Aiheesta lisää
Poliisin matkassa Narvassa osa 2.
NARVA 21.3.2009
Konstaapelit Oleg Dimitrijev ja Natalia Skvortsova lähtevät partioimaan Narvan kaduille ja kulmille aivan tavallisena maaliskuisena lauantai-iltana. Aluksi he pysähtyvät mittaamaan nopeuksia paikkaan, jossa rajoitukset tavallisesti unohtuvat.
Omankäden oikeus
Konstaapelit eivät pääse edes autostaan ulos, kun kuskinpuoleiseen ikkunaan koputetaan. Asialla on humalainen Ants, joka kertoo selvittäneensä itse, kuka varasti hänen kännykänsä. Hän moitiskelee poliisin saamattomuutta. Nyt Ants uhoaa menevänsä antamaan varkaalle rangaistuksen. ”Oman käden oikeutta ei tarvita – siitä koituu sinulle vain ikäviä seurauksia”, sanoo Natalia. ”Kyllä nyt on otettava oikeus omiin käsiin”, uhoaa Ants toppuutteluista huolimatta. Konstaapeilt säilyttävät malttinsa ja tarjoavat Antsille kyytiä kammarille hieman lepäämään. ”Ei – sinne en kyllä halua tulla”, sanoo Ants ja jatkaa matkaansa narvalaiseen yöhön. Poliisit antavat Antsun mennä.
Liikennetarkkailun keskeyttää hälytys Narvan tullisemalle. Siellä on jäänyt kiinni auto, jossa on tutkanpaljastin. Partio kiitää paikalle, irrottaa paljastimen venäläisautosta, kirjoittaa kymmenen minuuttia protokollaa ja palaa kaupungille.
Isän jälkiä
Natalia kertoo, että hänen poliisinuransa alkoi taannoin vierailusta poliisi-isänsä työpaikalla. Se vaikutti heti ihanneammatilta ja niin Nataliasta tuli kuusi vuotta sitten poliisi Narvaan heti korkeakoulu- ja poliisikouluopintojen jälkeen. ”Tämä on ainakin turvattu ammatti nyt, kun taloustaantuma horjuttaa lähes kaikkien työpaikkoja”, sanoo Natalia partioauton etuistuimella.
Poliisiradio tiedottaa partioille, että keskustan tuntumassa liikkuu Mitsubishi, jonka kuljettaja on kaikestapäätellen humalassa. Oleg ja Natalia ovat jo esikaupunkialueella paikallisen seurojentalon lähettyvillä. Tien poskeen on parkkeerattu auto. Sen kuljettaja puhaltaa Natalian tarjoamaan pilliin 1,03 promillea. Gregori tunnustaa heti juoneensa viinaa, mutta ei aio luopua autostaan loppuillaksi. Kaveri uhkaa soittaa tutulle isokenkäiselle, joka järjestäisi asian painamisen villaisella. Partio on tiukkana. Pian tulee hinausauto, joka vie harmaan volkkarin keskustan vartioidulle parkkipaikalle. Sieltä auton omistaja voi lunastaa sen parinsadan euron korvausta vastaan. Ja itse Gregori joutuu myöhemmin käräjille rattijuoppoudestaan.
Illan ja yön aikana nuorehkot poliisit muistelevat aikoja, jolloin Narva oli paljon kriminaalimpi kuin tänään. Tänne mm. vedettiin itärajan takaa edullisia huumeita, joilla paikalliset nuoret saatiin koukkuun. Huumeet ovat edelleen ongelma. Narkomaanit hankivat rahaa aineisiin pikkurikoksilla. Vuosia sitten Narva oli myös autovarkauksien luvattu kaupunki. Nykyään ei niitä enää tapahdu. ”Viimeisin taisi olla vuosi sitten”, muistelee Oleg.
Puukotuksen uhri
Pikkutunneilla Narva vaikuttaa yllättävän rauhalliselta. Edes ylinopeussakkoja ei tarvitse kirjoittaa. Humalaisia liikkuu jonkin verran kaduilla kapakoiden sulkeutusessa ja liian kovaääniset jatkot kerrostaloasunnoissa rauhoittuvat poliisien ilmestyessä ovelle.
Kun Oleg ja Natalia ovat lopettaneet partiovuoronsa ja viettävät ansaittua vapaapäiväänsä, joutuu heidän jälkeensä remmiin astunut partio todistamaan ikävänsti päättunyttä autoryöstöä. Aivan poliisin päämajan läheltä Vapaudenkadulta varastettiin iltahämärissä punainen henkilöauto. Ryöstön yhteydessä auton 19 –vuotiasta omistajaa puukotettiin kuolettavasti. Poliisipartio nappasi myöhemmin ryöstäjät, 23- ja 42 –vuotiaat miehet kiinni kymmenien kilometrien päässä Narvasta huiman takaa-ajon päätteeksi.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan