Aiheesta lisää
Ravikansa työllisti Nokian poliisia
Nokian poliisilla oli lauantaina 30.7. todellinen superpäivä, kun piirin alueelle osuivat niin Tapsan Tahdit kuin Teivon Kuninkuusravitkin. Ensinmainittu ei juuri kameraryhmän paikalle osuessa poliisia työllistänyt mutta Ylöjärvellä partio 385 kävi sitäkin enemmän. Kenttäjaksolla oleva nuorempi konstaapeli Heli Uljanoff ja vanhempi konstaapeli Jouni Kyröläinen aloittivat illan Nokian Välikadulta, jossa nuori ja kokematon tyttökuski oli kolhaissut peruutellessaan toista autoa. Tyttöparka vapisi pelokkaana, kun poliisitkin tilanteeseen tulivat (tämä siksi, että ensitiedon mukaan tyttö olisi kaahaillut paikalta pakoon, kuljettaja oli kuitenkin huomannut erheensä ja palasi takaisin selvittelemään asiaa). Tilanne saatiin selvitettyä ilman kummempaa dramatiikkaa.
Kakka reissu mutta tulipahan tehtyä
Teivosta partio ilmoittautui vapaaehtoiseksi hakemaan juopuneen Tampereen Sorin laitokselle - ja katui sitä kohta. Mies nimittäin oli vääntänyt housullisen täyteen sitä ihtiään ja poliisimaijassa leijuivat täten tunnelmalliset tuoksut. Kunnon tuuletuskaan ei auttanut, kun hapokas haisu vääntäytyi takatilasta poliisien ja median edustajien aisteihin. Auton sisätilahan oli tämän jälkeen ilman muuta pestävä Nokian laitoksella huolellisesti. Sitten olikin hyvä pitää ruokatauko...
Ylöjärven Hiedasmäestä tuli ilmoitus, että bussilla liikkunut porukka oli häiriköinyt ja aiheuttanut pahennusta jonkun talon parkkipaikalla. Juuri kun Kyröläinen ehti radiolla ilmoittaa bussin etsintäkuulutetuksi, se kurvaakin Kuruntiellä vastaan! Eikä siinä vielä kyllin, että meininki oli kovaäänistä ja paheksuttavaa mutta kun bussikin oli liikennekelvottomassa kunnossa niin matka oli syytä lopettaa siihen. Autolla oli lupa ajaa vain korjaamolle ja tällaiseksi ajoksi ei partio Teivossa kruisailua oikein laskenut. Kaikki ulos ja bussi talliin niinkuin olisi jo, kuului ukaasi!
Kerrankos sitä roskiksesta herää
Eppu Normaali pisti parastaan kotikonnuillaan Teivoon rakennetulla lavalla ja sai virkavallankin hytkymään hyväksyvästi tahdissa. Alueella oli rauhallista, joten partio saattoi lähteä partioimaan liikennettä. Ja kuinka ollakaan, Pallogrillin luona nuori mopoautoilija puhalsi kahden lonkeron jälkeen lukemat 0,79 ‰ eli rangaistusraja rikkoontui. Pojan vanhemmat eivät olleet kotona, joten kuski jäi Sosiaalikeskus Paussiin yöksi. Tulomatkalla Tampereen Hämeenkadulla partio selvitteli hysteerisen naisen tapausta. Hän kertoi jonkun uhanneen tappaa hänet yökerhossa mutta koska kertomus oli hieman utuinen eivätkä järjestyksenvalvojatkaan asiasta sen enempää tienneet, kehotettiin naista menemään kotiin selvittelemään päätä.
Ylöjärven Mastontien Lidlin roskiksesta löytyi mies nukkumasta. Partio sai tiedon paikalle osuneilta pikkupojilta, jotka olivat pelästyneet nukkujaa. Teivosta tullut miekkonen ei ollut löytänyt muuta paikkaa mihin päänsä kallistaa, kun kotiväen kanssa oli suksia mennyt ristiin lylykaupalla. Kyröläinen ja Uljanoff kehottivat miestä kuitenkin etsimään hotellikseen jonkin muun paikan:
- Paskahalvaushan siinä tulee, kun joku aamulla tuo roskia ja huomaa että 'Mattihan' se täällä makoilee...
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan