Pasila: Pekka Loukiala ja "Kannat kattoon"

Viimeinen viikko ei ole sujunut ilman suru-uutisia viihdemaailmasta. Aluksi muonavahvuudesta poistui amerikkalainen powerpop-legenda Alex Chilton ja alkuviikosta tiistaina turkulaisen rockmusiikin keskeinen pioneeri Pekka Loukiala. Keskitymme tässä bloggauksessa heistä jälkimmäiseen.

Menetys on kova pelkästään jo siksi, että Loukialan mukana meni manan majoille raskas arsenaali turkulaisen rockhistorian keskeistä muistitietoa. Föribeatissa Pekkaa ja hänen kommenttejaan toki kuultiin mutta moni tarina jäi vielä kuulemattakin.

Loukiala oli rock'n'roll-legenda paitsi laulajana myös persoonana. Aina sattui ja tapahtui ja tarinoitakin riitti. Joskus jälkikäteenkin. Muistan itsekin takavuosina soitelleeni Suomen hallitsevalle rock-kuninkaalle vuodelta 1961 (tuon vuoden jälkeen palkintoa ei ole jaettu) arvokasta taustahaastattelua Föribeatiin kärkkyen. Antero Laiho ja Iiro Andersson lopulta hankkeessa onnistuivat. Hyvä että edes he onnistuivat. Edes jotain jäi talteen tästä poikkeuksellisesta elämäntarinasta.

Loukiala oli turkulaisen rockmusiikin pioneeri yhdessä veljensä Jukan, Mauritz ÅkermaninRapi Tuomisen orkesterin, Tommie Mansfieldin ja monen muun kanssa. He panivat yhdessä manageri Helge Siimeksen kanssa alulle elävän rock-kulttuurin Turussa. Keväästä 1960 eteenpäin rock ei ollut enää pelkästään elokuvia, muotitanssia tai hilpeää idolisaatiota vaan aitoa ja oikeaa ruohonjuuritason kulttuuritoimintaa, jota harrastivat paikalliset nuoret Aurajoen rannoillakin.

Turun pieni mutta piskuinen pioneerirockyhteisö laittoi kannat kattoon Aurakatu 1:ssa, elokuvateatteri Alhambrassa (Humalistonkatu) ja minne ikinä ehtikin. Ja ehtiväthän he; Helsinkiin, ruotsinkieliseen saaristoon, yhdessä Helsingin ensimmäisten rock-soittajien kanssa ihan oikeaan Ruotsiin saakkakin. "Mukana myös kaiku", kuten samaa joukkiota myöhemmin rautalanka-aikoina mainostettiin.

Turkulaisen rockin historian ensimmäinen levytys kautta aikain, Loukialan "Kannat kattoon" täyttää viisikymmentä vuotta Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Nähtäväksi jää, miten Cay Sevón ja kumppanit aikovat tätä merkkipaalua (tai omatoimisen klubi - ja konserttitoiminnan alkamisen 50-vuotisjuhlia) muistaa.

Syitä muistamiselle ainakin olisi. Näistä veijareista alkoi ja alkaa täysin uusi luku turkulaisessa paikallishistoriassa. Sitä kutsutaan urbaanihistoriaksi, globalisaation saapumiseksi, sotamuistoista vapautumiseksi ja ennen kaikkea tolkuttoman hyväksi bailuhengeksi, hurmioksi ja elämänasenteeksi jota muistellaan alkuvaiheen rokkaripiireissä edelleen.

"Se oli oikeastaan Bill Haley, kun mun elämän muutti. Kipinä puri ja sit se vei kokonaan mukanaan", kuten Rapi Tuominen on asian tiivistänyt.

 

PS. YLE:n Elävä Areena tarjoaa historiallisen kuvanäytteen Loukialan ja kumppaneiden rock'n'roll -toiminnasta 1960-luvun alusta. Ääniraita Helsingin Oklahoma Rock Showsta ei ole säilynyt jälkipolville mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa turkulaisten ja helsinkiläisten rokkareiden nuoresta energiasta. Muoti ja ajan henki välittyvät minuutin mittaisesta näytteestä upeasti. Linkki harvinaiseen arkistoherkkuun löytyy tästä.

Ensimmäinen voitto maahanmuuttokriitikoille?

Maahanmuuttokriittisyys voi generoida silmitöntä vihaa kaduille ja blogistaniaan mutta se voi myös ohjata yhteiskunnallista keskustelua uudistumaan. Tähän päätelmään lienee perusteltua tulla nyt kun katsoo viime päivien poliittisia keskustelunavauksia Suomessa. Mamukriittisten blogien ja foorumien vastarannankiisket ovat nyt hyvin lähellä ensimmäistä voittoaan julkisessa keskustelussa.

Jutta Urpilainen avasi SDP:n pelin "Maassa maan tavalla" -heitollaan. Kokoomuksen Jyrki Katainen taasen peräänkuulutti aidosti moniarvoista keskustelua aiheesta, ikävätkin asiat huomioiden. Eija-Riitta Korhola (kok) puolestaan ihmetteli uutta vaikenemista monikulttuurisuuden edessä. Miksi tinkiä ja taipua suomalaisuudesta tulokkaiden edessä? Mistä tälläinen itsesensuuri? Eikö moniarvoisuus ollutkaan itseisarvo? Entä pohjoismainen tasa-arvo? Miksi asettaa ne toissijaisiksi arvoiksi relativismiinsa mahdollisesti hukkumaisillaan olevan mamu-liberalismin vuoksi?

Heitot ovat mielenkiintoisia myös sikäli, että maahanmuuttokriittiset yhteisöt Hommaforumista alkaen ovat toitottaneet samaa säveltä jo vuosia. Foorumistien linja maahanmuuttoon on eittämättä jatkossakin tiukempi kuin poliittisella (tai median) eliitillä mutta sama epäsallivuuden ja itsesensuurin tematiikka on niissäkin tullut tutuksi jo pidemmältä ajanjaksolta. Nyt asiaan ovat ilmeisesti heränneet myös valtapiirit. 

Eli? Monikulttuurisuus ei ole yksiselitteinen hyve eikä sen varjolla voi eikä pidä tinkiä mistä tahansa alkuperäisväestön kustannuksella. Naiiveinta idealismia voi horjuttaa vaikkapa katsauksella Ruotsin tilanteeseen. Tai katsauksella Suomen lähiöihin, jotka tulokkaat konkreettisesti vastaanottavat. Ei liene kohtuutonta väittää, että jännitteitä löytyy eivätkä ne välttämättä ole positiivisia.

Nyt kun tilanne näyttäisi järkiperäistyvän julkisessa keskustelussa ei tietenkään ole ihan pakollista hypätä kritiikittömästi voittajien kelkkaan tässäkään asiassa. Hommalaisten ja heidän lähisukulaistensa "Kalevan kansa" -tematiikka on edelleenkin huono vitsi, eikä rotuoppeihin kallonmittauksineen ehkä pidä sittenkään palata.

Mutta hyvän oppitunnin nämä foliopäät ovat establishmentille silti antaneet. Edustuksellinen demokratia ja portinvartijaroolistaan yllätetty valtamedia saanevat jatkossakin tuta falskeimmista ylöspanoistaan.

Turun tuhopolttoyritys - blogistan ottaa oikeuden omiin käsiinsä?

Edellisessä bloggauksessa mainittu Muutos 2011 näkyy tekevän irtiottoja myös blogirintamalla.

Tapio Äyräväisen suoraa eläinaktivismia koskevassa kirjoituksessa (päivätty 14.3.) huomio kiintyy hyvin suorasukaiseen tapaan viestiä Turussa kesällä 2008 tapahtuneesta kaupunki-iskusta. Eläinaktivistien tuhopolttoyritys tuomitaan jyrkästi, lisäksi toinen oletetuista epäillyistä tuodaan linkin kautta esille tavalla, jossa tekijän henkilöllisyydestä on vaikea erehtyä.

Asuin itse Yliopistonkatu 11:ssa vuoteen 2004, joten tapaus tietysti koskettaa myös henkilökohtaisesti. Noilta ajoilta muistan, että korttelissa asuu paljon ikääntyneitä ihmisiä nuorempien joukossa. Tekoa tuskin voi pitää hyväksyttävänä minkään ideologisen tai uskonnollisen suuntauksen näkökulmasta. Vielä haastavampaa on hyväksyä tilannetta, jossa iskuryhmä vaarantaa kymmeniä ihmishenkiä eläimet pelastaakseen. Tälläisen antihumanismin motiiveja ainakaan minun on vaikea puolustaa.

Mutta kuinka osuvaa on Äyräväisenkään reagointi. Johtaako tälläinen omatoiminen syyllisten nimeäminen muuhun kuin lisäongelmiin. Julkisiin lynkkauksiin, mielivaltaan, huutoäänestyksiin. Olisko Aamusetin ex-päätoimittajan pitänyt harkita toisenkin kerran ennen purskahdustaan. Mikä hänen missionsa tässä asiassa on?

Entä jos linkissä vihjaillen nimetty nuori nainen ei liity tapahtuneeseen millään lailla. Eikö oikeusasteiden tehtävä ole ratkoa nämä tapaukset, kaikesta huolimatta. 

Nähtäväksi jää, ottaako blogien paineessa esimerkiksi iltapäivälehdistö keppihevosen aiheesta. Poliittisissa ääriliikkeissä aktivoituva suomalainen terrorismi (tai sen potentiaalinen uhka) kuitenkin on yhteiskunnallisesti merkittävämpi ilmiö kuin Beckhamin akillesjänne tai grillijonossa ruopiminen Kaskenmäessä.

Viihdyttääkö vaiko puuttua ikäviin asioihin, niistä niiden oikeilla nimillä kertoen. Julkisia jalkapuita on Suomessa yleensä vältetty mutta nyt asetelma saattaa poikia paineita uudenlaiseen käyttäytymiseen. Tai sitten ei. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Pesiikö netissä uusi poliittinen kulttuuri

Viikonlopun Iltalehti oli analysoinut poliittista ilmapiiriä Suomessa. Jos eduskuntavaalit toimeenpantaisiin nyt nousisi voittajaksi lehden mukaan Perussuomalaiset, äänestyskäyttäytymisen kokonaiskuvan kuitenkin säilyessä luonteeltaan muuttumattomana. Äänestäjät ovat edelleen antamassa äänensä vakiintuneille, aiemmin tukemilleen puolueille. Yhteiskuntarauhan kannalta ehkä hyvä niin.

Mutta kauanko poliittisen kulttuurin pysähtyneisyys voi olla itseisarvo Suomessa? Kauanko kaunaisille duunareille, riistäville omistajille, kootuille kylähulluille, yhdelle kielivähemmistölle ja itsekritiikittömille maajusseille räätälöidyt puolueet voivat säilyä vallankahvassa? Vastaavatko nämä ryhmät mitenkään 2010-luvun yhteiskunnallista tilannetta maassamme? Eivätkö nämä määreet ole jotain, joka kuuluu kaukaiselle 1900-luvulle enemmän kuin nykyaikaan?

Entä miten suhtautua pysähtyneisyydestä syntyneen poliittisen eliitin (ns. poliittiset broilerit) tilanteeseen - ei päivääkään palkkatöitä ja silti vankasti kansan asialla, arjessa mukana eläen? Yhtälössä jokin mättää ja isosti. Vai mättääkö?

Ehkä muutos on jo alkanut internetissä. Nopealla surffaamisella ainakin yksi elintilaa hakevista uusista poliittisista toimijoista, Muutos 2011, näyttäisi reagoineen ajan haasteisiin mielenkiintoisesti.

Aivan kaikkia Muutos 2011:n ideaaleja ei tarvitse ostaa eikä tämä blogi niitä kenellekään tyrkytä mutta huomattavaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä on, että esimerkiksi maahanmuuttokriitiikissään se näyttäisi edustavan varovaista loikkaa eteenpäin politiikan ala- ja vastakulttuureissa Suomessa.

Ehdotettavat toimenpiteet ovat hillitysti ilmaisuja ja pääosin johdonmukaisesti perusteltuja (piti niistä sitten tai ei). Toiminta ei myöskään muistuta kadonnutta Kummeli-jaksoa, eikä liikkeen kantava voima näyttäisi olevan erikoinen vihalla rakastava populismi kuten kenties jossain muuallaAvoimen väkivaltaisesta käyttäytymisestä puhumattakaan.

Muutos 2011 ei välttämättä ole vaalivoittaja vuoden kuluttua eikä se välttämättä jätä suurta jälkeä suomalaiseen poliittiseen historiaan mutta toimintamalleiltaan se avaa tietä uudelle ajanjaksolle suomalaisessa politiikassa. Ainakin teoriassa.

Suoran demokratian varaan voi suht perustellusti laskea nyt kun laajakaistat ovat lähes kaikissa kodeissa. Ehkä crowdsourcing tekee tuloaan edustukselliseen demokratiaankin, mahdollinen luottamusvaje eliitin ja massan välillä ainakin on julkituotu. Seuraamme kehityskulkua suurella mielenkiinnolla.

 

Aktivointitehtävä: Ns. humanitaarinen maahanmuutto on Muutos 2011:n mukaan "suomalaisten viranomaisten keksintö. Mitään velvoitteita Suomella ei siihen ole" Oletko samaa vai eri mieltä? Mitkä ovat perustelusi?

Onko Turulla malttia valita VR:n makasiinit?

Nyt jos koskaan kannattaa olla kirjautuneena Facebookiin. Turussa myllertävä kulttuuritilakeskustelu VR:n makasiinien ja Wärtsilän konepajan ympärillä ottaa jo lupaavasti kierroksia. Kumpikin tilaehdotus kerää FB:ssa sekä kannatusta että kritiikkiä. Kumpikin ryhmistä on, luonnollisesti, kovin varma asiastaan.

Wärtsilän puolesta kampanjoidaan omassa Wärtsilä-ryhmässä. VR:n tilojen puolesta Turun seudun kehittämiskeskuksen sivuilla. Käykää lukemassa, kommentointi on suorasukaista ja suoraan asiaan menevää ilman turhaa hienostelua. Eli juuri niin kuin pitääkin. Tätä et lukenut valtamediasta!

Itse näen VR:n makasiinit tässä ja nyt melko selkeänä kärkiehdokkaana. Pelkästään tilojen monikäyttöisyys on nykytietojen valossa Wärtsilän konepajarakennusta merkittävästi parempi. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee paitsi esiintymistilojen, myös työ-, harjoittelu- ja liiketilojen kunnostamista luovien alojen kulttuurikeskuksen hengessä.

Perustettaisiin Turulle kertaheitolla oma Kaapelitehdas. Toiminta olisi pääosin yrittäjävetoista, eikä kaupunki lähtisi omistamaan lisää seiniä. Myös logistisesti VR:n malli on huippuluokkaa. Valtakunnalliset juna- ja bussiyhteydet ovat suoraan vieressä, yksityisliikennekin ymmärtääkseni järjestettävissä. Tämä helpottanee tapahtumien ja tilojen eteenpäin myyntiä merkittävällä tavalla. Etenkin, kun otetaan huomioon suunnitelma uuden matkakeskuksen rakentamisesta nykyisen linja-autoaseman alueelle lähivuosina.

Wärtsilän vaihtoehdossa erinomaista on sijainti. Aurajokiranta on Turun henkinen keskusta nykyoloissa. Alueella jo valmiiksi oleva kulttuuriteollinen toiminta kirvoittaa herkullisia ajatuksia uuden luovan teollisuuden kaupunginosan suuntaan. Wärtsilä näyttäisi hyvältä ja sitä olisi helppoa markkinoida uutena kaupunkinähtävyytenä. Kukaan ei myöskään kieltäisi perustamasta jokirantaan vaikkapa uutta kulttuurihenkistä terassiravintolaa. Nostokurkien varjossa se tulisi näyttämään loistavalta.

Mutta onko Wärtsilän konepajasta muuhun kuin konserttikäyttöön? Riittävätkö tilat VR:n suunnitelman tavoin työhuoneille, harjoituskämpille ja liiketiloille? Ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, että tilat eivät riitä. Lisätiloissa taasen saattaa pesiä muita ongelmia aina kaavoituspolitiikkaan saakka. Tässä kohdin on myös hyvä kysyä, maksaako pelkkä konserttitoiminta itseään millään ulos suhteessa kuluihin. Ja miten kaupunginjohtaja Pukkinen perustelee lisätilojen oston tilanteessa, jossa on jo useaan kertaan pyrkinyt alasajamaan kaupungin vuokra-asuntotoimintaa. Lähikirjastojen ja terveyskeskusten alasajosta puhumattakaan.

Puolustan omaa näkemystäni myös EU:n kulttuuripääkaupunkistatuksen tuomalla velvoitteella satsata kulttuuritoimintaa avustaviin pitkäkestoisiin rakenteisiin. Jos VR tarjoaa luovien alojen kulttuurikeskuksen ja Wärtsilä karsitumman konserttisalin (kenties vain korkeakulttuurin tarpeisiin), on helppoa nähdä kumpi vaihtoehdoista tukisi monimuotoisemmin alueen kulttuurielämää 2011 juhlavuoden jälkeen. Tilanteessa, jossa haitaripainit on painittu ja papatit räjäytetty, tarvitaan vahvistusta infrastruktuuriin, ei pelkkää sinänsä houkuttelevaa somistusta jokirantaan.

Toisaalta jos Wärtsilä pystyy tarjoamaan samat toiminnallisuudet kuin VR ja liikennekin saadaan kikkakolmosella järjestettyä, niin kysymys muuttuu tietenkin kertaheitolla entistä monimutkaisemmaksi...

 

 

Mikä on oma mielipiteesi asiassa? Onko VR:n makasiinit parempi kohde vai pitäisikö sittenkin satsata Wärtsilän konepajaan? Vai pitäisikö kummastakin hankkeesta muitta murinoitta luopua Turun kaupungin nykyisessä taloustilanteessa? Sana on vapaa kommenttiosiossa!

Loppuviimeksi TPS pelaa Kupittaalla

Alkuun vielä kerran onnittelut TPS:lle Jonatan Johanssonin hankinnasta. Loistava kaappaus. Enää jää pohdittavaksi kuittaako TPS vai Inter pytyn Veikkausliigassa syksyllä. Ja kumpi puhkoo ensin 15 maalin rajan sarjassa, Johansson vai vanha viheriöiden mahtimiimikko, Interin Timo Furuholm.

Turkulaisittain kiperä kysymys on myös TPS:n tuleva pelipaikka. Kausikorttien myyminen voi olla mustavalkoleirissä spektaakkeli sinänsä jos tiedossa ei ole onko pelipaikkana Kupittaa vai Urheilupuisto. Toisessa on merkityt paikat, toisessa ei ole. Ja tästä haasteet vasta alkavat.

Melkein uskallankin väittää, että TPS pelaa Veikkausliigaa sarjan alusta saakka Kupittaalla. Neuvottelut seurojen välillä (uuden katsomon hallinnoinnista vastaa Inter-pomo Stefan Håkansin johtama yritys) ovat tiettävästi edistyneet viime aikoina ja pelkkä raaka talousmatematiikka painaa vaakakuppia Kupittaan eduksi.

Nimittäin, jos leikitään että stadionilla X myyntiä ja markkinointia harjoittavalla yhtiöllä Y on 1M vuosittainen liikevaihto ja pennit valmiiksi tiukalla, ei siitä enää ole varaa menettää penniäkään ilman toiminnan supistamista tai alasajoa. TPS:n poistuminen tälläisestä kuviosta saattaisi taasen merkitä hyvin helposti 0.2-0.3M vajetta valmiiksi kituliaassa kassavirrassa. Eikä markkinoilla ole korvaajaa täyttämään TPS:n poistuman tuottamaa vajetta.

Eli? Seurat pääsevät loppuviimeksi sopuun yhteisomistajuudesta stadionilla ja TPS jatkaa pelejään siinä ainoassa oikeassa ympäristössä. Jos ei jatka, alkaa pudotuspeli, jota ainakaan stadionyhtiö tuskin haluaa. Eivätkä he ole tyhmiä. Myös TPS saattaa menettää tuloja siirtyessään Paavo Nurmen stadionille. Toisaalta almujen jako vanhaan tapaan kilpailijan kirstuun tuskin sekään enää käy laatuun.

Sopuratkaisun löytämiseen tässä yhteydessä ei tarvita suuria älyllisiä ponnistuksia. Toivottavasti ainakaan. Jatkossa sitten yhteisvoimin miettimään edustustilojen laajennuksia, toista päätykatsomoa ja niin edespäin. Turun futisbuumi on kaiken tämän hyvän ansainnut.

Sivut