Aiheesta lisää
Kuopion poliisin matkassa
Kuopio
31.1.2009
Ylikonstaapeli Jouko Hirvonen ja vanhempi konstaapeli Jaakko Heikkinen aloittelivat yöpuhdettaan Kallaveden rannalta. Kahdeksan aikoihin nimittäin tuli ilmoitus, että joku rällää autollaan retkiluistelijoille tarkoitetulla jääradalla. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, joten partio 402 saattoi keskittyä liikennevalvontaan. Varttia vaille yhdeksän kuitenkin oli jo riennettävä Haapaniemeen, jossa eräässä asunnossa mies riehui ja häiriköi suostumatta poistumaan. Kävi ilmi, että kyseessä oli asunnon omistajan poika. Melkoisessa huppelissa ollut miekkonen saateltiin putkaan eikä mies sen kummemmin siitä ollut pahoillaan, sillä uni jo painoi silmää.
Klo 22 - 00
Puoli kymmeneltä partio pisti pillit päälle ja lähti isoa kovaa kohti Tervoa, jossa oli kuulemma tulipalo vanhustentalossa. Puolimatkassa selvisi, että kyseessä oli väärä hälytys, joten liikennevalvonnan parissa Saaristokaupungissa jatkettiin. Neulamäestä soitti pahoinpitelyn uhri kellon näyttäessä 22.50. Mies oli mennyt tuntemattomien ihmisten asuntoon nautiskelemaan väkijuomia ja hieman hämärien vaiheiden jälkeen oli saanut siellä huuleensa. Poliisit eivät epäiltyjä tavoittaneet mutta koska osoite oli tiedossa, saattoivat tutkijat jatkaa lievän pahoinpitelyn tutkimista myöhemmin.
Molempien konstaapelien mielestä Kuopio on hyvä paikka asua ja tehdä töitä eikä klisee savolaisesta lupsakkuudesta ole tuulesta temmattu. Kihlakunta-uudistus, jonka seurauksena Kuopio on nyt osa Pohjois-Savon kihlakuntaa, on sujunut hyvin vaikka ajomatkat ovatkin pidentyneet. Eräs ongelma Kuopiossa on ravintoloiden keskittyminen samaan kortteliin, joka pikkutunneilla vaatii useamman partion herpaantumattoman huomion. Ravintolakorttelissa tuppaa aamuöisin sattumaan ja tapahtumaan ja porukkaa rynnii kadulla niin paljon, ettei autolla tahdo ohi päästä.
Klo 00 - 03
Vuorokausi vaihtui sunnuntaiksi, kun Kauppakadulla suojatien päällä ollutta pakettiautoa sakottaessaan partiomme sai radiokutsun Saarijärvelle. Kyseessä oli melkoisen vakavan oloinen tehtävä, sillä Kalpan vieraspelistä tulossa ollut mieshenkilö uhkaili ryhtyvänsä riehumaan aseen kanssa, kun pääsee kotiin. Partioita lähti miehen kämpille kaksi. Uhkailijaan oli koko ajan puhelinyhteys, jonka avulla mies houkuteltiin talon alaovelle jutustelemaan. Mies lähestyi rauhallisesti ja ilman aseita. Hän kertoi Hirvoselle ahdistuksestaan ja perheongelmista. Partio päätti tilata miehelle ambulanssin, jotta hän pääsisi lääkärin juttusille. Lisäksi poliisit veivät miehen luvalliset aseet pois asunnosta väliaikaisesti. Uhkaavanpuoleinen tilanne täten raukesi nopeasti.
Kun Kauppakadulla oli Hirvonen ojentanut erästä nuorta roskaajakloppia tavoille, oli aika sännätä Niiralaan, jossa mies oli mätkinyt naisystäväänsä. Naisen vammat eivät olleet vakavia ja avaimeton mieskin oli asunnosta poistunut, joten tilanne ei vaatinut välittömiä jatkotoimia. Myös Satamakadulla partio kävi kotihälytyksen vuoksi - siellä piti eräästä asunnosta poistaa aggressiiviseksi käynyt mies, joka vaati tyttöystäväänsä tulemaan kotiin. Suotta, tyttö jäi ystävänsä asuntoon ja mies joutui poistumaan.
Illan viimeiset hitaat
Ennen neljää Hirvonen ja Heikkinen yllättivät vielä itse teossa töhrijän, joka suttasi tussilla RAY:n ja apteekin näyteikkunoita. Nuorukaisen onneksi tussi oli vesiliukoista ja helposti poistettavaa, joten hän selvisi 20 € rikesakolla. Miehen tagit kuitenkin otettiin muistiin, sillä Kuopiossa on töhryjä muuallakin ja tämän tapauksen kautta saattaa hyvinkin selvitä myös muita ilkivallantekoja. Sylkitestin mukaan mies oli liikkeellä vain alkoholin voimalla mutta kerrankos sitä tärpätti saa tekemään tyhmyyksiä.
Pohjois-Savon poliisin viikonloppu:
pahoinpitelyjä 9
huumausainerikoksia 2
vahingontekoja 15
liikennetehtäviä 67
rattijuopumuksia 3
Partioiden hälytystehtäviä yhteensä 310
joista Kuopiossa 217
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan