Tango raikaa ja nyrkki laulaa - Seinäjoen poliisin matkassa

Vanhemmat konstaapelit Veli-Pekka Uutela ja Toni Siekkinen ovat työvuorossa samana iltana ja yönä, kun uusi tangokuningas saa päähänsä himoitun kruunun. Kaikille markkinavieraille musiikki ei kuitenkaan ole lauantain pääasia.

Klo 20.49 Partio saa hätäkeskukselta illan ensimmäisen tehtävänsä. Torikauppias on napannut verekseltään kiinni koruja taskuunsa sulloneen miehen ja kaipaa poliisin apua. Näpistyksen vuoksi tekijä tuskin olisi putkaan päätynyt, mutta kun selviää hänen uhkailleen myyjää hengen lähdöllä, päättää partio rauhoittaa tilanteen ja korjaa humalaisen näpistelijän omiin hoteisiinsa.

Klo 22.05 Tutka kertoo vastaantulevan taksin nopeudeksi 83km/h. Viidenkympin rajoitusalueella vauhti on sen verran kova, että Siekkinen muistaa kuskia sakkolapulla.

Klo 22.20 Automaattinen murtohälytys laukeaa keskustassa. Uutela ja Siekkinen kiertävät rakennuksen tarkastaen kaikki sisäänkäynnit, mutta mikään ei viittaa murtoon.

Klo 22.44 Mopoauto ja henkilöauto kolaroivat Anttilan parkkipaikalla. Kuskit ovat asiaankuuluvasti selvin päin, mutta nuori mopoauton ajaja on parkkipaikalla kaarrellessaan unohtanut normaalin oikealta tulevan etuajooikeuden. Syyllinen selviää näin helposti ja henkilövahingoiltakin vältytään. Heppoinen mopoauto saa tärskystä sen verran siipeensä, että se työnnetään yhteisvoimin parkkipaikan laidalle odottamaan hinausta.

Pahoinpitelysuma 

Klo 00.25 Nuori mies syylistyy pahoinpitelyyn Lakeuden ristin puistossa. Lyhyen pakomatkan jälkeen toinen partio saa tekijän kiinni ja lähtee laitokselle rikosilmoituksen tekoon.

Klo 00.35 Polttariporukka on kilistänyt sulhon onnelle sen verran ahkerasti, että itse juhlakalu alkaa haastaa riitaa. Uutela ja Siekkinen eivät saa mölisevän poppoon selvityksestä tolkkua ja paikalle hälytetyt ambulanssimiehetkin saavat poistua paikalta ilman potilaita. 

Klo 00.45 Kolmannen pahoinpitelyn aloittajaa partio on jututtanut jo kerran illan kuluessa. Silloin mies laskeskeli tarpeitaan keskellä jalkakäytävää housut auki. Tällä kertaa auki on tappelun lomassa revennyt kaula-aukko. Päihtynyt mies laittaa poliisille hanttiin sen verran urheasti, että pääsee ajelulle maijan takapenkillä.

Klo 01.00 Mies makaa tajuttomana ABC-huoltoaseman pihassa ja tekijä on karkuteillä. Paikalla on tilanteen vakavuuden vuoksi useampi partio. Siekkinen ja Uutela rauhoittelevat tilanteessa uhonnutta ja pullistellutta miestä. Mies ei ymmärrä kerrasta häipyä matkoihinsa, vaan paikalla olevat ihmiset turvautuvat partion apuun vielä toistamiseen. Tekijä saadaan onneksi kiinni ja ambulanssihenkilökunta vie uhrin hoitoon.

Loppuyön tunnit

Klo 01.32 Ilmoittaja istuu autossaan teollisuusalueella. Häirikköjoukko on kavunnut hänen konepellilleen eikä lähtö näin ollen onnistu. Tilanne laukeaa muutamalla taitavalla sanalla.

Klo 02.18 Kaksi autoilijaa onnistuu luistamaan vastuustaan. Ensin katsastamattoman auton kuski ehtii luikkia sisätiloihin. Sen jälkeen hätäkeskus ilmoittaa epäillystä rattijuoposta, joka ei kuitenkaan poliisin haaviin jää.

Klo 02.23 Nuori nainen ilmoittaa häntä seuraavasta epäilyttävästä miehestä. Siekkinen ja Uutela ovat 100 metrin päässä tapahtumapaikasta, mutta niin on moni muukin partio. Apuun on ehtinyt vielä nopeammin jo kolme poliisiautoa.

Klo 02.28 Vartija kaipaa poliisin apua Ilmajoen Nesteellä. Huoltoaseman pihassa pyörii ontuva ja verinen mies paljain jaloin ja ilman seuraa. Öinen seikkailija ei osaa kertoa, onko hänet pahoinpidelty. Vahvasti päihtynyt mies ei myöskään tiedä olinpaikkaansa tai sitä, kuinka hän on sinne päätynyt.

Ilmajoelta haettu mies tarvitsee sairaalahoitoa, joten poliisipartio Siekkinen ja Uutela kyyditsee miehen Seinäjoen poliisilaitokselle ambulanssia odottamaan. Matkalla kaupunkiin partio ohittaa vakavan hirvikolarin.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä