Pidin paljon Arto Halosen dokumentista, jonka tekeminen on selvästi ollut aikaa vievää ja haastavaa. Dokumentin tekijä on joutunut sen haasteen eteen, että valehtelu ja salailu jatkuu edelleen ja asiallisen tiedon saaminen on siksi tuskallisen vaikeaa. Siksi onkin naurettavaa vaatia dokumentin tekijältä todisteita ja näyttöä asiaoista. Sen vuoksi on jouduttu tukeutumaan haastatteluihin, joissa merkityksellistä on se, miten entinen valmentaja ja dopingin käyttäjä reagoi itselleen kiusallisiin kysymyksiin. Nämä reaktiot ovat mielenkiintoista katseltavaa ja valitettavasti kertovat enemmän kuin mitkään todisteet. Puhtaalla pelillä ei ole tullut hiihtomenestystä vuosikymmeniin. On erittäin suotavaa, että tämä henkilöpalvonnan ja bisneksen alue on paljastanut todelliset kasvonsa.

Dokumentti avaa siis silmät, mutta sitäkin häkellyttävämpää on se torjunta, mitä dokumentti on herättänyt katsojissa (jotka ovat suostuneet sen katsomaan) tässä viestikeskustelussa. Lujille näyttää ottavan vieläkin. Mikä siinä totuudessa niin kirvelee? Sekö, että on antanut huijata penkkiurheilijana itseään? Vai kun oma "uskonto" kärsii kolauksen? Tai hommassa on oma bisnes on ojassa?

Asiaa ei muuta toiseksi se, että doping-säännöt ovat huonoja tai ne joutaisi poistaa, koska moraalia arvostellaan aina voimassa olevien pelisääntöjen mukaan. Tässä kyseisessä asiassa raskauttavinta on ollut toisten harhauttaminen ja valehtelu, mikä on aina tuomittavaa. Toisten harhaauttamista ei voi hyväksyä vallitsevaksi normiksi. Eihän sitä hyväksytä kansanedustajillekaan eikä pankeille, jotka hallinnoi meidän omaisuuksiamme. Tässä urheilussa on kyse meidän kansallisesta pääomasta, maineesta, imagosta ja brändistä, meidän yhteisestä omaisuudesta. Luottamuksen rakentaminen on hidasta hommaa ja se pitäisi aloittaa. Sitä myös tämä dokumentti palvelee. Ilman tosiasioiden tunnustamista ei luottamusta palauteta, menetämme pääomaa ja köyhdymme lisää.

– Anonyymi (ei varmistettu)