Ganaali reunal

Syksyn ensimmäinen poliisivuoro kuvattiin 16.9. Rauman kaupungissa ja sen laitamilla. Ylikonstaapeli Tapio Rantanen ja vanhempi konstaapeli Tuomo Villanen aloittivat hukin paikallisesta tavaratalosta, josta vartija hälytti apua. Sen raflaavammasta ei kuitenkaan ollut kyse kuin nikotiininpuutteessaan pari röökiaskia kähveltäneestä nuorukaisesta, jolla ei aiempia konnuuksia ollut takana. Sakko kouraan ja tupakit lunastukseen ja kohti ABC-asemaa, jossa mopoilijalla takarekisterikilpi sojotti kohti taivasta. Oli sen kuulemma aikeissa juuri korjauttaa. Kun kaikki oli muuten ok, päästettiin juniori jatkamaan perjantai-iltaa.

Ojassa ja lähes ojassa

Bussiasemalla notkui kaljoittelemassa nuoria, joiden ikä oli syytä tarkistaa. Vain osa oli täysi-ikäisiä mutta alaikäiset olivat toisaalta selvinpäin, joten eipä siinä kummempia. Suunta kohti Eurajokea, josta kaksi nuorta naista ilmoitti autosta ojassa. Siellähän Volvio köllöttelikin, kaksi rengasta ojan pohjalla, yksi asfaltilla ja yksi ilmassa. Käsijarru oli muistettu vetää päälle ja sisällä oli tomaatteja hujanhajan mutta ketään ihmistä ei näkynyt aikoihin missään. Kunnes pikkutien suunnasta tuli auto, jonka kuski myönsi ajaneensa hätäpäissään auton ojaan. Nainen ei ollut humalassa mutta vänkärin pukilla istuva miehensä oli. Nainen kuitenkin kivenkovaan väitti ajaneensa nimenomaisen Volvon ojaan ja sitä oli poliisienkin uskottava. Jäi pariskunta odottamaan sitten hinausautoa, kun maijapartio 251 riensi muihin tehtäviin.

Puolalainen viisikko oli liikkeellä Volkswagenilla Eurajoen keskustassa. Rutiinitarkastuksen teki hankalaksi se, että kukaan miehistä ei puhunut englantia saati suomea. Homma saatiin kuitenkin käsipelillä sujumaan ja kaikki oli kunnossa. Valtatiellä 8 ydinvoimalan liittymän kohdalla partion edessä mutkitteli auto vaarallisen näköisesti. Syykin tähän pysäyttäessä selvisi: Oli Isomäen jäähallin pihalla Porissa Satakunnan hegemoniaottelun aikana varastettu pyyhkijät tuulilasista! Poliisit opastivat miestä oitis kaartamaan lähimmälle huoltoasemalle, sillä sade oli melkoisen navakkaa ja ajo turvatonta.

Tykkejä ja tyttötappeluja

Kiukaisista tuli sekava hälytys oudosta pahoinpitelystä. Kun partio kaartoi paikalle, olivat ko. asunnosta hävinneet kaikki ihmiset, niin uhrit kuin lyöjätkin. Soitto ilmoittajalle selvitti, että koko kööri oli paikallisessa pubissa 'pirtelöllä'. Ei siis jatkotoimia tästä sen enempää. Kiukaisissa tuli samalla käynnillä suoritettua myös liikennevalvontaa ja kaikki olikin kunnossa. Sitten takaisin Raumalle, jossa yhä yltyvässä vesisateessa ei tuiskeessa pyöräillyt nuori mies saanut pidettyä polkupyöräänsä hallinnassa vaan törmäsi poliisiautoon. Ihan ei putka kutsunut mutta eipä paljon puuttunutkaan. Sitten tuli hätäkeskuksesta ilmoitus, että nuori nainen olisi lähtenyt baarista humalapäissään ajamaan. Pitkän etsinnän jälkeen naisen ajama auto löytyikin mutta kuski itse puhalsi tyylikkäästi nollat. Ilmeni, että kyseessä oli perätön hälytys, jonka kuskitytön kanssa riidoissa oleva nainen oli pannut aluille. "Naiset on selkäänpuukottajia..."

Mopoautokuski toikkaroi Kaunisjärvenkadulla mutta ei päissään vaan muuten vaan. Linja-autoasemalla taas oli ilmoituksen mukaan sammunut mieshenkilö, joka koki äkkiselviämisen, kun sinipukuiset tulivat kyselemään vointia. Miehellä kantoivat jalat eikä matkaa kotiin ollut paljon, joten tassua toisen eteen vaan. Sitten Syväraumankadulle, jossa kahta miestä oli kolmas, poliisin vanha tuttu, uhkaillut kiväärillä. Meni hetki, kun partio hälytti talonmiehen paikalle ovia availemaan ja toisen partion tueksi. Sisään mentiin kilvet tanassa ja epäilty pyssymies löytyikin rappukäytävästä rötköttämästä. Ei tehnyt hän vastarintaa putkaan viedessä, joten tilanne raukesi onnellisesti.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä