Turun kenttävalvontaryhmän mukana

Yötöihin tottunut kamerapartiomme sai yllättävän ehdotuksen tulla seuraamaan Aurajoen rannalle järjestyspoliisin työtä hieman eri näkökulmasta eli ei hälytys- vaan kenttävalvontapartion mukana. KV-partio ei varsinaisesti saa tehtäviä suoraan hälytyskeskukselta vaan etsii ne itse pääpainonaan nuoriso- ja ulkomaalaisvalvonta, päihdetyö ja ravintoloiden tarkastus. Tämä tarkoitti myös työajan aikaistamista, sillä ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilän ja vanhemman konstapeelin Miia Mäkelän työpuhde kesti klo 15:stä puolilleöin. Matkaan siis!

Junnuja janottaa

Iltapäivä sujui rauhallisesti liikenteenvalvonnan merkeissä. Monessa pysäytetyssä ajoneuvossa olivat juhlat ylimmillään ja kosteimmillaan mutta varsinaisia rikkomuksia tahi rattijuopumuksia ei havaittu. Puoli kuudelta konstaapelit tekivät valvontakierroksen Varissuon ostoskeskukseen, josta löytyikin ryhmä alaikäisiä nuoria laittomasti alkoholijuomien kanssa. Erään juniorin selitys oli se, että hän vahti täysi-ikäisen veljensä juomia ja nuori tyttö taas sepitti, että kaikki 24 olutta, joista osa oli hänen kassissaan, kuuluivat hänen täysi-ikäiselle kaverilleen. Selitys ei hellyttänyt poliiseja vaan seurauksena oli siiderien siirtyminen laukunpohjalta ojanpohjalle.

Paitsi kameran mukanaolon takia, työvuoro oli hieman poikkeuksellinen myös sikäli, että partio liikkui virka-asuissa. Yleensä kenttävalvonta toimii siviiliasuissa jo ihan hienotunteisuudenkin vuoksi, sillä asiakkaita ei haluta leimata turhan tähden. Tehtävät kun liittyvät aika usein esimerkiksi huumeisiin - Miian mukaan 'kaikki kylän narkomaanit tuntevat Jannen'. Myös viranomaisyhteistyö esimerkiksi rajavartiolaitoksen ja tullin kanssa on KV-ryhmälle vielä korostuneemmin tärkeää kuin muille poliiseille.

Hasista niin että varmasti piisaa

Toinen partio meni kuuden aikoihin käymään YO-kylässä, jossa naapurit olivat valitelleet eräästä asunnosta kulkeutuvaa cannabis sativan tuoksua. Naapurin nenä ei erehtynyt - pienessä yksiössä oli huumekasvia ja kasvin kasvatukseen liittyvää roinaa niin paljon, etteivät Mäkelä ja Aro-Heinilä olleet moista nähneet mies- tahi naismuistiin. Kun kasvi tuotiin poliislaitokselle, koko talo lemusi. Yhteensä kukintoa oli kunnioitettavat 1200 grammaa. Ja sen päälle siis kamaa ja tavaraa. Omaan käyttöön oli kuulemma kasvit tulossa. Ihan samalla syömisellä eivät viranomaiset moista uskoneet.

Kaarina party all night long

Matka vei kahdeksalta Viking Linen terminaaliin suorittamaan ulkomaalaisvalvontaa. Kaikki oli siellä kunnossa, joten partiomme saattoi kiirehtiä Kaarinaan vahtimaan alaikäisten viinabileitä. Siellä oli kuulemma 12-vuotias jo oksennellut, joten paikalle oli syytä mennä useammalla partiolla ja lopettaa pippalot tykkänään. Juhlasaliinpa olikin ahtautunut yli 70 nuorta, osa täysi- ja osa alaikäisiä, joten työpuhdetta riitti koko konstaapeliköörille. Täysi-ikäiset päästettiin menemään mutta alaikäiset puhallutettiin ja heidän touhuistaan ilmoitettiin kotiin. Kaaos ja härdelli juhlapaikalla oli melkoinen ja tunteetkin olivat kuumeta, kun poliisit vetivät soiton seis. Miia Mäkelän mukaan noin isoja bileitä näkee harvoin.

Ennen puoltayötä partio ehti vielä Pääskyvuoreen tekemään ravintolatarkastusta. Paikalla ei näkynyt alaikäisiä tai hurjasti juopuneita ja baarin paperit olivat kunnossa, joten matka kohti poliisiasemaa ja siitä edelleen kohti kotia saattoi alkaa.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä