Ensin innostuin, varsinkin kun olin juuri saanut luettua Terry
Eagletonin Marx-kirjan ja innostuin tarvikkeiden eettisyydestä,
globaalista luokkajaosta ja ihmisten eettisistä ja taloudellisista
ristipaineista tässäkin. Mutta sitten ihmisten jaarittelut alkoivat
tuntua jotenkin irrallisilta ideaan nähden. Ikään kuin olisi
haluttu toteuttaa kahta ideaa yhtä aikaa: koota tarinoita jonkin
yhdistävän esineen kautta ja samalla tehdä poliittista elokuvaa.
Nyt ei oikein onnistuttu kummassakaan. Yleistunnelma jäi teennäiseksi
ja jopa kliseemäiseksi kaikessa "puhuttelevassa viipyilevyydessään".

Ihan alun louhimolla olevat ihmiset ja sulan metallin roiskeessa oleva
työläinen (kai tällaista sanaa saa yhä käyttää?) ja hänen
haastava tuijotuksensa kohti kameraa tekivät minuun ensin
vaikutuksen, mutta liika puhe alkoi viemään kuvista voimaa.

Ehkä puolen tunnin pituinen tai vieläkin tiiviimpi lyhäri ilman puhetta
pelkin mieltä lataavin kuvin olisi toiminut.

– juha saari (ei varmistettu)