20 vuotta - eikä suotta

Ennen kuin ruutukasvot Raija Pelli ja Pekka Holopainen pääsivät lausumaan Poliisi-tv:n esiasteen syntysanat keväällä 1989, oli kulissien takana tehty työtä jo kymmenisen vuotta.

Suurin rooli ohjelman ideoinnissa lankeaa edesmenneelle poliisiylijohtaja Markku Salmiselle, ohjelman ensimmäiselle tuottajalle Seppo Vihtoselle ja heidän väliselle yhteistyölleen. Salminen käsikirjoitti poliisi- ja turvallisuusaiheisia Tietoiskuja TV2:lle. Seppo Vihtonen tuotti ja toimitti ne.

TV2:n ohjelmapalavereissa "poliisi-ohjelmasta" oli puhuttu jo 1970-luvulla. Vuonna -81 Markku Salminen ideoi "Poliisin puheenvuoro" -nimistä viidestä kymmeneenminuuttista kansanvalistusohjelmaa TV2:lle. Uuden ohjelmasarjan sisällöstä vastaisi Sisäministeriön poliisiosasto.

Kaksi ministeriön poliisiosaston tiedottajaa kävi jopa Englannissa vakoilemassa sikäläisiä "poliisi-ohjelmia". Ehkäpä juuri poliisivetoisuutensa takia idea ei lopulta TV2:n johdolle kelvannut. Seppo Vihtonen laittoi idean hyllylle lähes kahdeksaksi vuodeksi.

Ohjelman pitkäaikainen toimittaja ja tuottaja Raija Pelli on muistellut, että YLEn kolmeviikkoisen toimittajalakon aikana, loppuvuodesta
1988, journalistiporukka istui usein iltaa ja kehitteli uusia ohjelmatyyppejä. Yksi tällainen viisaiden kerho kokoontui Studio-O:ksi ristityssä Ohranjyvä-ravintolassa Tampereella. Kertoman mukaan Studio-O:ssa oli todettu maastamme puuttuvan Poliisi-tv:n tapainen ohjelma.

Alkuvuodesta -89 Vihtonen otti asian uudelleen esiin. Tällä kertaa vähemmän poliisivetoisena. Uuden ohjelman taustavoimina olivat TV2, Sisäministeriö ja tuotantoyhtiö Filmikonttori. Toiseksi juontajaksi asiaohjelmista tutun kasvon Pekka Holopaisen rinnalle tuottaja Vihtonen pyysi viihdeohjelmaa aikaisemmin juontanutta Raija Pelliä. Silloinen poliisiylijohtaja Olli Urponen antoi ohjelmalle painavan tukensa.

- Poliisi ei pysty selvittämään kaikkia rikoksia itse. Se on aina tarvinnut suuren yleisön apua, vetosi poliisiylijohtaja Urponen PTV Suunta 931 -ohjelman mainostrailerissa keväällä 1989. Tähän tarpeeseen suuren yleisön ja poliisin väliseksi linkiksi ohjelma syntyi siis 20 vuotta sitten.

Millaiseen Suomeen ja maailmaan tämä voimakkaita ennakkoluuloja herättänyt ohjelma sitten syntyi? Yleisradiossa kyräiltiin käytävillä, että nyt poliisiorganisaatio on soluttautumassa taloon. Virkavallan puolella osa kenttäväestä epäili aluksi, voiko toimittajien kanssa tehdä yhteistyötä ja voiko heihin luottaa?

Suomi 1989

Suomen ensimmäinen kouluammuskelu tapahtui Raumanmeren yläasteella tammikuussa. 14-vuotias poika ampui kolme laukausta: kaksi oppilasta kuoli, kolmanteen hän ei osunut. Ampuja kertoi tappamisen syyksi koulukiusaamisen. Poliisin mukaan syyt olivat muualla. Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho vaati lisää resursseja oppilaiden mielenterveystyöhön.

Poikkeuksellisen lauhasta talvesta huolimatta Lahden MM-hiihdot pystyttiin järjestämään 1989. Suomi menestyi ällistyttävän hyvin, muun muassa naiset ottivat kaksi kolmoisvoittoa. Tuolloin hiihtoa ei vielä yhdistetty dopingskandaaleihin.

Veikko "Jammu" Siltavuori kaappasi kaksi kahdeksanvuotiasta tyttöä Helsingin Myllypurossa, murhasi heidät ja hävitti ruumiit polttamalla. Koko Suomi oli shokissa.

Maailma 1989

Tammikuun 20. päivä George Bush vanhempi astui Yhdysvaltain presidentiksi Ronald Reaganin jälkeen. Kotimaassaan Bush sai selvitellä säästöpankkikriisiä, mutta ulkomailla hän esiintyi rauhan ja vaurauden puolestapuhujana.

Iranin johtaja Ajatollah Ruhollah Khomeini kehottaa helmikuussa muslimeja tappamaan Saatanalliset säkeet -romaanin kirjoittajan Salman Rushdien. Ajatollah itse kuoli sairaalassa sisäiseen verenvuotoon muutaman kuukauden kuluttua langettamastaan tappotuomiosta. Sen sijaan kirjailija Rushdie elää vielä tätä kirjoitettaessa.

Neuvotoliitossa järjestettiin maaliskuussa ensimmäiset kansanedustajain vaalit, joissa ehdokkaina oli muitakin kuin kommunistisen puolueen ehdokkaita.

Kiinan johto lopetti opiskelijaliikkeen kuukausia jatkuneet istumamielenosoitukset verilöylyyn kesäkuussa Pekingissä. Satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä kuoli Taivaallisen rauhan aukiolla. Kiinan viranomaiset eivät ole vielä tänä päivänäkään julistaneet kuolleiden nimiä.

Heinäkuun lopulla Tukholman käräjäoikeus tuomitsi Christer Pettersonin elinkautiseen Olof Palmen murhasta. Svean hovioikeus sen sijaan vapautti Pettersonin lokakuussa näytön puutteessa.

Suurvaltojen välisen Kylmän sodan katsottiin päättyneen vuoden 1989 aikana. Sen symbolia - Berliinin muuria - alettiin repiä alas marraskuussa. DDR:n kansalaiset saivat matkustaa taas yli 40 vuoden jälkeen vapaasti länteen.

Hittejä vuosien varrelta

20 vuoden aikana ohjelman kuvakerronta ja journalistinen ote on muuttunut enemmän kuin rikollisuus sen ympärillä. Rikokset ovat edelleen raakoja. Raportoivan osuuden kasvamisesta huolimatta olemme hakeneet vihjeitä yhteensä noin 3500 selvittämättömään rikostapaukseen. Tuosta määrästä arviolta viidennes eli noin 700 rikosta on joko selvinnyt avullamme tai jutun tekemisestä on ollut merkittävää apua tutkijoille.

Esimerkkinä täysosumasta voimme mainita puolalaissyntyisen ilotyttö Danuta Kankaanpään surman selviämisen vuodelta 1991. Tekijä jäi kiinni Poliisi-tv:ssä esiteltyjen, uhrilta varastettujen korujen ansiosta.

Esimerkki tuoreemmasta onnistumisesta on helsinkiläisen sijoituspäällikön puukotuksen selviäminen kaksi vuotta sitten. Tekijä löytyi epäillystä esitetyn valvontakamerakuvan ansiosta.

Viisivuotislähetyksessä keräsimme suorassa lähetyksessä alkupääomaa Rikosuhripäivystyksen perustamiselle. Samaan kohteeseen keräsimme rahaa myös 10-vuotisjuhlavuonna. Olemme aina mielellämme kertoneet hyvistä käytännöistä, jotka ehkäisevät rikollisuutta ja vähentävät niiden aiheuttamia haittoja yhteiskunnassa.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä