Minä näin tämän Vuosaari elokuvan nyt ensimmäisen kerran. Minä en oikein pitänyt siitä, sillä se oli
oikein inhorealistinen. Minä en tykkää katsella ja kuunnella elokuvia, joissa kiroillaan paljon, näytetään huonoa seksiä (niinkuin suomalaisissa elokuvissa yleensä) en pidä väkivallasta, mutta
kaikkein vähiten siitä, jos pieniä lapsia kohdellaan huonosti, se on sydäntä raastavaa katsottavaa.
Varsinkin tässä elokuvassa, oli yksinhuoltaja äiti enkelikiharaisen pikkupojan kanssa, jolla oli ihana
iso Max-koira. Tämä yksinhuoltaja äiti oli niin kovan ja kylmäkiskoisen tuntuinen, hänellä oli kai alkoholiongelmakin. Hänen pieni suloinen poikansa joutui olemaan paljon yksin, mutta hän osasi
rakastaa Max-koiraansa ja sai siitä lohtua yksinäiseen elämäänsä. Mutta pojan äiti halusi päästä koirasta eroon ja meni tappamaan koiran, välittämättä ollenkaan pienen pojan tunteista ! Miten kovia ja julmia jotkut ihmiset voivat olla omia läheisiään kohtaan...
Muistan, kuinka itse lapsena ja teini-ikäisenä itkin hartaasti kaikki omien lemmikkieläinten kuolemat.
Jossain väitettiin tämän elokuvan olevan toiveikas, mutta minä en nähnyt siinä kyllä mitään toivoa.

– Hyvyyteen uskova (ei varmistettu)