Tarton poliisin matkassa

TARTTO 27.3.2009

-Suomen poliisilla on käytössään aivan samanlaisia partioautoja. Tämä menopeli on tehty Suomessa.
Vanhempi konstaapeli Andrei Ivahnenko esittelee ylpeänä sinivalkoista työvälinettään Tarton poliisin päämajan takapihalla. Jo kymmenen minuutin kuluttua hän availee yhdessä konstaapeli Rauno Pikkerin kanssa ”maijansa” takaovia asiakkaille. Pari nuorisoporukkaa on nujakoinut raatihuoneen edustalla. Kiinniotetut viedään kamarille kuulusteluihin ja loukkaantunut tappelija on jo viety ensiapuun.

Yökerhot työllistävät

Viron toiseksi suurimman kaupungin perjantai-ilta käynnistyy verkkaisesti. Yökerhot alkavat imeä nuorta väkeä suojiinsa vasta kymmenen-yhdentoista tienoilla. Sitä ennen nuoret koontuvat mm. Treffnerin puistossa, ydinkeskustassa. Andrei kurvaa joen rantatielle ja antaa autonsa rullata hitaasti nuorisoryhmien ohitse.

-En usko, että juotte täällä vain kolaa. Puisto ei ole mikään juomapaikka, sanoo Ivahnenko varjossa lymyävälle joukolle tiukasti.
- Jos haluatte juoda, etsikää siihen sopivampi paikka. Oletteko samaa mieltä? Nuorten keskeltä kuuluu vaimeasti "Jooo!”.

-Hyvä sitten, vastaa kuski.

Kuluu muutama minuutti. Läheisestä Tallinn –yökerhosta viestitetään, että alaikäiset yrittävät lainapapereilla sisään. Takahuoneessa istuu tummatukkainen neitonen surullisena.
-Oletko sinä tässä kuvassa ?, kysyy konstaapeli tytöltä, joka pudistaa päätään. Väärillä henkkareilla sisään pyrkineitä ilmaantuu illan kuluessa useita. Tämä tyttö jäi kiinni ensimmäisenä. Pian hän istuu jo poliisikamarilla kuulusteltavana.
-Oletko jo soittanut äidillesi?, kysyy Ivahnenko ja saa taas vastaukseksi päänpudistusta. Selviää, että 17–vuotiaan ammattikorkeakoululaisen vanhemmat ovat olleet jo kauan töissä Suomessa.

Lomalla Suomesta

Myös seuraava hälytys on löyhästi yhteydessä Suomeen. Yhden Tarton Annelinnan korkean kerrostalon avoimesta ikkunasta kaikuu basson jyrinää ja kovaäänistä keskustelua. Kello on pian 23.30. Venäjää puhuva nelikymppinen huoneiston haltija avaa oven ja vääntäytyy poliiseja vastaan eteiseen.
-Tulin muutaman päivän lomalle Suomesta ja kutsuin ystäviäni kylään, hän selittää. Poliisit kirjoittavat osoitteen muistiin ja tekevät suullisen huomautuksen yörauhan häiritsemisestä. Mahdollisella seuraavalla kerralla sakotetaan. Yön aikana partio rauhoittelee paria - kolmea muutakin kovaäänisesti sisätiloissa juhlivaa seuruetta samoilla Annelinnan ahtailla kulmilla.

Liikennevalvontaan keskustan partio ei viikonloppuisin ehdi. Alueella on kolme yökerhoa, jotka takaavat, että työtä piisaa aamutunneille asti.
-Yleensä parkkeeraamme näkyvälle paikalle kerhon eteen. Osoitamme, että olemme läsnä. Se rauhoittaa kummasti ilmapiiriä – sekä ulkona että sisällä, selittää partion puhemies Andrei.

Rattijuoppo kaataa aitaa

Pian partio kiitää hieman keskustan ulkopuolelle, kehätielle. Sen tuntumassa on nuori rattijuoppo hurjastellut jäisellä tiellä ja törmännyt korkeaan verkkoaitaan. Aitaa on kaatunut metrikaupalla ja keulasta romuttunut auto sammunut aidan ja lumipenkan väliin. Paikalla vilkkuvat kolmen hälytysajoneuvon valot. Yhden auton takapenkillä istuu kännykkä korvallaan pitävä, jenkkitukkainen opiskelija selittämässä vanhemmilleen tapahtumien kulkua.
-Voi vain kuvitella, minkälaista jälkeä syntyisi keskustassa, jos tällainen hurjastelu tapahtuisi siellä, sanoo vanhempi konstaapeli.

Aamukahdeksalta päättyvä työvuoro on ollut kaksikon mukaan tyypillinen. Opiskelijakaupungin luonteeseen kuuluu, että nuoriso määrää viikonloppujen tahdin. 100.000 asukkaan kaupunki elää tiukalla sykkeellä perjantain ja lauantain. Viisi seuraavaa päivää ovat tavallisesti rauhallisia, usein jopa uneliaita.
-Vaihtelu virkistää, naurahtaa Andrei aamuauringon jo loimottaessa itätaivaalla.

Tarton poliisin pe-la 13. ja 14. maaliskuuta

Partioiden saamia hälytyksiä....................162
Kirjattuja rikkeitä.......................................88
Aloitettuja rikosasioita................................7
Liikennerikkomuksia.................................65
Selviämään toimitettuja humalaisia..............7
Järjestyshäiriöitä........................................5
Ratijuoppoja..............................................7

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä