Nuorisosäätiötä epäillään lahjuksen antamisesta

Nuorisosäätiön toimitilat ovat Herttoniemessä.
Kuva: YLE

2.11.

Keskusrikospoliisi epäilee keskustaa lähellä olevaa Nuorisosäätiötä lahjuksen antamisesta. KRP on laajentanut Raha-automaattiyhdistyksen entiseen hallituksen puheenjohtajaan Jukka Vihriälään kohdistunutta tutkintaa. KRP epäilee, että Nuorisosäätiössä on syyllistytty lahjuksen antamiseen, kun säätiö on antanut vaalirahaa.

Poliisi ei kerro, keitä epäillään. Aiemmin KRP on kertonut selvittävänsä kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.) ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toimia Nuorisosäätiön johdossa.

KRP jatkaa Jukka Vihriälän osalta tutkintaa myös epäiltyjen virka-aseman väärinkäyttämisen ja lahjuksen ottamisen osalta.

Vihriälän epäillään osallistuneen puheenjohtajana ollessaan vuosina 2006-2007 kokouksiin, joissa tehtiin valtioneuvostolle ehdotuksia avustusten jaosta. Kokouksissa päätettiin myös avustusten antamisesta Nuorisosäätiölle, joka puolestaan tuki Vihriälän vaalityötä.

Jukka Vihriälä erosi tapauksesta nouseen kohun vuoksi puheenjohtajan tehtävistä syyskuussa. Hän oli keskustan kansanedustajana vuosina 1983-2007.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajana oli eduskuntavaalien aikaan 2007 Jorma Heikkinen ja hallituksen puheenjohtajana kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.). Hallitukseen kuului kuusi jäsentä.

YLE Uutiset

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä