Sain vihdoin kauan unelmoineeni rivitaloasunnon, kaupungin vuokra-asunnon. Ei mennyt kauaa, kun aloin oireilla oudosti. Sain verenpaineennousukohtauksia ja sydämen tykytyksiä öisin. Väsymys ja uupumus oli seuranani päivisin. Puoli vuotta asuttuani asunnossa olin niin huonossa kunnossa, että tuskin jaksoin kävellä 300 metriä bussipysäkille. Lääkärillä aloin juosta noin kolmen kuukauden kuluttua muutosta. Lääkärit väittivät että olen kunnossa, otetut veri kokeet näyttivät ok. Mutta en ole ikinä ennen tuntenut itseäni niin sairaaksi. Tunsin olevani kuoleman sairas oireet olivat niin rajut. Sitten kesällä kesäsijaislääkäri kehotti ottamaan yhteyden terveystarkastajaan, joka oli tietysti kesälomalla vielä 2 vkoa. Joten meni melkein kuukausi ennen kuin sain terveystarkastajan käymään kotonani ja yli kuukausi ennen kuin näytteet otettiin. Näytteiden valmistuminen kesti vielä kolmisen viikkoa. Näytteistä löytyi toksista hometta makuuhuoneestani ja oleskelua asunnossa piti välttää. No meille tarjottiin kaupungin asunnoilta homeasuntoa tilalle, sillä siinä kylpyhuone oli paksun homeen hajuinen. Joten odotimme taas pari kolme viikkoa ennen kuin seuraavat asunnot vapautuvat seuraavan kuun vaihteessa. Yritin saada meille pikaista evakkoasuntoa, mutta emme saaneet sellaista mistään. Sosiaalitoimisto ei osannut neuvoa asiassa yhtään, eikä antanut edes siivousapua, vaikka sitä kyselin lopenuupuneena oireista. Nyt olemme asuneet vuoden tyydyttävä kuntoisessa evakkoasunnossa. Homeasunnossa asumisen vuoksi olen sairastunut voimakkaaseen hajuyliherkkyyteen. En kestä kemikaalien hajuja ja lisäksi minulle on tullut lisää ruoka-aineallergioita. Menetin siis siinä samassa myös työkykyni (oikeammin työympäristökykyni), kun en kestä muiden ihmisten hajusteita (parfyymeja, hiuslakkaa, pyykinpesuaineiden hajusteita yms), jonka vuoksi en voi tehdä työtä muiden ihmisten läheisyydessä. Tietenkään en kestä myöskään oleskelua kosteusvauriorakennuksissa, jossa jo pieni oleskelu saa usein rajut oireet palaamaan. Nykyään jo esim. kaupassa käynnit ovat tosi haasteellisia. Kuljen siellä kasvoillani hengityssuojain, joka hiukan hillitsee rajuimpia oireita, mutta jonka läpi hengitys ei ole normaalihengityksen veroista. Tähän asti olen elänyt liiton päivärahalla, mutta pian sekin päättyy. Mietin vain miten pärjään pienen lapsen yksinhuoltajana tästä eteenpäin. Mistään en ole saanut tukea -yhteiskunta ei ole auttanut minua millään tavalla. Nyt etsimme tervettä kotia, joka olisi ensi askel matkalla terveyteen... myös terve koulu tulevaisuudessa voisi taata sen että edes lapsestani kasvaisi työkykyinen aikuinen !!!

– Anonyymi (ei varmistettu)