Muutama vuosi sitten lestadiolaisen yhteisön jättäneenä elokuva kosketti. Täytyy ymmärtää, että kaikki yksityiskohdat eivät voi, eivätkä tarvitse olla täysin identtisiä todellisuuden kanssa. Elokuvan keinoin pyritään luomaan mielikuva. Esimerkiksi toisiaan herättelevät ja käsikädessä aamupalalle menevät sisarukset aivan elokuvan alussa antoivat kauniin kuvan vanhoillislestadiolaisuudessa tärkeästä perhekeskeisyydestä. Kaikkea ei tarvitse ajatella kirjaimellisesti.

Oleellista on se, että elokuvalla yritetään ja tässä tapauksessa myös hyvin onnistutaan luomaan katsojalle tietynlainen tunnelma.

Esimerkiksi kohtaus, jossa joukko miehiä tulee puhuttelemaan teinityttöä tämän kotiin. Oleellista ei ole se, onko sanat lausuttu juuri oikealla kaanaankielellä. Tällainen tilanne sattui ystävälleni. Hän oli 13 -vuotias, kun puhujaveljet (3kpl) tulivat puhuttelemaan.

Monta kohtausta pystyi siirtämään suoraan tuntemieni ihmisten elämään. Osa suoraan omaani.

Kiitos Ohjaajalle ja Ylelle tärkeästä kulttuuriteosta!

– Anonyymi (ei varmistettu)