torstaina 07.02.2013

Kukaan ei vain puhu siitä mitä elämä on sitten kun ajatusmaailma on muualla kun tässä ajassa ja ihminen jätetään esim.sängynreunalle istumaan, hän elää voimiensa ajassa ja kun jalat menevät vähän väliä alta pois niin seuraukset on tosi karmeat, samoin tämä kuntoutus niin ihmeellinen kuin onkin niin kukaan ei puhu siitä kun ihminen pakotetaan kulkemaan rollaattorilla, eikä pää enää sano minne mennään, päin seiniä ja huonekaluja ja taas jalat menevät alta, mutta omaisten puheita siitä että jalat eivät toimi ei nämä "kuntouttajat" ota huomioon, kaatuileminen jatkui kunnes isäni pääsi pois tämän maailaman rääkkäyksestä. Haluaisin oikeastaan julkistaa hänen runnellun kasvokuvansa, se on tämä forssan hoitomalli jota niin kovin kehutaan. Kukaan ohjelmassa ollut vanhus ei koskaan ajatellut tulevansa sellaiseen kuntoon että pää elää ihan toista aikaa ja jalat eivät kanna. Ei tälläisen ihmisen kotona hoitaminen onnistu keskuksesta pitkän matkan takana, vaan kyllä pitäisi olla hyviä laitospaikkoja, mutta nyt korostetaan vain sitä että ihmisen tulee pärjätä yksin viimeiseen hengenvetoon.
Kyllä sain kokea tosi tuskallisena mitä on niin ylistetty veteraanien huomioiminen, ei todella pätkän vertaa muista enempi kunta kuin valtiokaan.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä