Kuopion Turvatiimin matkassa

Vartijat Mikko Pappi ja Ringo Markkanen saivat rauhallisen lauantai-puhteen, sillä ilta meni lähinnä perustarkistuksia tehdessä ja nuorison kanssa jutellessa. Tarinaharjun golf-kentällä piti paikat käydä sekä sulkemassa että avaamassa, Siilinjärveläisessä yrityskylässä ovet käydä lukitsemassa ja Ahmolaisella isolla remonttityömaalla tarkkailla, että kaikki oli kunnossa ja ylimääräiset hiipparit poissa. Myös Radantauksen pienteollisuusalue kuului piiriin. Ihan ilman kommelluksia ei ilta sujunut, sillä Siilinjärvellä oli joku älypää hajotellut muovituolin palasia ylt'ympäri ja kääntänyt yhden liikennemerkinkin pois reiästään ja nurinniskoin. Paikallisella nuorisollakaan ei tekijöistä ollut sen kummemmin tietoa.

Illan aikana Pappi ja Markkanen ehtivät jutella niin työn haastavuudesta kuin myös vartijan ja järjestyksenvalvojan eroista. Kiinniottoja tulee sillointällöin, ne hoidetaan yleensä raudoilla ja silloin kutsutaan aina paikalle poliisi mutta aina ei voi välttyä fyysisiltä vahingoilta. Pappi on saanut erityisesti järjestyksenvalvojan tointa hoitaessaan muutaman kerran kipeää. Puhumalla kuitenkin nämäkin miehet yrittävät ennenkaikkea hommistaan selviytyä. Normaalisti vartiointikierros hoituu yhdellä miehellä mutta laajemmat alueet, kuten jo mainittu golfkenttä, kierretään aina kahteen mieheen. Homman parhaina puolina molemmat pitivät sitä, kun joskus kuulee asiakkaan suusta sanan 'kiitos'...

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä