Linkkejä muualle
Kaveria ei jätetä. Osa 72.
Osa 72
Kaveria ei jätetä
YLE TV1 11.10.2008
Viime kerralla päättyi sarjan neljäs tuotantokausi ja nyt viidennen kauden alkaessa on siirrytty ajassa noin puolisen vuotta eteenpäin.
Kuusi kuukautta on kulunut Lucían ja Diegon erosta. Diego rypee yhä itsesäälissä eikä halua kuullakaan Lucíasta. Lucía yrittää kuitenkin saada häneen yhteyden, koska hänellä on Diegolle tärkeää asiaa. Fiti herättää Diegossa toiveen, että Lucía palaa kotiin, vaikka tämä on itse asiassa päättänyt muuttaa Barcelonaan. Tästä Diego masentuu lopullisesti. Piristääkseen häntä Santiago ja Fiti vievät hänet maalle sian teurastukseen. Siellä lapsuudenystävä Amparines liehittelee Diegoa ja yrittää vietellä hänet.
Pikkuveljien onneksi Marcos palaa kotiin, ja ystävät järjestävät riehakkaan tervetuliaisjuhlan, jossa Raúl tutustuu Helenaan. Kun África seuraavana aamuna tulee etsimään Raúlia Serranoilta, Rául ja Helena heräävät sylikkäin. Marcos yrittää salata sen, ja estääkseen Áfricaa pääsemästä olohuoneeseen, hän suutelee tätä kiihkeästi. África on aivan äimistynyt suukosta. Kaikki hämmästyvät vielä enemmän, kun Marcos kertoo, miksi hän palasi Santa Justaan.
Nyt jo neljätoistavuotiaat nuoret Guille ja Teté ovat vihdoin löytäneet toisensa ja romanssi jatkuu vakaana, kunnes Tetén mahdollinen muutto pois Madridista äitinsä mukana romuttaa onnen. Äiti on saanut työpaikan Barcelonasta ja hän haluaa tyttärensä mukaan. Teté haraa vastaan kynsin hampain ja pyytää saada jäädä kotiin edes siihen asti kun koulut on käyty. Suostuuko Lucía tähän?
Esitysaika
Sarja päättynyt, uusinta tulossa vuonna 2011.