Maailmassa on neljä kulttuurista suuntaa. 1) Yksilöllisen syyllisyyden kulttuuri, 2) Yhteisöllisen häpeän kulttuuri, 3) Yhteisöllisen häpeän kulttuuri ja 4) Yksilöllisen häpeän kulttuuri. Suomi on yksilöllisen häpeäkulttuurin maa. Häpeän sytystylanka pannaan palamaan lapsena, kun lapsen vuorovaikutustarpeeseen ei vastata. Tilanne jatkuu koulussa ja etenee työelämään, jossa johtajat ja työntekijät elävät eri maailmaa. Kauppakamarin yrityskulttuuritutkimuksesta käy ilmi, ettei vuorovaikutus työpaikoilla toimi. Suomalainen johtaja ei vastaa työntekijöiden vuorovaikutustarpee-
seen. Oikeudesta tietoon suomalainen työelämä ei tunne. Työntekijät saavat usein tietää yrityksen
tilasta vasta, kun ollaan yt-neuvottelutilassa. Esim. metsäteollisuuden alasajoissa on käynyt ilmi,
että työntekijät ovat paiskineet alipalkattuina töitä useita vuosia luullen, että tällä uhrauksella he
pitävät yrityksen pystyssä. Häpeä on kamala, kun irtisanomiset toteutuu; eikä siitä sielu selviä
koskaan,vaikka saisi traumaterapiaa.
Ohjelmassa liikuttiin abstrakkisella tasolla ilman kosketusta ihmisten häpeän elämismaailmaan.
Jos häpeästä olisi ollut puhumassa laitapuolen kulkijat, syrjäytetyt ja syrjityt olisi (tai joku joukossa)
olisi tunnelma ollut todellisempi. En tiedä tunsivatko keskustelijat häpeää; vähän vaikutti siltä.
tiistaina 29.12.2009
Maailmassa on neljä kulttuurista suuntaa. 1) Yksilöllisen syyllisyyden kulttuuri, 2) Yhteisöllisen häpeän kulttuuri, 3) Yhteisöllisen häpeän kulttuuri ja 4) Yksilöllisen häpeän kulttuuri. Suomi on yksilöllisen häpeäkulttuurin maa. Häpeän sytystylanka pannaan palamaan lapsena, kun lapsen vuorovaikutustarpeeseen ei vastata. Tilanne jatkuu koulussa ja etenee työelämään, jossa johtajat ja työntekijät elävät eri maailmaa. Kauppakamarin yrityskulttuuritutkimuksesta käy ilmi, ettei vuorovaikutus työpaikoilla toimi. Suomalainen johtaja ei vastaa työntekijöiden vuorovaikutustarpee-
seen. Oikeudesta tietoon suomalainen työelämä ei tunne. Työntekijät saavat usein tietää yrityksen
tilasta vasta, kun ollaan yt-neuvottelutilassa. Esim. metsäteollisuuden alasajoissa on käynyt ilmi,
että työntekijät ovat paiskineet alipalkattuina töitä useita vuosia luullen, että tällä uhrauksella he
pitävät yrityksen pystyssä. Häpeä on kamala, kun irtisanomiset toteutuu; eikä siitä sielu selviä
koskaan,vaikka saisi traumaterapiaa.
Ohjelmassa liikuttiin abstrakkisella tasolla ilman kosketusta ihmisten häpeän elämismaailmaan.
Jos häpeästä olisi ollut puhumassa laitapuolen kulkijat, syrjäytetyt ja syrjityt olisi (tai joku joukossa)
olisi tunnelma ollut todellisempi. En tiedä tunsivatko keskustelijat häpeää; vähän vaikutti siltä.
– Juhani Räsänen (ei varmistettu)