Jakob ja Wilhelm Grimm:

Hannu ja Kerttu

”'TIEDÄTKÖ MITÄ', SANOI VAIMO, 'viedään varhain huomisaamuna lapset kauas synkkään metsään, sytytetään sinne nuotio ja annetaan kummallekin pala leipää. Sitten me menemme töillemme ja jätämme heidät yksin. He eivät löydä takaisin kotiin, ja niin me pääsemme heistä eroon.'”

Kansan suussa kulkenut satu Hannu ja Kerttu kuvaa osuvasti lasten hylätyksi tulemisen pelkoa. Tarinassa köyhä puunhakkaaja-isä ei enää kykene elättämään perhettään ja uuden vaimonsa ylipuhumana hän uhraa lapsensa. Ei täysin tuulesta temmattu skenaario 1700-luvun Euroopassa, jossa nälkä ja puute koettelivat rahvasta.

KIRJALLISEEN MUOTOON Hannun ja Kertun pukivat saksalaiset kielitieteilijäveljekset Jakob (1785–1863) ja Wilhelm Grimm (1786–1859), jotka 1800-luvun alussa ryhtyivät keräämään talteen vanhoja kansansatuja.

Ensimmäinen Grimmin veljesten toimittama satukokoelma ilmestyi 1812. Se piti sisällään aikuisten toisilleen kertomia ja osin varsin karskeja viihdytys- säikytys- ja opetustarinoita, joissa ei kavahdettu myöskään tabuaiheita kuten insestiä.

LAPSILLE SOPIVAA ILTALUKEMISTA Grimmin saduista tuli vasta veljesten tekemän muokkaustyön tuloksena. Tarinat saivat säällisemmän muodon, kun seksiin viittaavat kohdat siivottiin pois ja kertomuksiin lisättiin moraalia ja opetusta.

Muutoksia tapahtui myös Hannussa ja Kertussa. Lasten biologisesta äidistä tuli paha äitipuoli, ja isästä tehtiin synnintuskissa kiemurteleva, pohjimmiltaan hyvä hahmo. Grimmin veljekset ilmeisesti katsoivat, ettei tarina, jossa molemmat vanhemmat olivat valmiita uhraamaan jälkikasvunsa, sopinut porvarillisen perheen lastenkammariin.

ANKARAT RANGAISTUKSET sen sijaan säilyivät Grimmin satujen tavaramerkkinä. Paha sai aina palkkansa, ja tämän esimerkin oli määrä johdattaa kasvava polvi kaidalle polulle.

Toisen maailmansodan jälkeen Grimmin satujen raakuudet ovat joutuneet kritiikin kohteeksi. Toisaalta on myös esitetty, että juuri sensuroimattomien kansansatujen kautta lapset saisivat kosketuksen vaikeisiin ja vaiettuihin asioihin kuten seksuaalisuuteen, kuolemaan ja omaan turvattomuuden tunteeseensa. 

Teksti: Laura Puro