Kannabiksen käyttö vähenee Euroopassa

Kuva YLE

5.11.

Etenkin nuoret ovat vähentäneet kannabiksen käyttöä Euroopassa. Asia käy ilmi Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) tänään 5.11. julkaistussa vuosiraportissa. Sen sijaan kokaiinin ja heroiinin käytön vähenemisestä ei ole merkkejä. Kyseiset aineet ovat yhä Euroopan huumausaineongelman keskiössä.

Huumausaineiden sekakäyttö on myös merkittävä huolenaihe, koska saatavilla on yhä erilaisempia aineita ja huumausaineiden käyttötavat kehittyvät jatkuvasti moninaisemmiksi. EMCDDA:n vuosiraportin tiedot kerätään kaikista EU-maista sekä Turkista, Kroatiasta ja Norjasta.

Arviolta 74 miljoonaa eurooppalaista (15-64 -vuotiaista) on kokeillut kannabista joskus elämänsä aikana. Reilut 20 miljoonaa heistä on käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana. Tämä tekee aineesta edelleen Euroopan suosituimman laittoman huumeen.

Tuoreet tiedot eri maista todistavat kannabiksenkäytön kasvun taittuneen sitten 2000-luvun alun. Vuosina 2002-2007 nuorten aikuisten (15-34 -vuotiaat) kannabiksenkäyttö on laskenut Euroopassa. Silti 2,5 prosenttia kaikista Euroopan nuorista arvellaan käyttävän kannabista päivittäin, mikä tietää suuria haasteita huumehaittojen ehkäisytyöhön tulevaisuudessa.

Poliisi-tv/Marko Niemi

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä