Aiheesta lisää
Thaimaan poliisi pidätti WinCapita-epäillyn
1.11.
Thaimaan poliisi on pidättänyt yhden WinCapita-pyramidihuijauksesta epäillyn suomalaismiehen. Pidätyksestä kertoi Thaimaan valtiollinen televisio. Se välitti myös kuvaa poliisin tiedotustilaisuudesta. Suomen viranomaisten pyynnöstä Thaimaa luovuttaa miehen Suomeen.
42-vuotiaan suomalaismiehen pidätyksestä vastasi Thaimaan maahanmuuttopoliisi. Thaimaan valtiollinen televisio lähetti sunnuntaina iltapäivällä poliisin tiedostustilaisuudesta kuvamateriaalia. Siinä suomalaismies on poliisin tiloissa, ympärillään paikallisia viranomaisia. Pöydällä hänen edessään on suomalaiset henkilöllisyystodistukset ja kymmenittäin luottokortteja.
Keskusrikospoliisi vahvistaa YLE Uutisille, että mies on otettu kiinni. Hänet toimitetaan Suomeen, mutta aikataulusta ei vielä kerrota.
Nyt pidätetty mies vangittiin Suomessa poissaolevana jo viime vuonna. Samalla hänestä annettiin kansainvälinen pidätysmääräys.
WinCapitan pääepäilty on pidettynä Oulussa. Hänen omaisuuttaan on takavarikossa.
Sijoitusklubi WinCapitasta on tehty kaikkiaan noin 2 250 rikosilmoitusta. Keskusrikospoliisin mukaan asianomistajien kärsimät vahingot ovat ainakin 33 miljoonaa euroa. WinCapita-tutkinnan aikana vakuustakavarikkoon tai hukkaamiskieltoon on asetettu 17 miljoonaa euroa.
Poliisin tietojen mukaan klubissa on yli 10 000 sijoittajaa. Osa klubilaisista puolustaa yhä WinCapitan toimintaa ja kiistää poliisin epäillyt väärinkäytöksistä.
YLE Uutiset
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan