Vaikeneminen hankalista asioista on perisuomalaista kansanperinnettä. Väitän, että tämä sairas vaikenemisen kulttuuri aiheuttaa suurimman osan kansantaudistamme masennuksesta.

Puhumaton murhe, pelko, ahdistuksenaihe on henkinen syöpä, joka vie ihmiseltä voimat. Kuten märkivä haava puhdistuu vain avaamalla ja tyhjentämällä, pohjalta päin, paranee ihmisen sydän ja sielukin, kun se paha puhumaton asia otetaan puheeksi ja puhutaan tyhjiin.

Jokainen meistä pelkää kuolemaa, ellei omaa niin läheisten. Siksi asiasta pitää puhua niin paljon, että pelko hälvenee. Lapsille pitää selittää, ettei kuollut ihminen nuku tai istu pilven päällä, vaan on kuollut ja poissa. Mitä kuolleelle sen jälkeen tapahtuu, ei ole tiedossamme. Uskonnoista moni keskittyy kuoleman jälkeen olevaan ihanuuteen, jolle ei kuitenkaan ole todisteita. Voihan niistäkin vaihtoehdoista kertoa, mutta niitä ei saa väittää faktaksi.

Ja jos läheisenne tekee kuolemaa tai suree kuollutta rakastaan, kuunnelkaa. Ihmisen on saatava puhua. Etenkään miehet eivät puhu vaan tarttuvat mieluummin aseeseen, mutta se nimenomaan on sairauden merkki. Puhumattomuus on sairaus.

– Anonyymi (ei varmistettu)