Aiheesta lisää
Tallinnan poliisin matkassa
TALLINNA 3.4.2009
Tallinnan kevättalviset illat ja yöt ovat olleet tavallista pimeämpiä. Kaupungin johto päätti säästää ja napsautti puolet valot päälle. Se ei kuitenkaan huoleta poliisipartiota, joka lähtee ilta-kahdeksan kieppeillä valvomaan lauantai-illan kulkua keskikaupungille. Vanhemmat konstaapelit Marko Lipp ja Niina Zagorovskaja pääsevät hädin tuskin autoineen poliisikamarin ahtaasta portista Pärnu maanteelle, kun ensimmäinen kutsu jo käy.
Puukko kyljessä
Poliisiradio ilmoittaa, että viime vuosina ydinkeskustaan nousseiden pilvenpiirtäjien tuntumassa on puukotettu miestä. Siniset valot vilkkuen paikalle. Nuori mies on kyyristyneenä jalkakäytävällä ympärillään 5-6 apupoliisia, vapaaehtoista kansalaista, jotka auttavat oikeaa poliisia järjestyksenpidossa. Oikeat konstaapelit lähtevät välittömästi renkaat vinkuen kohti Lennukikatua, jonne uhria takaapäin lähestynyt ja varoittamatta puukolla iskenyt tyyppi oli poistunut. Tallinnan pimeys näyttää nyt huonot puolensa. Kukaan ei ole nähnyt mustapukuista puukkomiestä, joka pakeni varjojen suojassa. Uhri viedään sairaalaan ommeltavaksi. Hengenvaaraa ei ole.
Seuraava hälytys vie hämärälle sisäpihalle, jossa on havaittu nuorisojoukon viettävän iltaansa pullonkorkit auki. Joukko ei ole moksiskaan poliisin tulosta paikalle. Kaikki puhaltavat alkometriin mielellään. Epäilys alaikäisten juopottelusta oli turhaa. Vain 18 täyttäneet ovat maistaneet niin paljon, että mittari näyttää pieniä lukemia.
- Hyvää illanjatkoa, toivottavat sinipukuiset ja kaartavat remontissa olevan Vapaudenaukion suuntaan.
Seitsemän vuotta Tallinnan poliisissa työskennellyt Niina huomaa viereisellä kaistalla ajavan henkilöauton, jonka matkustaja ei käytä turvavyötä. Viron laki on turvavöiden käytön suhteen nykyään armoton. On havaittu, että kymmenet kansalaiset olisivat säilyneet kolareista hengissä, jos turvavyö olisi ollut kiinnitettynä. Takapenkin nuorimies nousee maijan takapenkille. Häntä puhutellaan ja lopuksi käteen ojennetaan myös 600 kruunun (vajaa 40 €) sakosta kertova paperi. Se on aika vähän, kun ottaa huomioon, että auton kuljettaja saa ensimmäisestä turvavöittä ajosta sakkoa 3000 kruunua (reilut 190 €) ja toisesta kärähtämisestä tuplasti.
Heimoveljet kommunikoivat
Ravintola ”Pascha” on Niian ja Markon kantapaikka siinä mielessä, että sinne on tullut viime kuukausina usein hälytyksiä. Tämä ilta ei ole poikkeus. Narva maanteellä sijaitsevan baarin edustalla tuntuu asfaltti liikkuvan, kun sisältä kuuluvan musiikin bassopuoli tympsyttää melkoisella volyymillä. Partio astuu sisään ja parin minuutin kuluttua tympsy vaimenee selvästi. Saman talon asukas on voittanut tämän illan erän. Myöhemmin konstaapelit keskustelevat sinnikkään valittajan kanssa, joka uskoo, että sota jatkuu.
- On pakko saada ravintolan musiikista desibelimittaukset aikaan – muuten pitää vaihtaa kämppää!, vaikeroi onneton perheenisä. Poliisi on tehnyt mitä voi ja poistuu paikalta.
Viru –hotelli on ollut suomalaisturistien maamerkkinä jo useita vuosikymmeniä. Tänäkin viikonloppuna suomalaisten rakentamassa pytingissä majailee moni kaksilahkeinen, joka on tullut virkistäytymään ulkomaille hyörimällä pari päivää vain yhdessä rakennuksessa. Partio kutsutaan avartamaan yhden tällaisen Suomipojan Tallinna –kuvaa. Hän on ottanut Virun alakerran ravintolassa pöydästä mittaa ja telonut auki silmäkulmansa. Ensiapupartio on jo hoitanut sidontatyöt. Mies mulkoilee yhdellä avonaisella silmällään ympärillään häärääviä auttajia hämmästyneenä, mutta on vaitonainen. Suusta ei irtoa sanaakaan. Mies puolittain vedetään, puolittain talutetaan maijan takaosaan ja edelleen poliisin tarjoamaan ”hotelliin”. Keski-ikäinen mies istutetaan Pärnu maanteen kamarin takaosissa pieneen koppiin, jonka lattialla lojuu jo kaksi väsynyttä juhlijaa.
- Majoitus on ilmainen, mutta kyllä tästä sakko tulee julkisella paikalla aiheutetusta häiriöstä, valistaa Niina.
Ylikonstaapeli Marko on parhaillaan suomenkielen kurssilla, sillä suomea puhuvan heimokansan edustajat eivät osaa kuin omaa kieltään.
- Jos puhut heille viroa, eivät saa selvää. Sama pätee englantiin. Kaikki odottavat, että kaikki virolaiset osaavat sujuvaa suomea. Paras vaihtoehto onkin, että opettelemme suomenkieliset perusasiat tyyliin –hotelli on tuolla – alkoholin nauttiminen julkisella paikalla on kielletty – jne.
Ilta ja yö olivat rauhaisat. Kaksikon mukaan alkuvuoden rauhallisen lauantai-ilta. Väkeä vähän suorastaan harvinaisen liikkeellä. Tämä on nyt sitä Viron ensimmäistä lamaa?
TALLINNAN POLIISIN VIIKONLOPPU
Kirjattuja rikoksia yht.... 117
Varkauksia..........................73
Liikennerikkomuksia......... 231
Ylinopeuksia.................... 26
Rattijuopumuksia.................11
Partioiden tehtäviä yhteensä 458
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan