Aiheesta lisää
Miehet ryöstivät ja raiskasivat prostituoidun
14.10.2009
Helsingissä tapahtui sunnuntaina 20.09.09 illalla Malminkadun asunnossa
törkeä raiskaus ja törkeä ryöstö. Ulkomaalaisen prostituoidun luo oli
tilannut ajan ulkomaalainen mies. Mieshenkilön mentyä sisään oli hän
päästänyt rapusta asuntoon vielä toisenkin miehen. Ampuma-aseella
uhkaamalla miehet ryöstivät naisen rahat, saaden muutamia satoja euroja
sekä muutakin valuuttaa ja puhelimen. Ryöstön jälkeen miehet olivat
raiskanneet naisen, aiheuttamatta suurempia fyysisiä vammoja. Lopuksi
nainen oli pakoon pääsyn varmistamiseksi vielä sidottu.
Tekoon otettiin kiinni 23.9 kaksi irakilaista miestä, jotka Helsingin
käräjäoikeus vangitsi 26.9 epäiltyinä todennäköisin syin edellä mainituista
rikosnimikkeistä. Muutama päivä myöhemmin otettiin kiinni vielä kolmas
mies, joka oli samaa kansallisuutta. Miehet olivat 1982-1987 syntyneitä.
Kolmas mies on niin ikään vangittu. Kolmannen miehen osuus on ollut
kielitaitoisempana tilata aika ja varmistaa asunnon ulkopuolella. Omaisuus
oli jaettu tasan kolmeen osaan. Miehet ovat osittain myöntäneet asian ja
ainakin paikalla olemisen. Syytteen nostamisen määräpäivä on marraskuun
alussa.
Miehet olivat jo aikaisemmin pyrkineet toiseenkin asuntoon, mutta siellä
oli vastassa useampi henkilö ja paikalta oli poistuttava ilman, että
ehtivät esitellä asiaansa. Pari päivää teon jälkeen yritettiin vielä
kolmanteenkin asuntoon, mutta sinne ei päästy sisään. ”Pelipuhelimella” oli
otettu yhteyttä moniin prostituoituihin. Tekoja voi olla enemmänkin, mutta
tutkinnassa on nyt tämä yksi.
Vastaavia rikoksia Helsingissä tapahtui heinäkuussa.
Tekoihin vangittiin kaksi Viron venäläistä, jotka syksyllä tuomittiin
Helsingin käräjäoikeudessa 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Silloin oli
kysymys ainoastaan ryöstöistä.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan