Aiheesta lisää
Poliisin matkassa Pohjanmaan lakeuksilla
Seinäjoen ylikonstaapelit Jukka Perälä ja Markku Niemistö ottivat Poliisi-tv:n kuvausryhmän kyytiinsä yötyövuoron ajaksi. Kumpikaan ei sattumoisin ollut ensimmäistä kertaa poliis...pappia kyydissä: Niemistön näimme samoilla lakeuksilla jo viisi vuotta sitten ja Perälä taas muistetaan aikaisemmasta työpaikastaan Kauhajoelta, jossa kameraryhmämme vieraili vuonna 2007. Sitten viime näkemän kummankin työssä on tapahtunut tiettyjä muutoksia, kun Perälä on siirtynyt pienemmistä piireistä Seinäjoelle ryhmänjohtajaksi ja kihlakuntauudistus on lisännyt ajomatkoja sekä tehtäväalueen laajuutta. Tällä kertaa pakkasta oli riittävästi, joten Seinäjoen yöstä ei hirmuisen vilkasta tullut.
Ilmajoelta aloiteltiin. Liikenteen tarkkailussa ei isompia rikkeitä esiintynyt. Joku juniori sai huomautuksen virtsaamisesta bensa-aseman pihalla. Nopankylässä partiota vastaan tuli auto, jonka ikkunoista ei nähnyt kerrassaan mitään ulospäin. Se oli selvä sakon paikka, vaikka matkaa miehellä olikin 'vain' naapurin saunasta kotia kohti. Teuvan Äystönkylässä paikallinen poikamies piti ajatukset niin tiukasti yksilahkeisissa, että ei huomannut nopeusrajoitusta. Se tuli kalliiksi - etenkin kun autosta oli verotkin maksamatta eikä katsastuskaan voimassa ollut.
Jokiluomassa partio kävi huomauttamassa fiksusti käyttäytyvää kotibilejoukkoa metelöinnistä. Hyllykalliolta kyytiin haettiin paikallisen hotellin pihassa epämääräisesti käyttäytynyt nuorukainen, joka valitteli kovia vatsanväänteitä. Tosi lieni kyseessä, sillä mies kertoi oksennelleensa vertakin aiemmin. Luulotautinen tai ei, terveyskeskukseen potilas otettiin tarkastettavaksi. Roveksessa ja keskustassa suoritti partio sitten autojen pysäytyksiä vaihtelevin lopputuloksin. Yksi oli liikkeellä ilman ajokorttia ja yhdellä mittari värähti mutta ei rangaistaviin lukemiin asti.
Etukäteen Perälä ja Niemistö aprikoivat, että Seinäjoen ABC on yksi poliisia eniten työllistävistä paikoista seudulla ja että sinne todennäköisesti tulisi jossain vaiheessa hälytys. Oikeassa olivat. Illan päätteeksi tiemme vei ABC:lle mutta ei yleensä asemalla raggaroivien nuorten takia vaan erään poliisille tutun tapanäpistelijän. Nuori nainen yritti tällä kertaa viedä sixpackillista juoksukaljaa mutta vartija oli toista mieltä. Huimalla rikosrekisterillä varustettu tekijä oli päätyvä asemalle sakkolappu kourassaan.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan