Nyrkki tarjosi maistiaisia kotona ja kaupungilla Kuopiossa

Tammikuun kireä pakkasyö ei viilentänyt nyrkin heiluttajien tunteita
Kuopiossa 28.-29.1. Alkuilta tosin sujui rauhallisesti Pohjois-Savon
poliisilaitoksen vanhemmilla konstaapeleilla Juha Jääskeläisellä ja Marko
Kilvellä
.

Nousuhumala ja tankkaaminen eivät vielä hälytyksiin antaneet aihetta,
mutta julkijuopottelu sai alkuillasta poliisipartion puuttumaan asiaan.
Avonaiset siiderit ja kaljat katosivat viemäriverkostoon, eikä janoiseen
kitaan. Ja sekös harmitti nuoria miehiä. Reteitä oltiin kyllä.

Ensimmäinen hälytystehtävä tuli Kuopiolaiselle koululle. Himo-opiskelijat
olivat yrittäneet opinahjoon jopa katon kautta. Partion ehtiessä paikalle
nuoriso oli jo ottanut hatkat.

Kymmenen jälkeen kunnialliset kansalaiset vetäytyivät yöpuulle, mutta uni
ei tullut silmään kun mölyööliä käyttävät alkoivat riekkua. Kotikäynnille
tuli myös asiaa kun talon emäntä kertoi saaneensa isännän nyrkistä.
Kovapintaista, ennen luvallista pahoinpitelyä harrastanutta miestä
haettiin laitakaupungilta suurten lumikinosten keskeltä mutta turhaan.

Uusi keikka vei täydellisesti taksiin simahtaneen miehen herättelyyn.
Ponnisteluiden jälkeen mies nousi tolpilleen ja kotikin oli ihan vieressä.

Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä. Nuori mies oli korjannut omaan
rappukäytäväänsä talteen kalsareissaan ja sukkasillaan hiippailleen
sekavan miehen pakkasyöstä. Huippulukemat puhaltaneen avaimettoman miehen
päästi kotiinsa huoltomies.

Alkuillasta alkanut nuorten tankkauskin oli jo tuottanut tulosta.
Tukkihumalassa seinästä tukea hankkinut nuori mies ei maailman menosta
paljon ymmärtänyt ja hyväsydämiset poliisisedät antoivat kyydin kotiin.
Naamaa ei saanut näyttää teeveessä, jotta äiti ei näy mitä lapsi
harrastaa.

Kadoksissa ollut nyrkkisankari oli jo ehtinyt kotiin ja höyryjen
haihtuessa asiat olivat kääntyneet päälaelleen. Nyt poliisit paikalle
soittaneen koviksen mielestä avovaimo olikin kompuroinut itse ja saanut
päänsä verille. Vaikeata oli myös ymmärtää, että hän lähtee betoni
hotelliin eikä vaimo ja anoppi.

Ravintoloiden sulkeminen aiheutti Kuopion keskustaan ihmisvilinän, jossa
rohkeat ja näytönhaluiset uroot esittelivät niin henkisiä kuin fyysisiäkin
muskeleitaan. Parikumppani kun piti vielä löytyä aamuyön lämmikkeeksi.

Lopuksi nuorten miesten kukkotappelu johti haljenneeseen huuleen ja
luuvitosen heiluttelija joutui pahnoille.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä