yle.fi

Sinibaretit, 2 viikko

4. helmikuuta – 10. helmikuuta 2008

Viikko on kulunut. Paino putoaa. Keskiviikko oli kuukauden ensimmäinen ja
barettisaunalla tavattiin. Mestari Jounilla oli vaaka mukana. Lauteiden jälkeen käytiin punnituksessa -kaikilla oli suunta alaspäin.

Lauantaina Jouni, Velimatti ja Asko kokoontuivat jälleen lenkkipolulle. Jounin ja
Vellun vaimotkin olivat mukana. Naisten ansiosta 8 km taittui nopeammin kuin
viikko sitten. Vai oliko syynä ja keventynyt kroppa...

Pojat kirjoittavat päiväkirjaan:

Mestari-Jounin tarinaa!

"Suhteellisesti ottaen kaikki on mennyt kohtalaisesti ja positiivisesti. Ei ole ollut pää- eikä vatsakipuja, näläntunnekin on ohitettu olankohautuksella.

Kuntoilua eli kävelyä on lisätty jonkin verran, kolmesti olen ollut yli tunnin lenkillä kuluneella viikolla. Vaikkakin toinen lenkki oli katketa pihapiiriin: kaaduin lahjakkaasti ja tein spakaatin, yrittämällä en olisi siihen pystynyt. Ylösnoustuani ja todettuani etten loukannut itseäni riemuissani jatkoin lenkkiä. Vaa´alta on ollut myös kiva nousta, kun luku on ollut aleneva (alle 135 kg). Äidin luokse voi jo mennä kylään, kun suuhun voi laittaa jotain muutkin kuin kahvia."
- Supaillen, Mestari-Jouni

Ylivääpeli Vellu:

"Erittäin niukkaravinteinen dieetti on mennyt koko viikon hyvin, paino on jatkanut matkaa alaspäin ja vyötärö on alkanut kokemaan muutoksia. Alkupainoni oli kaksi viikkoa sitten 109 kiloa ja tavoitteen oli pudottaa 10 % painosta. Tänään sunnuntaina olen saavuttanut jo tavoitteeni 98 kiloa ja hyvältä tuntuu. Kaikki mikä lähtee lisää on plussaa. Vyötärön ympärysmitta on tänään 106 cm.

Liikuntaa olen viikolla harrastanut yhteensä 5 tuntia. Pääsääntöisesti reipasta kävelyä ja uimahallissa allaskävelyä. Ensi viikon mottoni on: Keveämpänä kevättä kohti!"

Asko suunnistaa poikamiespäiville Turkuun viikoksi.

Jussi käväisee viikolla Tallinnassa. Onkohan Nutrilettia kokousvieraiden
ruokailuvaihtoehdoissa?

> takaisin

Lähetä linkki

Esitysaika

Mitä kuuluu Dieetit puntarissa -sarjan kilpailijoille nyt, vuosi dieetin jälkeen? Onko uudesta ruokavaliosta tullut pysyvä elämäntapa? Lihavuustutkija Kirsi Pietiläisellä on kiintoisaa kerrottavaa uusista lihavuustutkimuksista. 

YLE Teema 25.5.2009 klo 20.15, uusinta 31.5.2009 klo 13.15