Aiheesta lisää
Vääntöä, valoksia ja viinahuuruinen loppu
Häirikköharjoituksessa poliisikokelaat pistävät peliin kaiken, mitä kropasta lähtee. Jutun juoni on yksinkertainen: kolmen hengen ryhmästä kaksi kuuluu partioon ja yksi eli jokainen vuorollaan on vastaanpanija. Partioon kuulumaton henkilö on myötämielinen niin kauan kuin häntä aletaan taluttaa autolle. Tässä kohtaa alkaa armoton, totinen ja hikinen vääntö, jossa kiinniotettu saa laittaa vastaan kaikella voimallaan ja partio taas käyttää jokaista voimankäyttötunneilla opittua liikettä saadakseen kaverin rautoihin.
- Järki mukana silti. Kun toinen käsi on raudoissa, vastarinta loppuu, kouluttaja muistuttaa. Poliisiksi opiskelevalle paha loukkaantuminen on pienimuotoinen katastrofi, sillä fyysiset harjoitteet on pystyttävä suorittamaan tai asiaa seuraavalle kurssille ei ole ja edessä on kurssikavereiden vaihto.
- Käskytystä lisää, kouluttaja ohjeistaa Antti Mäenpään ryhmää, vaikka kukaan porukasta tuskin saa henkeä saati sitten pystyy puhumaan.
Hanhenkaulojen, jalkalukkojen ja takavöiden seasta löytyy kuitenkin aina lopulta se ratkaiseva liike, jonka seurauksena jokainen partio lopulta saa vastuksensa maahan. Kaikkien isoimpien ja voimakkaimpien miesten kohdalla taisto tosin saattaa kestää todella pitkän tovin.
Parin tunnin painimisen jälkeen poliisikokelaat keräävät kimpsunsa ja suuntaavat kaikkensa antaneina ruotsintunnille. Ketään ei juuri naurata.
Valoksia
Kouluttaja Aila Heikkilä puristaa alustalle kahta eri väristä tahnaa.
- Tässä kohtaa ei ole vielä hätää, mutta kun aineet sekoitetaan, pitää olla nopea.
Hän nostaa harmaata silikonimassaa muovisella lastalla rikkiväännetyn lukon päälle ja näyttää, kuinka pikkutarkasti murtojäljet jäljentyvät valokseen.
- Varo ilmakuplia. Jos ilmakuplan alle jää jokin yksityiskohta, se ei tallennu mukaan, Heikkilä ohjeistaa Anttia.
Lähes kaikki saavat kouluttajalta varauksettomia kehuja valoksistaan. Massan kuivumista odotellessaan luokka pohtii, onko murtojälkien tallentamisesta hyötyä, jos työkalua ei löydy. Onhan siitä.
- Näiden avulla voidaan sarjoittaa rikoksia, huomata että kyseessä on mahdollisesti yksi ja sama tekijä. Yhden jutun ratkeaminen saattaa näin avata ison nipun muitakin rikoksia.
Viinanhuuruinen loppu
Poliisikokelas Antti Mäenpää vetää päähänsä sotkuisen peruukin ja ylleen nuhjuisen mokkatakin. Sen jälkeen hän rojahtaa koulun pubin biljardipöydän taakse ja alkaa kuorsata. Hän herää ilmaa halkoviin taskulampun valokeiloihin sekä kurssikaverinsa ”herää ”–kehoituksiin. Nousemaan Antti ei kuitenkaan suostu. Hän aikoo uhmata poliisia koko rahalla.
- Mä oon omistajan veljenpoika ja omistan puolet tästä baarista. Painukaa te v*****n täältä, Antti rähisee lattian rajasta. Hän sättii poliisipartiota kaikesta, latelee ivallisia kommentteja eikä suostu yhteistyöhön. Pakon edessä hän lopulta esittelee itsensä ”Kake Jauhojärveksi” ja poliisit saavat selville, että mies on omistajalle sukua, mutta hänellä ei ole lupaa baarissa oleilla sen paremmin sen kiinni kuin aukikaan ollessa. Putkareissuhan siitä seuraa ja siitä ”Kake Jauhojärvi” lupaa haastaa molemmat poliisit oikeuteen. Turvatarkastuksen aikoihin miehen peli on jo menetetty, mutta ivaa sataa suusta alkuhetkien malliin.
- Kyllähän mä arvasin, mikä sä oot miehiäs, Antti ”Kake” Mäenpää nauraa humalaista naurua kurssikaverin tutkiessa reisien sisäpinnat.
Partio lähtee taluttamaan kännikalaa autolle ja kouluttaja huutaa: ”poikki”. Palautetta kuunnellessaan Kake kokee ihmeselviämisen ja muuttuu poliisikokelas Mäenpääksi niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
- Päivääkään en oo vielä oikeita poliisin töitä tehnyt, mutta oon varma, että tää on mun juttu, Antti sanoo ja hyppää kolmen muun kokelaan kanssa pubin ovelle parkkeerattuun maijaan.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan