yle.fi

Sinibarettien 5. viikko

5. viikko
25. helmikuuta - 2. maaliskuuta 2008

Kaupunkimme valmistautuu 450 vuotisjuhlallisuuksiin. Ryhmämme on vetänyt
hieman viikon aikana henkeä. Että jaksaisimme juhlia. Ensi viikko on täynnä
tapahtumia täällä. Osallistumme MUNAKARIN KÄVELYYN, Yyterin hiekkarannalla
ensi sunnuntaina 9.3. klo 12-15 ja ehkä museokierroksellekin.

Mutta, mitä tapahtui viikolla?

Vellu kirjoittaa päiväkirjaan

Viikko on tuntunut menevän tosi nopeasti. Lenkillä on käyty joka toinen päivä ja työmatkat on edelleen käyty kävellen. Viikon aikana on lenkkeilty yli 50 kilometriä, josta juosten 10 kilometriä. Vaimosta olen saanut hyvän lenkkikaverin kävelylenkeille.

Painoa on lähtenyt viikon aikana yksi kilo, eli ollaan nyt painossa 93 kg (töissä sain jo uuden työasun 56:sta 54:seen ja tämäkin tuntuu löysältä, tartti laitaa vyö tiukalle etteivät putoa jalasta).

Tavoite, joka oli että mahtuisi vanhaan palveluspukuun, on omalta kohdaltani toteutunut.

Mestari Jouni:

"Vaik ei lehdet varise, niin kilot kyl karisee".

Lenkkeilyä on jatkettu vanhaan maltilliseen malliin.

"Naapurin koirakin haukahti,
kun kolmas kymppi alas paukahti."

Tästä on hyvä jatkaa aprikoi Mestari-Jouni. Kävin sunnuntai-iltana Askon kanssa lenkillä Katinkurussa ja molemmilla oli vaimot mukana.

Mestari Jussi:

Rauhanturvaajasanastoa käyttääkseni on LANA iskenyt mieheen. Kävely ym.
yhteiseen ei ole ehtinyt. Ainoa liikuntamuoto oli lauantain halonahakkuu mökillä. Paino ei ole viikon aikana pudonnut minnekään. Muut menevät jo pitkällä, joten ehdinkö mukaan? MUTTA, kaveria ei jätetä... Eihän.

> takaisin

Lähetä linkki

Esitysaika

Mitä kuuluu Dieetit puntarissa -sarjan kilpailijoille nyt, vuosi dieetin jälkeen? Onko uudesta ruokavaliosta tullut pysyvä elämäntapa? Lihavuustutkija Kirsi Pietiläisellä on kiintoisaa kerrottavaa uusista lihavuustutkimuksista. 

YLE Teema 25.5.2009 klo 20.15, uusinta 31.5.2009 klo 13.15