Totta, juuri näin. koko maan liikunnan"opetus" on ihan väärillä raiteilla, kun liikunnanopettajiksi päätyvät entiset urheilunharrastajat. Miten sellainen osaa opettaa, jonka ei itse koskaan ole tarvinut miettiä aineensa mielekkyyttä?
Kouluaikana ei kannustanut yhtään yrittää, kun saman seiskan sai aina, yrittipä kuinka paljon hyvänsä tai vaikka lintsasi vähintään kakskolmasosaa liikuntatunneista. Opettajamme (sama henkilö sekä yläasteella että lukiossa) mielestä liikuntaa olivat vain sellaiset lajit, joissa opettajan ei tarvinut itse liikkua. Siispä jääkiekkoa, jalkapalloa, sählyä ja pesistä kuin myös snookeria, keilailua ja uiskentelua liikuntatunneiksi. Sekä pari kertaa vuodessa liigatesti. Eli toimintaa, josta ei oikeasti ole iloa kuin muutamalle huipulle. Minä kyllä kävelin tasamaalla ja portaissa sekä pyöräilin paikasta toiseen, mutta nehän eivät olleet mitään liikunnaksi laskettavaa suoritetta.
Aikuisiällä onneksi tapasin toisenlaisen, opettajan roolin sisäistäneen liikunnanopettajan. Hänen otteensa oli kannustava ja jokaisen oppilaan kehittymisen huomioiva. Täydet pisteet Viktorille. Eikä muuten ollut nuuska huulessa kulkeva ihramaha, kuten meidän liikunnanopettajamme Esko.

– Kannustavuutta tarvitaan (ei varmistettu)