Aiheesta lisää
Kipulaastarin väärinkäyttö tappanut jo kaksi Varsinais-Suomessa
Durogesic lääkelaastaripakkauksia.
Kuva: YLE / Sami Tammi
Varsinais-Suomen poliisilaitoksen tietoon on runsaassa kuukaudessa tullut kaksi kuolemantapausta, joissa henkilön epäillään käyttäneen Durogesic-kipulaastarin sisältämää lääkettä suonensisäisesti.
Lisäksi poliisin tiedossa on ainakin yksi läheltä piti -tilanne, joita poliisi uskoo olevan enemmänkin.
Laastareita käytetään pitkäaikaisten, esimerkiksi syöpäkipujen hallintaan. Koska laastarissa olevan vaikuttavan aineen, fentanyylin on imeydyttävä laastarista ihon läpi usean vuorokauden ajan, on laastareiden sisältämä lääkkeen kokonaismäärä hoidolliseen kerta-annokseen nähden suuri.
Lääkkeen ottaminen ohjeiden vastaisesti suonensisäisesti tai muulla tavalla aiheuttaa hengenvaaran hengityksen lamaantuessa. Fentanyyli on 100-200 kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi heroiini. Poliisi epäilee, että kuolemantapauksiin liittyy myös alkoholin käyttöä. Alkoholi ja eräät rauhoittavat lääkeaineet lisäävät fentanyylin hengitystä lamaannuttavaa vaikutusta.
Tapaukset ovat edelleen tutkinnassa ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset ovat osin kesken. Poliisi varoittaa kipulaastarin väärinkäytön aiheuttamasta hengenvaarasta.
YLE Turku
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan