Joensuun poliisin matkassa

Poliisi-TV:n kuvausryhmä rantautui Pohjois-Karjalan pääkaupunkiin vilpoisan viiman puhaltaessa luihin ja ytimiin. Vaikka Celsius-asteet laskivat vain viiteentoista, tuntui ilma silti raikkaan purevalta. Illasta ei välttämättä tulisi kovin vauhdikasta, sillä pakkanen on tunnetusti paras poliisi.

Ylikonstaapeli Reijo Toivasen ja nuoremman konstaapelin Maria Partasen muodostama partio 112 saikin odottaa ensimmäistä hälytystä aina puolilleöin. Sitä ennen partio oli pitänyt ratsiaa Utrassa ja tankannut ravintoa mahdollista loppuyön vilskettä silmällä pitäen. Hälytys tuli Rantakylästä, jossa naapurit eivät tahtoneet saada unenpäästä kiinni, kun alakerran asunnosta kuului bilemöykkä. Ja totisesti metakka olikin hirmuinen, se kantautui ulos saakka. Pieneen kaksioon oli tuppautunut noin 50 ihmistä! Heistä suurin osa oli vaihto-opiskelijoita ainakin Puolasta ja Venäjältä. Alkoholia oli virrannut ja meno oli riehakasta. Toivanen ja Partanen tyhjensivät asunnon ja koko sakki hajaantui jatkamaan bailaamista muille maille vierahille.

Minä tahdon Pohjois-Karjalaan

Marjalan ABC:ltä soitti henkilökunta seuraavaksi. Siellä vessan nurkassa oli menossa joukkotappelu. Partiomme päästyä paikalle olivat epäillyt jo tiessään mutta koska heidän pakoautonsa rekisterinumero oli tiedossa, sai toinen partio pakenijat kiinni myöhemmin yöllä Viinijärveltä. Uhrin, jonka kimppuun kolme tuntematonta miestä oli miehissä hyökännyt, vammat eivät olleet kovin vakavat. Poliisit kirjasivat kaikki tiedot talteen ja laativat asiasta rikosilmoituksen. Sen jälkeen he kävivät apupartiona Niinivaarassa poistamassa omakotitalosta 40 nuorta. Taas kerran olivat bileet riistäytyneet käsistä ja lattiakin lainehti oluesta...

Uusi kihlakuntajako ei ole pahemmin tuottanut päänvaivaa tahi negatiivisia asioita, ei ainakaan Partasen ja Toivasen mielestä. Lieksa, Nurmes, Kitee ja Ilomantsi ovat nyt Joensuun kanssa yhtä ja ajomatkat tietty pitkiä mutta homma kuitenkin pelaa ihan hyvin. Konstaapelit kertoilivat myös viikkoa aiemmin sattuneesta Abloyn tehtaan palosta, jossa oli aineksia valtaisaan katastrofiin. Partanen ja Toivanen hoisivat sinä iltana hälytystehtävät, kun muut poliisit olivat tehtaan raivaustöissä apuna. Onneksi ilta oli tuolloin hiljainen ja tehtävät hoituivat yhdelläkin partiolla. Tämä perjantai sen sijaan vilkastui vilkastumistaan.

Rahalla saa ja ostoskärryillä pääsee

Puoli kahdelta partio avitti poliisin pahnoille miehen, joka oli Noljakan ravintolassa käynyt portsarin ja toisen asiakkaankin kimppuun juovuspäissään. Kovasti syyttömyyttään vakuutellut mies puhalsi päälle kahden promillen lukemat ja hänen vaappuvan menonsa määränpää oli putka. Kahdelta tuli hälytys Äkkiväärälle, jossa riehui autopalo. Partion tullessa paikalle tuli oli jo palomiesten toimesta taltutettu mutta savun määrä oli melkoinen. Paikalla jututetut naiset kertoivat epäilevänsä, että kyseessä olisi tuhopoltto. Auto oli naisten ystävän omistuksessa ja omistaja itse oli tanssiravintolassa. Häneen saatiin kuitenkin yhteys puhelimitse. Omistajan ystävät kertoivat jopa kenen he epäilivät auton sytyttäneen ja kun palomiestenkin mukaan lämmityslaitteeseen kytkemättä olleen auton äkillisessä roihahduksessa oli jotain epäilyttävää, otti poliisi asian tutkittavakseen.

Kolmesta neljään partiollemme iski ns. torivuoro. Joensuussa on viikonloppuöisin tapana, että kukin partio käy pikkutunneilla vahtimassa järjestystä torin ympäristössä. Näkyminen auttaa kuulemma isompia riehujia pysymään iisisti. Niin nytkin. Ainoastaan muutama nuori nainen sai moitteet, kun he mennä rymistelivät ostoskärryillä pitkin toria. Toivanen kehotti hilpeitä tyttöjä palauttamaan kärryt heti sinne mistä olivat ne ottaneet. Näin kävikin.

Pohjois-Karjalan poliisin viikonloppu:

pahoinpitelyjä 9
rattijuopumuksia 7
ryöstöjä 1
huumausainerikoksia 2
vahingontekoja 6

Partioiden hälytystehtäviä yhteensä 357
joista Joensuussa 174

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä