Aiheesta lisää
Helsingin itäinen poliisipiiri - pääkaupungin vilkkain alue
Vanhemmat konstaapelit Antti Hyyryläinen ja Jon Fuhrmann toimivat normaalien järjestyspoliisitehtäviensä lisäksi lähipoliiseina, jolloin heidän työhönsä kuuluu mm. yhteydenpito sidosryhmien kanssa. Näinpä oli luontevaa luikahtaa kera kameran partion 306 matkaan ja katsoa mitä Helsingin yö tuo tullessaan.
Metromiehen kosto
Ilta alkoi klo 21.20 Roihupellosta, jossa alaikäinen poika oli alkanut silmittömästi riehua kotonaan. Pojalla oli ilmeisesti aiemminkin ollut samankaltaisia ongelmia, joten Fuhrmann kehotti koko perhettä hakeutumaan ammattiavun piiriin. Täksi yöksi hyvin käyttäytynyt, poliiseja kunnioittava nuorimies kuljetettiin isovanhempien luokse. Tattarisuolla taas oli koolla ollut toistasataa mopoilijaa ja tunnelmia tarkkaillut moottoripyöräpoliisi sai henkilöllisyyksiä tarkistaessaan yhytettyä polttoainevarkauksista etsintäkuulutetun tytön. Vaan milläs kaksipyöräisellä kuljetat asiakkaan putkaan - et millään. Apuun siis partiomme ja niinpä tämäkin rötöstelijä sai paikan Malmin pahnoilta.
Kulosaaren metroasemalla oli tilanne päällä. Metroliikenne oli seis, koska asemalta parisataa metriä pohjoiseen päin köllötteli raiteilla miekkonen. Kaksi partiota ja ryhmä vartijoita riensi hätiin heti kun metroradalta saatiin jännitteet suljettua. Sieltäpä nuorukainen löytyikin kera juuri alas hörpityn Leijona-lestin. Eipä siis ihme, että aika ja paikka olivat menneet hieman sekaisin. Ikävä kyllä kaikki ei sujunut taiteen sääntöjen mukaan vaan mies rupesi reuhaamaan poliisiautolle viedessä ja potkaisi erästä poliiseista nivusiin. Jalka- ja käsiraudat rauhoittivat rähisijän kummasti mutta syytteet niin joukkoliikenteen vaarantamisesta kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisestakin tulivat plakkariin.
Ne jyrää meitin
Laajasalosta joku ilmoitti, että puistossa kökötti auto valot päällä ja töötti pohjassa. No kyllä siellä kulkuneuvo olikin mutta ei auto vaan tiejyrä. Hetken aikaa tapausta ihmeteltyääm saivat kuin saivatkin konstaapelit kytkettyä virrat päältä ja matka jatkui kohti Mellunmäen metroasemaa, josta oli varastettu vaaleanpunainen Citroen CV. Koska auton tunnistamisessa ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia, saikin toinen partio anastetun ajopelin silmiinsä jo ennen kuin 306 ehti paikan päälle. Siilitiellä suoritettu liikennevalvonta ei rikkeitä tuottanut.
Kontulasta soitteli klo 02.30 bussikuski, jonka autoon oli päättärillä juuttunut lutuinen nuoripari - mitä nyt kumpikin niin päissään, että poistumiskehotukset eivät saaneet minkäänlaista vastakaikua. Partiollammekin oli täysi työ ravistella pariskunta hereille mutta lopulta he tsemppasivat ja tajusivat kupletin juonen. Alaikäinen poika puhalsi huimasti lähes kahden promillen lukemat. Molemmat vietiin pojan vanhempien luo, jonne konstaapeleillakin oli hieman asiaa.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan