Pankkiryöstö Vaajakoskella

 

9.2.

Poliisi on jatkanut tiiviisti tiistaina 9.2.2010 aamupäivällä n. klo 10.20
aikaan Vaajakoskella tapahtuneen pankkiryöstön tutkintaa. Tekijä, joka oli
varustautunut jalkajousella, sai saaliikseen noin 4000 euroa.
Tapahtuma oli kokonaisuudessaan kestänyt parisen minuuttia ja tekijä oli
toiminut hyvin määrätietoisesti. Pankissa ei tiettävästi ollut
tapahtuma-aikaan muita asiakkaita. Tapahtumassa ei kukaan loukkaantunut.

Tekijällä on olkapäille ulottuvat keskiruskeat hiukset. Yllään hänellä oli
harmaa, polviin saakka ulottuva neuletakki, jonka helmassa hapsuja sekä
päässä pipo ja aurinkolasit. Kaulassa hänellä oli kirjava kaulaliina ja
jalassa harmaat housut sekä mustat kengät.

Tekijä oli ulkoiselta olemukseltaan nainen ja oli pukeutunut naisen
vaatteisiin, mutta äänestä päätelleen tekijä on kuitenkin mies.

Poliisi on tarkistanut vihjeitä, joita on tullut runsaasti. Tutkinnassa on
käynyt selville, että tekijällä on ollut ilmeisesti käytössään keltainen
Nissan-merkkinen urheilumallinen, 90-luvun mallia oleva pienehkö h-auto,
johon tuntomerkkeihin sopivan henkilön on nähty Vaajakosken keskustassa
nousevan, mukanaan jalkajousi.
Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja kyseisestä autosta. Tiedot autosta ja
ryöstöstä muutenkin voi ilmoittaa numeroon 050-4562770.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä