Poliisin matkassa & Forssan Holjat

Vanhemmat konstaapelit Esa Laukkanen ja Timo Forsblom aloittivat rauhalliseksi osoittautuneen iltapuhteensa hakemalla Hämeentieltä kyytiin etsintäkuulutetun, joka oli saanut työnsä siihen pisteeseen, että hän saattoi lähteä vankilaan köllöttelemään. Mies oli valtiolle sakkovelkaa useita tuhansia euroja ja nyt muuntorangaistuksena miestä odotti Hämeenlinnan reissu. Sitten päästiin Holjille Päiville meininkiä ihmettelemään. Anna Puu piti yleisön tyytyväisenä eikä koko illan aikana alueelta kantautunut minkäänlaisia epäjärjestyksen merkkejä.

Älä runno hiljaa

Tammelantiellä naisen Volvossa ei palanut etuvalot. Syy oli - tietysti - hänen miehensä, joka ei ollut polttimoita vaihtanut. Forssan keskustassa taas toinen Volvo-kuski kimpaantui, kun Laukkanen mitä ystävällisimmin kehotti häntä poistamaan etusivulaseista laittomat värikalvot. Sekä kuski että vieressä istunut omistaja kieltäytyivät toimenpiteestä mutta mikäli Volvo vielä värilasein liikenteessä havaitaan, on seuraamuksena sakko.

Tammelantiellä, n. 4 kilometrin päässä Forssan keskustasta, päätti partio pitää puhallusratsiaa. Se sujui yllättävänkin hyvin, sillä 107 puhallutuksesta vain yksi sai viisarin värähtämään aivan vähän. Ns. 'käsipysty' katkesi, kun eräs hätäkeskukseen soittanut, huolestunut omainen kertoi nuoren naisen lähteneen ajamaan Somerolta kohti Helsinkiä ympärijuovuksissa. Partiomme yritti tosissaan saada valtatie 2:lla naista kiinni mutta turhaan. Lopulta kuitenkin korviin kantautui huojentava tieto, että nainen oli jäänyt kiinni Vihdissä paikallisen partion toimesta ja toden totta puhaltanut hurjat promillet.

Nestettä ylhäältä sisään ja alhaalta ulos

Rautatienkadulla eräs väsynyt matkustaja pääsi kuin pääsikin väen vängällä ylös, kun oikein autettiin. Putkareissulta kaveri välttyi, kun osoitti pystyvänsä kävelemään edes jotenkuten. Pekolankadulla partio pysäytti erittäin huojuvasti ja nytkähtelevästi liikkuneen auton. Koska promillet näyttivät nollaa, päättivät konstaapelit ottaa kuskilta huumetestin. Sekin näytti nollaa, joten ilmeisesti kuskin huomion oli vain kiinnittänyt jokin muu asia ja liikennettä ei kerinnyt hän huomioimaan.

Välissä piti tehdä poliisiautoonkin hieman huoltotoimenpiteitä, kun öljynvalo vilkutti punaisella. Öljyähän ei tietenkään aseman autohallista löytynyt, joten se oli sitten huoltamokeikka. Kun masiina oli saanut voidetta, oli hyvä jatkaa liikenteen tarkkailua Forssan keskustassa. Mazda-kuski ja epävarmasti liikkunut mopoilija Wahreninkadulla puhalsivat molemmat nollat mutta ihan selvinpäin ei liennyt se rakkoaan Kartanonkadulle tyhjennellyt nuorukainen, joka päätti vedenheittämisensä objektiksi ottaa ennemmin näyteikkunan kuin toisella puolen katua sijainneen puiston. No, siitä päähänpistosta miestä muistettiin 20 euron arvoisella rikesakolla.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä