Aiheesta lisää
Punainen jälki, puukko ja partio
Rikospaikkatutkinnan opinnot vaativat aina vain vakaampaa kättä. Tänään poliisikokelaat harjoittelevat sormenjälkien nostamista pinnoilta.
-Pidelkää niitä levyjä ihan normaalisti. Ei ne rikollisetkaan poliisia varten painele mahdollisimman selviä jälkiä, kouluttaja Aila Heikkilä ohjeistaa.
Kun jokainen on hetken pyöritellyt käsissään valkoista puulevyn palaa, on aika pukea suojahanskat ja tarttua siveltimeen.
Luokassa on syvä hiljaisuus; kokelaat kastavat siveltimensä ferrioksidiin ja alkavat levittää punaista jauhetta laudalle. Jokaisen rauhallisen vedon seurauksena sormenjälki alkaa näkyä selvemmin.
-Viivat katkeilevat, kuuluu neuvo yhdelle. Toiselle kouluttaja taas kertoo jäljen olevan tukossa liiasta ferrioksidista. Kerta kerralta jälki paranee ja luupilla työtänsä tarkasteleva Antti Mäenpää oppii erottamaan onnistuneen työn huonommasta laadusta.
-Luulen, että mun vahvuudet on kuitenkin kentällä eikä teknisessä tutkinnassa, Mäenpää pohtii ja katkaisee palan teippiä. Sen avulla ferrioksidilla esiin suditut jäljet nostetaan sormenjälkikortille.
Puukko
Poliisikokelaat ovat viime viikkojen aikana saaneet koulutuksen virka-aseen, pippurisumuttimen ja teleskooppipatukan käyttöön. Teleskooppipatukka eli tkp on voimankäyttövälineistä ainoa, joka tehtävien aikana kulkee vyöllä oikeassa muodossaan. Virka-ase on punaista muovia, joskin paino ja malli jäljittelevät oikeaa. Pippuri- eli oc-sumutepullo taas on täytetty vedellä.
-Jakautukaa neljän ryhmiin, kouluttaja Heikki Asunta ohjeistaa. Yksi on maalimies, kaksi partioi ja neljäs antaa palautteen. Tehkää tapauskohtaisesti päätös siitä, mikä on tilanteeseen sopivin voimankäyttöväline. Näiden kouluttajan sanojen myötä Antti Mäenpää katoaa ryhmänsä kanssa autokatosaitaukseen.
-Huomaa, että rutiinia ei vielä ole. Näin jälkikäteen ajateltuna päätöksen välineestä teki jo ennen tehtävää eikä sitä osannut vaihtaa, vaikkei se olisi ollut tilanteeseen sopivin vaihtoehto, Antti pohtii jälkikäteen. Paremmista ja huonommista valinnoista huolimatta maalimies toisensa jälkeen jää partiolle kakkoseksi ja päätyy käsirautoihin. Ainoa poikkeus on hetki, jolloin Antti päättää ensin puukottaa vastassa seisovaa poliisia, mutta huomaakin partion väliin jääneen ammottavan raon ja juoksee karkuun.
Partio
-Saatiin hätäkeskuksesta viesti, että taloyhtiön grillikatoksella riehuu mies kirveen kanssa ja hajottaa paikkoja. Ilmoittaja ei oo vastassa, mutta mennään katsomaan tilanne, maijalla koulun tiluksia kaarteleva partio kertoo. Antin tehtävä on tällä kertaa tarkkailla ja antaa palautetta kurssikavereidensa suorituksesta.
Partiolle selviää pian, että tilanne ei ole niin paha kuin ilmoituksen perusteella olisi voinut luulla. Grillikatoksella on kyllä mies ja hänen kädessään on kirves. Kirveellä on kuitenkin tarkoitus hakata polttopuita, jotta mies voisi paistella makkaraa oluensa kaveriksi. Partion jututuksessa selviää, että hän ei asu taloyhtiössä, vaan on tullut pitämään seuraa ”Petelle”. Salaperäinen ”Pete” on sittemmin häipynyt kaljakaupoille ja saattaa puheliaana miehenä viipyä reissulla kauankin.
- Mä hengaan ”Peten” kanssa vain, koska sillä on yleensä niin paljon kaljaa. Eikä mulla oo sen numeroo, ollaan vaan ryyppykavereita, mies selittää.
Kukaan ei tiedä onko ”Pete” olemassa vai ei ja niinpä partio lupaa kyyditä miehen omille kotinurkilleen.
-Täällä on niin sanotusti asiattomilla oleskelu kielletty. Hyppää kyytiin, toinen poliiseista kehottaa.
Mies varmistaa vielä, että saa juomansa perillä takaisin ja kuultuaan tyydyttävän vastauksen hän nousee maijan takatilaan. Sen jälkeen ovi aukaistaan uudelleen, ”kirvesmies” astuu ulos, riisuu huppunsa ja alkaa antaa partiolle palautetta kouluttajan ominaisuudessa.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan