Kinnasneula – neulakinnas

Julkaistu perjantaina 04.03.2011 6 175

Neulatekniikalla saa kauniit, lämpimät ja kestävät kintaat.

Kun talvet muistuttavat muutenkin entisaikain talvia, tarvitaan kunnon varusteita lunta ja pakkasta vastaan. Neulatekniikalla saa kauniit, lämpimät ja kestävät kintaat.

Toimittaja Hannamari Hoikkala päätti opetella tekniikan käyttäen mallina ukkinsa vanhoja kintaita.

Kestäviä ja lämpimiä kintaita

Kinnasneulatekniikka on ikivanha, jo muinaisessa Egyptissä tunnettu tapa valmistaa vaatteita, jossa lankaa pujotellaan neulalla purkautumattomaksi neulokseksi. Suomessakin se oli vuosisatojen ajan suosituin ompelutekniikka, ja vanhimmat löydöt ovat rauta-ajalta.

Kun 1600-luvulla lännestä saapui uusi nopeampi menetelmä, puikoilla neulominen, tämä vanha tekniikka hävisi suuresta osasta maatamme. Se säilyi kuitenkin suosiossa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa aina noin 1950-luvulle asti. Eri ompelutekniikoita tunnetaan ympäri maailmaa ainakin 12. Insertissä käytetty tapa on niin sanottu suomalainen tekniikka.

Neulakintaat olivat suosittuja työkintaita miesten parissa kestävyytensä ja lämpimyytensä ansiosta, ja niitä pidettiin usein rukkasen sisässä lisälämmikkeenä. Koska ranteensuu tehtiin rukkasen tapaan väljäksi, kintaan pystyi tarvittaessa heittämään kädestä ilman toisen käden apua.

Kintaiden kestävyys johtuu siitä, että pujottelutekniikan ansiosta ne ei purkaudu. Tästä syystä iäkkäätkin kintaat ovat usein hyväkuntoisia. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että jos tekee virheen, purkaminen on työlästä. Kinnasompelu on siis aika pikkutarkkaa hommaa. Pienet virheet eivät kuitenkaan haittaa, ne tekevät työstä persoonallisen näkösen.

Viime vuosina kiinnostus kinnasneulatekniikkaa kohtaan on jälleen kasvanut. Esimerkiksi keskiaikaharrastajien keskuudessa neulakintaiden ja -rannekkeiden teko on suosittua. Samalla tekniikalla voi toki valmistaa muitakin vaatekappaleita. Tekniikan nimi juontuu siitä, että neulalla on tehty pääasiassa kintaita. Kursseja järjestävät esimerkiksi työväen- ja kansalaisopistot, Karjala-seura sekä Martat.

Runsaasti ohjeita

Koska loistavia ohjeita ja videoita on jo valmiina saatavilla verkossa, tyydyn tässä antamaan vinkkejä alkuun sen pohjalta, mitä olen itse oppinut.

Aivan loistavat opetusvideot, liittyvät Krista Vajannon neulakintaista tehtyyn pro gradu-työhön.

Hyvät kuvalliset ohjeet!

Yleistä tietoa neulasta

Kinnasompeluun käytetään vanhat langanpätkät

Strömsössä Lee Esselström teki ranteenlämmittimet kinnasneulatekniikalla syksyllä 2008, ja Olotilasta löytyy Leen loistavat opasvideot hänen käyttämäänsä tekniikkaan. Hyvä esimerkki siitä, että samalla tekniikalla voi siis tehdä muutakin kuin kintaita!

Leen käyttämä ompelutapa eroaa hieman Hannamarin käyttämästä ns. suomalaisesta tekniikasta (Hannamarin lähteenä on ollut Krista Vajannon opetusvideo).

Linkkejä neulakintaista tehtyihin pro graduihin:

Euran emännän neulakintaat

Kinnasneulatekniikan verkkomateriaalia

Lisäksi vanhoista koulun käsityöoppikirjoista löytyy apua, esim:

Ritva Koskennurmi-Sivonen, Katri Mikkilä: Peruskoulun neulekirja (1984)

Pulmu Hellevuo, Toini Niemi ja Kerttu Aho: Tekstiiliopas 1: Lankatyöt (1976)

Hannamari opastaa

Kintaisiin tarvitaan villalankaa sekä tarkoitukseen sopiva neula, joka tehdään yleensä puusta, luusta tai metallista.

Neulojen ulkonäkö vaihtelee, alla olevassa kuvassa on Hannamarin mummon vanha neula.

Täysvillainen ja käsittelemätön lanka sopii kinnasneulatyöhön parhaiten, mutta muutkin villalangat käyvät. Kokeilemalla selviää, miten lanka soveltuu työhön.

Insertissä käytettiin seuraavia lankoja: valkea Létt-Lopi, vihreä Novitan Puro ja harmaa Drops Alaska.

Ennen vanhaan arkikintaat olivat yleensä harmaita ja pyhäkintaat valkoisia. Nykyisin langoissa on enemmän valinnan varaa, ja värikkäällä langalla saa aikaan hauskaa jälkeä. Vinkki: kannattaa aloittaa kokeilut vaalealla langalla, siinä erottaa langat ja silmukat paremmin.

Langan laatu vaikuttaa neuleen pinnan ulkonäön lisäksi siihen, miten lanka käyttäytyy ommeltaessa ja lankaa jatkettaessa. Neulakinnasompelussa lankaa ei oteta suoraan kerältä, vaan sitä työstetään pätkä kerrallaan ja jatketaan tarpeen mukaan.

Täysvillaista, käsittelemätöntä lankaa voi jatkaa palmikoimalla vanhan ja uuden pätkän päät toistensa lomaan tai kostuttamalla päitä ja huovuttamalla ne yhteen käsien välissä. Toki langanpäät voi myös jättää nurjalle puolelle ja päätellä myöhemmin, mutta kukapa päättelystä suuresti nauttii.

Langan voi katkaista käsin, jos käsivoimat riittävät. Saksia käytettäessä lankaa ei kannata leikata suoraan, vaan viiltää se poikki kuin veitsellä. Näin katkaisukohdasta ei tule liian siistiä ja pätkän voi helpommin yhdistää seuraavaan.

Aluksi voi harjoitella lyhyemmillä, muutaman metrin pätkillä, mutta kun vauhtiin pääsee, onnistuu paljon pidempienkin langanpätkien käsitetly. Pitkän langan käsittelyä helpottaa, jos sen haahloaa piustaksi eli virkkaa käsin löysiksi ketjusilmukoiksi. Silmukoita puretaan vähitellen työn edetessä ja langan lyhetessä.

Kintaat aloitetaan sormien päästä, ja työ tehdään spiraalina kohti ranteen suuta. Neulakintaisiin on vaikea antaa tarkkoja silmukkamääräisiä ohjeita, sillä ne tehdään yksilöllisesti käyttäjän käden koon mukaan. Jokaisesta tulee siis omannäköisensä luomus. 

Reunaan rapuvirkkaus

Valmiit kintaat voi koristella virkaten tai kirjailuilla. Insertin harmaiden kintaiden punainen reunus on rapuvirkkausta. Halutessa valmiit kintaat voi huovuttaa, jolloin niiden lämmöneristävyys kasvaa entisestään.

Puoli seitsemän